TORSTAINA 27.4.2017 VETERAANILEHTI 45 Veteraanipäivä uudistuu – arvopohja pysyy Tunnus Tammenlehvä yhdistää Talvisodan päättymisestä tuli vuonna 1985 kuluneeksi 45 vuotta ja jatkosodan päättymisestä 41 vuotta. Vuosi 1987 oli Suomen itsenäisyyden 70-juhlavuosi. Merkkivuosien lähestyessä veteraanijärjestöt esittivät vuonna 1983, että voitaisiin selvittää mahdollisuutta ylentää ainakin kaikki miehistö- ja aliupseeriarvoissa olevat sotaveteraanit seuraavaan sotilasarvoon. Lisäksi esitettiin, voitaisiinko veteraaneille myöntää kunniamerkki tai perustaa erityinen tunnustusmitali. Selvittelyissä todettiin, että ylennyksiä koskeva lainsäädäntö ja kunniamerkkejä koskevat säädökset sekä suuret kustannukset eivät antaneet mahdollisuuksia esitysten toteuttamiseen. Asia ei kuitenkaan hautautunut. Vapaudenristin ritarikunnan sihteerinä toiminut yleisesikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Wilhelm Stewen sai ajatuksen esittää tammenlehvää veteraanimerkiksi. Tammenlehvä on antiikin ajoista alkaen ollut urhoollisuuden vertauskuva. Se on myös Vapaudenristin päällikkeeksi kiinnitettävä tunnuskuvio ”erityisen rintamasuorituksen tai sodanajan johtajatoiminnan erikoiseksi palkitsemiseksi”. Hanke eteni ripeästi. Rintamapalvelun Tammenlehvä julkistettiin vuoden 1985 itsenäisyyspäivänä. Tammenlehvämerkkiä ovat oikeutetut käyttämään kaikki rintamasotilas- tai rintamapalvelustunnuksen saaneet miehet ja naiset. Tammenlehvästä on tullut arvostettu ja hyväksytty, kaikkia sotiemme veteraaneja yhdistävä tunnus. Kuusen juhlapuhe ihastutti Joel M. Vainonen Lahden valtakunnallisen veteraanipäivän juhlapuheen vuoden 1987 juhlassa piti akateemikko Matti Kuusi. Hän oli palvellut jatkosodan aikana valistusupseerina JR 7:ssä eli niin kutsutussa Tyrjän rykmentissä, jota johtivat jääkärieversti Armas Kemppi ja everstiluutnantti (myöhemmin jalkaväenkenraali) Adolf Ehrnrooth. –Kuusi puhui niin kuin sotien jermuille puhutaan: väkevästi huumorilla höystäen, mutta täyttä asiaa ensimmäisestä sanasta viimeiseen, Etelä Suomen Sanomat raportoi. Elinkelpoisen merkkipäivän piti Kuusen mukaan erottua merkkipäivien tungoksesta: –Meistä veteraaneista riippuu, mitä tästä perinteestä kehittyy. Sitäkö vain, että eturivin kalkkikset kerran vuodessa kootaan kuuntelemaan jokapaikan julkkisten höpinöitä? Vai saavatko veteraanit eri puolilla Suomea aikaan elävän tapahtuman, sellaisen joka ei toistele itsenäisyyspäivän eikä maaliskuun kolmannentoista kuvioita, mutta ei myöskään edellisen veteraanipäivän nuotteja? Kuusen mukaan se Suomen kansa, joka kävi puolustamaan maataan vuonna 1939, oli urheilukansa. –Hyvin tärkeää, tärkeämpää kuin luullaan, oli se, että me olimme Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen ja Matti Järvisen kansa. Olimme urheilun suurvalta, uskoimme urheiluun ja suomalaiseen sisuun. Olympiakisojen kolmoisvoitot mittasivat, mitä me olimme miehiämme. Oikea suomalainen ei anna periksi, viimeisellä kierroksella hän panee likoon viimeisetkin voimanrippeet ja katkaisee voittajana maalinauhan. Näin me uskoimme, ja historia testasi uskomme vahvuuden. Talvisodan ihmeestä Kuusella oli selvä näkemys: –Talvisodan ihme on usein selitetty herrojen Hitlerin ja Stalinin kauppasopimuksesta ja Terijoen hallituksesta. Suomen kansa muka suuttui ja tuli yksimieliseksi. Ei se ihan niin ollut. Me pikkupojat ja -tytöt olimme jo kauan yksimielisesti