TORSTAINA 27.4.2017 VETERAANILEHTI 15 Päijäthämäläiset sotivat monilla rintamilla Harrastus: Sankarihaudat herättivät Sirkku Rainion uteliaisuuden. Teksti: Matti Hilska Kuva: SA-kuva Useita vuosia sitten Sirkku Rainio käyskenteli sankarihauta-alueella Orimattilan kirkon kupeessa. Siellä ja Kuivannon kirkon vieressä on yli 300 talvi- ja jatkosodissa kuolleen hautakiveä. Rainio ihmetteli, miksi niin monessa paadessa oli sama kuolinpäivämäärä tai lähekkäisiä päiviä. –Isäni oli ollut sodassa orimattilalaisten omassa joukkoosastossa, Kirman pataljoonassa. Sekin lisäsi kiinnostusta asiaan. Tästä alkoi Sirkku Rainion jo vuosia jatkunut tutkimusharrastus. Sota- ja sukuhistoria on vienyt hänet myös monille taistelupaikoille, minne edelleenkin tehdään paljon turistimatkoja. –Kiviä on potkiskeltu monen entisen taisteluhaudan reunalla, Rainio toteaa. Hän päätyi kirjoittamaan orimattilalaisten sotaretkestä kirjankin: Isäni sotapolku Niinikoskelta Kannakselle, Syvärille ja Hylkysyrjään. Kun Orimattilasta lähteneiden talvi- ja jatkosodan sotatie taistelupaikkoinen oli selvitetty, myös hautakivien päivämäärien syyt alkoivat selvitä. Kirman pataljoona oli osa rykmenttiä, se taas osa divisioonaa, jonka tukena oli monia muita yksiköitä. Kaikkien niiden miehistö oli pääosin päijäthämäläisiä. Näiden tutkiminen vei Rainion jälleen tunneiksi kirjastoihin ja arkistoihin. Seuraavat tiedot on poimittu harrastajatutkija Rainion keräämästä aineistosta. Suomessa otettiin 1930-luvulla käyttöön niin sanottu aluejärjestelmä, jonka mukaan kukin sotilaslääni ja -piiri kokosivat perustettavaksi määrätyt joukot omalta alueeltaan. Saman kyläkunnan miehet olivat siis tutussa porukassa. Sodan merkkien voimistuessa syksyllä 1939 ensimmäisenä päijäthämäläisjoukkona lähti kohti itärajaa Hennalasta Tampereen rykmentin muodostama pataljoona (III/2. prikaati). Se oli osa suojajoukkoja, joiden tuli turvata reserviläisten liikekannallepano. Pataljoona taisteli pääosin koko sodan Keski-Kannaksella. Reservin jalkaväkijoukoista perustettiin JR33, jonka vahvuus oli noin 3000 miestä. I pataljoona koottiin lahtelaisista, NOORA KIISKINEN II Orimattilasta ja Artjärveltä, III Asikkalasta ja Heinolasta. Vuoksen eteläpuolella Äyräpäässä nämä joukot kävivät kiivaimmat taistelut Pasurinkankaalla, Salmenkaidassa ja Kaskiselässä. Taustatukenaan heillä oli tällä lohkolla Kenttätykistörykmentti 11:n III patteristo, joka oli koottu Lahdesta ja Nastolasta. Hollolalaiset taistelivat Kevyt osasto 11:n riveissä vetäytymistien kulkiessa Kivennavalta Muolaaseen ja sieltä Heinjoelle. Lahden sotilaspiirin alueella perustettiin myös kaksi pioneerikomppaniaa, joista 22:sen miehistö tuli Asikkalasta, Koskelta ja Kärkölästä. Se toimi joukkueisiin hajoitettuna Keski-Kannaksella. 32. komppania koostui pääosin kärköläläisistä ja toimi erikoistehtävissä sodan alkuviikot, mutta joutui lopulta osallistumaan torjuntataisteluihin Viipurinlahden pohjoisrannalla mm. Vilajoella. Sysmässä, Hartolassa ja Kuhmoisissa perustetut jalkaväkikomppaniat tulivat osaksi Kenttätäydennysprikaatia. Siihen liitettiin myös Hennalaan jääneet nuoremman ikäluokan varusmiehet. Kaikki täydennysjoukot olivat kuitenkin joulukuun loppuun mennessä jo taistelussa. Päijäthämäläiset joutuivat ensin pohjoisrintamalle Pelkosenniemelle ja Sallaan sekä loppusodaksi Viipurinlahdelle Vilajoelle. Kaikkiaan talvisotaan lähti Lahden sotilaspiiristä yli 8000 miestä. Jatkosotaan Suomi pystyi mobilisoimaan huomattavasti talvisotaa enemmän joukkoja eli vahvuus oli sodan alussa noin 540000. Perustamisluetteloiden mukaan päijäthämäläisiä oli mukana noin 12500, mutta joukkoja täydennettiin jatkuvasti. Jalkaväkirykmentin numero oli nyt 22. Se oli koottu Lahdesta, Hollolasta, Asikkalasta, Heinolasta, Sysmästä ja Hartolasta. Lahdesta lähti myös hevosvetoinen patteristo III7KTR 9. Sen komentajana toimi Eino Tirronen, lahtelaisessa liike-elämässäkin sodan jälkeen vaikuttanut mies. Näiden kaikkien sotataival kulki hyökkäysvaiheessa samaa tietä. Joukkoon kuului myös koskelaiskärköläläinen pioneeripataljoona. Padasjoen ja Kuhmoisen miehet olivat osa JR 44:ää. Sekin oli osa hyökkäysryhmitystä, joka eteni Korpiselästä, Tolvajärvelle, Rajakontuun, Säntämään ja Tuulosjoen yli kohti Syväriä. Nastolassa koottu Raskas patteristo 25 tuki hyökkäysvaiheessa Kannaksen itäosan taisteluja ja Käkisalmen valtausta. Myös hollolalaisten Kevyt osasto 12 osallistui näihin toimiin. Itä-Uudenmaan miesten yksikkö oli nyt II/JR 46. Sen taistelupaikkoja matkalla Valkeasaareen olivat muiden muassa Hotakka ja Raivola. Jatkosodan hyökkäysvaiheen päättyessä kotiutettiin vanhempia ikäluokkia sekä lakkautettiin ja yhdisteltiin joukko-osastoja. Niiden täydentäminekään ei enää välttämättä tapahtunut lähtöseudulta. Päijäthämäläisiä oli runsaasti sekä 3. että 20. Prikaatissa. 3. ehti olla Kannaksen lisäksi rintamavastuussa Krivillä Maaselän kannaksella ja muutaman kuukauden Sallassakin, ennen kuin kiirehti takaisin Kannakselle torjumaan puna-armeijan hyökkäysvyöryä kesällä 1944 muun muassa Viipurin itäpuolella. 20. Prikaati ehti Syväriltä Viipurin puolustustaisteluun ja sen menetyksen jälkeen Tolvajokilinjalle aselevon tuloon saakka. Eversti Heikki Saure tarkastaa JR 46:n toista pataljoonaa vierellään sen komentaja, kapteeni Viljo Kirma. Kirma katosi Viipurin taistelussa kesäkuussa 1944. ”Kiviä on potkiskeltu monen entisen taisteluhaudan reunalla. Sirkku Rainio Sirkku Rainio on tutkinut erityisesti Orimattilan miesten sotataivalta.
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above