TORSTAINA 27.4.2017 VETERAANILEHTI 21 Jokaisena sotapäivänä kenttäkeittiöissä työskenteli 5 000– 7 000 lottaa. Kuvan lotta keittopuuhissa Viisjoen Pirtissä. SA-KUVA Lotta Svärd Kenttäkeittiöissä yli 5 000 lottaa joka päivä Vuonna 1921 perustetun Lotta Svärd -järjestön ensisijaisena tarkoituksena oli toimittaa naisia erilaisiin maanpuolustusta tukeviin tehtäviin. Komennuksella olevista lotista 40 prosenttia oli muonituksessa. Jokaisena sotapäivänä kenttäkeittiöissä työskenteli 5000–7000 lottaa. Muita lottien tehtäväkenttiä olivat lääkintä, ilmavalvonta, varusteiden valmistus ja huolto sekä keräystoiminta. Kaksi kolmasosaa lotista toimi rintamalla noin vuoden verran ja noin kymmenen prosenttia oli rintamalla koko jatkosodan ajan. Keväällä ja syksyllä oli paljon vaihdoksia, koska osa lotista vapautettiin maataloustöihin. Osa lotista oli työssäkäyviä naisia, jotka tekivät lomansa ajan lottatyötä, esimerkiksi monet opettajat viettivät kesäkuukauden rintamalla. Lottien merkitys sotien aikaisessa maanpuolustustyössä oli kiistaton. Sotatoimialueella toimi myös muita naisjärjestöjä tai naistyövoimaa välittäviä organisaatioita. Siellä olivat esimerkiksi Suomen sotilaskotiliitto, SPR ja Suomen Naisten työvalmiusliitto. Lotilla oli tarkat käyttäytymissäännöt, joiden rikkomisesta rankaistiin. Kaikkiaan noin 1100 kenttälottaa poistettiin palveluksesta kurinpidollisista syistä. –Oli tyttöjä, jotka antoivat aihetta. Kaikki eivät lyöneet. Lottajärjestön vaatimus jäsentensä moraalista oli vaativa, mutta ei poikennut ajan yleisistä ajatuksista. Siveellisyys oli naisten asia, ei miesten. Järjestö kehotti lottia olemaan työtoverina miehille ja kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti. Seurustelu ei kuitenkaan ollut kiellettyä. Seppänen muistaa, että joitakin lottia lähti myös saksalaisten mukaan. –Ne sitten heittivät, mihin heittivät. Lottaveteraani Seppäsen sotavuosiin mahtui myös onnen hetkiä. Hän oli tavannut tulevan miehensä ennen sotia Viipurissa, ja pariskunta vihittiin välirauhan aikana Kuusankoskella tuttavien talossa loppiaisena 1941. –Varsinaisia vieraita ei ollut, mutta omat lottakaverit kyllä ja joitakin miehiä. Meillä molemmilla oli siviilivaatteet. Kukkina oli krysanteemeja. Talon väki järjesti vihkimisen jälkeen kahvitilaisuuden, emäntä oli leiponut pullaa, kuivakakkua ja täytekakkuakin. Ne olivat kyllä ihania ihmisiä. Seppäsen tytär syntyi kesken sodan, ja silloin ahkera lotta oli vajaan vuoden pois sodasta. –Tyttö jäi sitten tätini luokse, kun minun toivottiin palaavan rintamalle. Oli ikävä, mutta tiesin, että hänellä oli hyvä olla. Siviiliin pääsyn onnen Seppänen muistaa vieläkin. –Saimme lottana käytössämme olleet manttelit omiksi. Muistan, kuinka äiti käänsi manttelin, ja siitä tehtiin minulle talvitakki. Siihen aikaan ei ollut juuri karvakauluksia, mutta minun takkiini laitettiin mustasta kanista kaulus ja hihansuut. Sodan jälkeen Seppänen muutti miehineen vuokralle Kuusankoskelle. Sodan aikana syntyneen tyttären jälkeen perheeseen syntyi myös poika. –Työt järjestyivät ja elämä alkoi. Sen oli pakko alkaa. Pariskunta muutti Lahteen vuonna 1950. Vappu Seppänen teki työuransa myyjättärenä, eläkkeelle hän jäi Citymarketista. ● Lähteenä myös: Maritta Pohls ja Annika Latva-Äijö: Lotta Svärd – Käytännön isänmaallisuutta. Otava 2009. Vappu Seppänen kertoo sotamuistojaan videolla osoitteessa ESS.fi SAMI KUUSIVIRTA Me emme voi ymmärtää, mutta kertokaa silti Kolumni Leila Mehto Miltä tuntui etsiä oman veljen ruumista satojen vainajien joukosta? Miltä tuntui, kun näki luotisuihkun lävistävän 17-vuotiaan luokkakaverin vartalon? Millaista oli hakea unta kapealla korsun sängyllä luteiden keskellä epävarmana siitä, pääseekö koskaan kotiin? Tai miltä tuntui tehdä pellolla töitä omien voimiensa äärirajoilla ja pelätä, että odotettua kirjettä sieltä jostakin ei enää tulekaan? Tähän liitteeseen haastatellut ihmiset ovat oikeassa siinä, että me sotaa kokemattomat emme voi ymmärtää. Emme voi. Useimmille meistä