olleet Paavo Nurmen sankarikansaa. Me olimme koulukavereita, ruotuväkikavereita, urheilukavereita. Isät ja sedät kyllä koettivat parhaansa mukaan erotella meitä svullilaisiksi ja tullilaisiksi, SOK-laisiin ja OTK-laisiin karsinoihin. Julkisesti tai salaa yhä useammat meistä alkoivat kyllästyä vuoden 18 juoksuhautoihin. Niin oli niitit: Talvisodan solidaarisuus syntyi urheilukentillä, ei ulkoministerien Ribbentropin ja Molotovin neuvottelupöydässä. Kahden sotaveteraaniliiton (Suomen Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto) olemassaolon oikeutukseen Kuusi otti vahvasti kantaa: –Koska Suomi on vapaa maa, valinnanvapauden maa, niin meillä kuuluu olla kaksi kieltä, kaksi mieltä, kaksi valtion uskontoa, vähintään kaksi kilpailevaa pankkia ja markettia ja osuuskauppaa joka kirkonkylässä, kaksi isoa ja kaksi pienempää ammattiliittoa, kahden sortin kommunisteja ja tietysti myös kaksi kilpailevaa veteraaniliittoa. Hyvin monet aseveikot ovat kironneet minunkin kuulteni tätä hölmöyttä. Mutta kun uraa uurtaneet tappelukukot ovat väsyneet ja tunteet jäähtyneet, niin on huomattu, että kulkee se juna kahdellakin kiskolla, yhteistyö pelaa jopa paremmin kuin fuusio, ja ellei pelaa, niin vaihdetaan kenraaleja. Tämä yhteinen veteraanipäivä on pitkä askel oikeaan suuntaan – kiitos siitä nykyisille kenraaleille! Vapaassa maassa veteraaneillekin kuuluu olla enemmän kuin yksi vaihtoehto, ainakin siihen asti kunnes lääkäri ja haudankaivaja kertovat, että vaihtoehdot ovat lopussa. Joel M. Vainonen Kansallista veteraanipäivää vietetään nykyisessä muodossaan viimeisen kerran Lahdessa. Tammenlehvän Perinneliitto on valmistellut valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta ehdotuksen kansallisen veteraanipäivän uudistamiseksi. –Uudistamistyön lopputuloksena on kansakuntaa yhdistävä, sen historiaa ja selviytymistä kunnioittava juhla, jossa veteraanien työ ja suomalaiset perusarvot ovat keskeisesti mukana. Keskiössä ovat sotiemme veteraanien arvo, kansallinen yhtenäisyys ja tämän arvopohjan siirtäminen tuleville sukupolville, summaa uudistamistyöryhmän puheenjohtaja, maakuntaneuvos Kimmo Kajaste. Perinneliitto lähtee esityksessään siitä, että valtiovalta resursoi ja organisoi uuden päivän vieton. Globaalissa maailmanmenossa tarvitaan Kajasteen mukaan tervettä itsetuntoa ja yhtenäisyyttä, joita vahvistetaan myös uudistuvan veteraanipäivän vietolla, ilman kiihkoa ja väärää kansallisuustunnetta. –Uudistuvassa kansallisen veteraanipäivän juhlassa on kyse suomalaisesta kansanjuhlasta, suomalaisesta selviytymisestä ja pärjäämisestä, joka osaltaan vahvistaa kansakunnan yhtenäisyyttä. Juhlassa korostuvat kansakunnan yhtenäisyys, yhteinen arvoperusta ja vastuunkanto historian eri vaiheissa sekä niiden tarve tulevissa haasteissa. Tulevina vuosikymmeninä myös veteraaniperinnön keskeinen ulottuvuuus ja ydin ovat kestävät, kansalliset arvot, vakuuttaa maakuntaneuvos Kimmo Kajaste. Juhlatapahtuman nimi säilyy ja päivä pysyy yleisenä liputuspäivänä. Kansallista veteraanipäivää vietetään 27. huhtikuuta jokaisena vuonna. ESS ARKISTO Vuoden 1987 ensimmäisen valtakunnallisen veteraanipäivän pääjuhlan kenttähartaus järjestettiin Lahden urheilukeskuksen stadionilla. Vuoden 1987 veteraanijuhlassa oli mukana yli 10 000 sotaveteraania. Akateemikko Matti Kuusi JUHA TANHUA ESS ARKISTO
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above