20 VETERAANILEHTI TORSTAINA 27.4.2017 ”Iltaisin itkettiin pahaa mieltä, vaikka oltiin nuoria”, muistelee rintamalottana toiminut Vappu Seppänen. Elämä hiuskarvan varassa Yli neljä vuotta rintamalottana toiminut Vappu Seppänen ihmettelee nykyihmisten turhaa narinaa. Lahti Leila Mehto Lahtelainen Vappu Seppänen on kyllästynyt nykyihmisten narinaan. –Monet ovat tyytymättömiä, vaikka meillä on nyt niin hyvä. Välillä mietin, että kun olisitte nähneet sitä aikaa, niin ette kiukuttelisi. ”Sillä ajalla” 95-vuotias viittaa sotavuosiin. Neljä vuotta kenttälottana jätti pysyvät muistot. –Monta kertaa siellä ajattelin, että elämä on hiuskarvan varassa. Iltaisin itkettiin pahaa mieltä, vaikka oltiin nuoria. Vappu Seppänen liittyi lottiin 16-vuotiaana, koska se oli tapana Uudenkirkon Anttonalan kylällä. Lottiin kuuluivat kaikki lähisuvun naiset ja talojen tyttäret. Isät olivat suojeluskuntalaisia. Lottajärjestö asetti jäsenilleen korkeita vaatimuksia. Lotille korostettiin, että aina esiintyessään lottapuvussa he edustivat isänmaallisesti valveutuneita naisia. Lottien odotettiin olevan oikeamielisiä, puhtaita ja raittiita. Vaatimuksien takia lottana olemista pidettiin arvokkaana asiana. Seppänen kävi talouskoulun ja sai sen jälkeen töitä Viipurista, missä hän toimi kansakoululla emännän apulaisena. Työ piti kuitenkin jättää, kun kävi kutsu rintamalle. –Kyllä minua vähän harmitti, kun piti lähteä hyvästä työpaikasta. Seppänen toimi muonituslottana eli hänen päätehtävänään oli laittaa ruokaa sotilaille. Kuuden lotan yksikkö oli rintamalinjan läheisyydessä tyhjillä kansakouluilla, mistä soppaa jaettiin sotilaille. Työ oli fyysisesti raskasta, kun oli kannettava vettä, pilkottava ja kuljetettava puita sekä raskaita patoja ja tonkkia. Päivät olivat pitkiä ja majoitus hyvin vaatimaton. –Ei siellä ollut sänkyjä, lattiamaton päällä maattiin. Mantteli oli tyynynä ja välillä peittonakin, kun ei muita peittoja ollut, Seppänen muistaa. Lottia kuljetettiin kuorma-autolla paikasta toiseen, ja keittiötarvikkeiden kuljetus oli heidän vastuullaan. Tarvittaessa muonituslotat auttoivat muissakin töissä. –Välillä piti auttaa sitomisessa, kun rintamalta tuotiin haavoittuneita. Pelko oli tuttua ja aiheellista. Lentokoneiden äänistä naiset oppivat päättelemään, kun vihollinen oli lähellä. Ja se tuli todella lähelle: yksi Seppäsen lottakavereista menehtyi kranaattihyökkäyksessä vartiopaikalla kansakoulun rappusten juurella. –Häneen osui kranaatinsirpaleita. Vuorokauden hän eli vielä –ja sitten meitä oli vain viisi. Kyllä se oli kova paikka. Kaikkiaan jatkosodassa kuoli 228 lottaa. Sodan edetessä varsinaisista sotavammoista aiheutuneiden kuolemien määrä pieneni samalla kun tautikuolemien määrä kasvoi. –Jos sai kovan fl unssan, saattoi menehtyä kuumeeseen, kun lääkkeitä ei ollut, sanoo Vappu Seppänen. Sotilaiden kanssa Seppänen ei kohdannut hankaluuksia yhtä saksalaispoikkeusta lukuun ottamatta. –Minä olin kerran rappujen alapäässä vartiovuorossa, kun koululle tuli pari kolme mielestään mahtavaa saksmannisotilasta. He alkoivat vaatia kahvia ja voileipiä. Sitten yksi niistä kävi minuun käsiksi. Minä löin sitä nyrkillä suoraan naamaan. Huusin vielä ja siihen tuli jo apuakin paikalle. Minuun ei tulla kiinni, Seppänen toteaa vieläkin napakasti ja nauraa päälle. Hän huomauttaa, että romanssejakin rintamalla nähtiin ja jotkut lotat pilasivat itse oman maineensa. ”Mantteli oli tyynynä ja välillä peittonakin, kun ei muita peittoja ollut. Rintamalotta Vappu Seppänen Lotta Sotakokemus Päijäthämäläiset muistelevat sotavuosia.
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above