6 VETERAANILEHTI TORSTAINA 27.4.2017 ”Päätä ei saanut nostaa moneen tuntiin, liha ei saanut nousta juoksuhaudasta. Maata satoi päälle, ja täytyi yrittää olla hautautumatta hiekkaan”, muistelee Aimo Arraste. Veteraani Ei ollut aikaa pelätä ”Näistä taloista on maksettu kova hinta”, sanoo Lahti Leila Mehto 91-vuotias nastolalainen Aimo Arraste käy läpi omaa sotataivaltaan kuin se olisi tapahtunut ihan vasta, ei yli 70 vuotta sitten. Päivät, nimet ja yksityiskohdat ovat kirkkaina mielessä. Arrasteen sotaan kuului hirveitä asioita: veljen kuolema, ruumiskasoja, oma invalidisoituminen. Veteraani ei silti puhu pelosta. Hän sanoo, että ei ollut aikaa pelätä. Piti yrittää pysyä hengissä. Kun Arrasteen sotataival alkoi 18-vuotiaana helmikuussa 1944, asemasotavaihe oli jatkunut jo pitkään. Arrasteen yksikkö oli KTR 15, sijoituspaikkana Lempaala Pohjois Inkerissä. –Junalla mentiin Viipuriin ja sieltä jatkettiin autoilla ja lopuksi hevoskyydillä korsuun Lempaalassa. Ei sitä korsua osannut etukäteen kuvitella, se oli melkein tämän tuvan kokoinen, sanoo Aimo Arraste ja levittää kädet syntymäkotinsa isossa tuvassa Nastolan Okkerissa. Sodan todellisuus tuli heti tutuksi. –Vartiovuoroihin jouduttiin heti, niihin laitettiin aina vanha mies ja nuori mies. Venäläiset tuppasivat viemään nuoria miehiä mennessään. Nuorten piti oppia vanhoilta, miten ollaan, ettei anna heittää köyttä kaulaan. Minäkin kuulin, kun kahta miestä vietiin. He ääntelivät kovasti matkalla. Aimo Arraste sanoo, että monta kertaa tuli tunne, että sodasta ei pääse elävänä pois. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9. kesäkuuta 1944. Arrasteen yksikkö oli tuolloin kahdeksantoista kilometrin päässä Leningradista ja perääntyi siitä entisessä Kivennavan kunnassa sijainneeseen Siiranmäkeen. –Siiranmäessä oli sama leikki, jos ei vielä hullumpi. Neljän kilometrin matkalla meiltä kaatui melkein tuhat miestä. Venäläisiä kaatui 5000. Arraste kuvailee sitä, kuinka juoksuhaudassa piti maata ihan liikkumatta. –Päätä ei saanut nostaa moneen tuntiin, liha ei saanut nousta juoksuhaudasta. Maata satoi päälle, ja täytyi yrittää olla hautautumatta hiekkaan. Kauluksesta meni vaatteiden sisään hiekkaa. Vyö piti pitää kireällä ja monta kertaa päivässä yritettiin kolistella hiekkaa pois. Hiekansekainen multa tuprusi ilmaan sakeana, keltaisena pilvenä. Näkyvyys oli olematon, ja jalkaväen aseet tukkeutuivat. –Ei sitä muut voi ymmärtää. Arrasteen vanhempi veli, 26-vuotias Eino Arraste kaatui 10. kesäkuuta. –Hänen patterinsa päällikkö soitti meidän patterin päällikölle. Ei siinä ehtinyt surra, itse koetti vaan pysyä hengissä. Arraste sai viikon loman veljen hautajaisia varten. Matkalla kotiin Nastolaan hän pysähtyi Luumäelle, mihin oli koottu sodassa kaatuneita arkkuun laittamista varten. –Olin Luumäellä kirkossa yötä. Köytin kiväärin kirkonpenkkiin, ja nukuin. Sotakokemus Päijäthämäläiset muistelevat. Kranaatinsirpaleet tekivät Arrasteesta sotainvalidin.
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above