Suomen sodat ovat mustavalkoisia kuvia ja historian kokeeseen päntättyjä päivämääriä. Talvi- ja jatkosotaa on tutkittu paljon ja aiheesta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja hyllymetreittäin kirjasarjoja. Sodista on tehty dokumentteja, tv-sarjoja, elokuvia, romaaneja ja näytelmiä. Aihealue on valtava. Tässä veteraanilehdessä keskiössä ovat päijäthämäläiset ja heidän sotakokemuksensa. Haastatteluissa on muutamia veteraaneja tarinoineen. Jos olisi valittu jotkut toiset veteraanit, myös tarinat olisivat olleet erilaisia, mutta yhtä arvokkaita ja kertomisen arvoisia. Kuten tutkijatohtori Ville Kivimäki muistuttaa, yhtä yhtenäistä sotakokemusta ei ole. Sotaan joutuneet miehet olivat yhtä erilaisia keskenään kuin tämän päivän parasta miehuuttaan elävät miehet. Heissä oli ahkeria, laiskoja, kunnianhimoisia, humoristisia, syrjäänvetäytyviä ja ärsyttäviä tyyppejä kuten ihmisissä yleensäkin. Mitään veteraanin malliyksilöä ei ole. Ei ole myöskään sotavuosien naisen tai kotirintaman miehen yhtä mallia, ei yhdenlaista lasta yhdellä sotakokemuksella. Lehteen haastatellut kertovat oman tarinansa. He edustavat joitakin sota-ajan ihmisryhmiä, mutta heidän kauttaan haluamme kunnioittaa kaikkia muitakin sodan kokeneita. Esimerkiksi sotalesket ja -orvot, sotilaspojat, sotalapseksi lähetetyt ja kotirintamalla erilaisissa tehtävissä toimineet ansaitsevat maininnan. Minulle tähän aihealueeseen keskittyminen ja sodan kokeneiden ihmisten tapaaminen on ollut ravisuttava kokemus. Olen ajatellut asiaa paljon, ja saanut joitakin aamuöisiä ahaa-elämyksiä. Untakin olen näistä asioista nähnyt. Kiitos kaikista kohtaamisista! Yli 90-vuotiaiden elämänviisaus ei ole yllättänyt, siihen osasin varautua. Elämänviisauden lisäksi asenteessa olisi meille oppimista. Miten oppisi tietyn realismin ja tavan hoitaa asiat yksi kerrallaan sitä myöten, kun ne tulevat vastaan? Miten jaksaa, vaikkei jaksaisikaan? Tutkija Kivimäki muistuttaa, että 1930–40-luvuilla ihmiset katsoivat asioita oman aikansa näkövinkkelistä. Tunteita ”Puhumalla asioista voi avartaa paitsi omaa myös kuulijoiden mieltä. ei ollut tapana käsitellä puhumalla, eikä ahdistukseen haettu apua psykologilta. ”Silloin elettiin eri maailmassa. Meillä ei ole varaa katsoa menneisyyttä vain jonakin nykyisyytemme lapsellisena esivaiheena, jonka puitteet on nyt korjattu”, Kivimäki kirjoittaa –ja antaa jälleen ajattelemisen aihetta. Puhumattomuus ei aina ollut itse valittua. Kuten veteraani Aimo Arraste muistelee sodan jälkeisiä vuosia: ”Puhuminen oli kiellettyä. Mehän olimme kuin pahantekijöitä, mikä on tottakin. Mutta ei se meidän vika ollut. Meidät olisi ammuttu, jos ei olisi toteltu käskyä.” Nyt saa ja pitää puhua. Sillä tavalla voi avartaa paitsi omaa myös kuulijoiden mieltä. Sitä nämäkin kertomukset toivottavasti tekevät. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut olla tekemässä juuri tätä lehteä, joka ilmestyy kansallisena veteraanipäivänä. Tänään Lahdessa järjestettävässä juhlassa teemana on Kansallinen veteraanipäivä – Sinun veteraanipäiväsi. Kyllä: Tämä on meidän kaikkien päivä. ● Kirjoittaja on Veteraanilehden tuottaja. leila.mehto@mediataloesa.fi Ohjeet Lotta Svärdin kultaiset sanat 1. Jumalan pelko olkoon elämäsi suurin voima! 2. Opi rakastamaan maatasi ja kansaasi! 3. Aseta korkealle lottaihanteesi. Vain oikeamielisenä, puhtaana ja raittiina voit olla oikea lotta! 4. Vaadi aina enin itseltäsi! 5. Ole hyvä! 6. Ole uskollinen vähäisimmässäkin! 7. Muista vastoinkäymisten kohdatessa päämäärämme suuruus! 8. Kunnioita ja auta lottasisariasi heidän työssänsä, siten vahvistuu yhteistunto! 9. Muista menneitten sukupolvien työ. Kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me! 10. Ole vaatimaton esiintymisessäsi ja puvussasi! 11. Alistu itsekuriin, siten korotat järjestökuria! 12. Lotta, muista edustavasi suurta, isänmaallista järjestöä. Varo tekemästä mitään, mikä vahingoittaa tahi sen mainetta loukkaa!
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above