TORSTAINA 27.4.2017 VETERAANILEHTI 29 Hollola Leila Mehto Sotien takia evakkoon joutuneiden tilanne järjestettiin Suomessa mallikelpoisesti. Valtio hoiti järjestelyt, ja sen jälkeen luotettiin siihen, että ahkerat ihmiset hoitavat hommansa. Näin evakuoinnin onnistumisen kiteyttää sota-ajan historiaan perehtynyt hollolalainen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kyösti Toivonen, jonka oma evakkotaival alkoi 2-vuotiaana. Talvisodan aikana ja rauhanteon jälkeen 1940 Suomessa evakkoon lähti Karjalasta yhteensä noin 410 000 henkeä. Osa palasi takaisin jatkosodan aikana, mutta he joutuivat uudestaan evakkoon 1944. Vuonna 1945 Suomen uusien rajojen sisällä oli 422600 ihmistä, jotka olivat menettäneet kotinsa Neuvostoliitolle. Heistä 406000 oli karjalaisia ja loput Petsamon, Sallan, Kuusamon ja Porkkalan evakoita. –Esimerkiksi Saksassa Hitler ei sallinut evakuointia, ja siellä ihmisiä jouduttiin siirtämään hirveällä kiireellä viime hetkellä turvaan. Meillä kaikki sujui hyvin rauhallisesti, eikä mitään ruutitynnyriä päässyt syntymään, Toivonen vertaa. Hän huomauttaa, että on paljon alueita, missä ihmiset ovat sodan jälkeen joutuneet asumaan vuosikymmeniä pakolaisleireissä. –Meillä evakot sijoitettiin taitavasti, ja ihmiset ponnistelivat itse menestyäkseen. Sodan jälkeen töitä oli runsaasti tarjolla. 90 000 miestä oli kuollut, ja heidän työpanoksensa oli hoidettava samalla, kun maata jälleenrakennettiin ja teollistettiin. Suomessa oli hyvissä ajoin valmistauduttu siihen, että sota tulee ja tehty suunnitelmat suurimittaisesta evakuoinnista. –Alkusyksystä 1939 maailmantilanne kiristyi, ja silloin oli jo ensimmäinen paniikkivaihe. Valtio antoi rajan lähellä ja Viipurissa asuville luvan lähteä kodeistaan oman suunnitelman mukaan. Lähtijöille luvattiin ilmaiset junaliput. 40000 ihmistä otti tarjouksen vastaan, minkä jälkeen lippujen jakelu lopetettiin aika nopeasti. Monet palasivat takaisin kotiin alkusäikähdyksen jälkeen. Kun talvisota sitten syttyi 30.11.1939, evakkoon lähdettiin heti seuraavana päivänä. –Tilanne tuli vastaan nopeasti ja dramaattisesti keskellä talvea. Evakuoinnissa onnistuttiin hyvin, koska oikeastaan kaikilla oli käytettävissään kulkuväline eli hevonen rattaineen tai rekineen, Toivonen uskoo. Evakot haluttiin mahdollisimman kauas lähtöpaikastaan, ja siksi esimerkiksi Perintö Karjalaisten Lahti Lahden väkiluku oli talvisodan alla noin 27000 henkeä. 1940-luvulla Lahteen muutti yksistään Viipurista ja Viipurin maalaiskunnasta lähes 10000 ihmistä: toisin sanoen joka neljäs lahtelainen oli karjalaisjuurinen tultaessa 1950-luvulle. Missään muussa Suomen kaupungissa ei evakkojen suhteellinen osuus ollut niin suuri kuin Lahdessa. Viipurista tuli Lahteen noin 250 yritystä. Asunnoista oli huutava pula. Uusia kerros- ja pientaloja rakennettiin, vaikka säännöstelytalous hidastikin tavaratoimituksia. Viipurista tuli Lahteen arkkitehtejä, kuten Jalmari Lankinen, joka piirsi Vaasan lääniin sijoitettiin paljon ihmisiä. Siellä evakoita oli myöhemmän arvion mukaan liikaa, ja tehtiin tasoitussiirtoja Savoon ja Etelä-Suomeen. Lahden ympäristöön sijoitettiin erityisesti kivennapalaisia ja Lahdessa evakoille jaettiin esimerkiksi Mukkulan kartanon maita. –Evakoista kaksi kolmasosaa oli maanviljelijäväestöä. Asutustoiminta koski nimenomaan heitä, muut saivat etsiä paikkansa mistä halusivat. Esimerkiksi minun isäni oli tehdastyöläinen, ja kun isä oli rintamalla, me muut asuimme talvisodan ajan omakotitalossa Parkanossa, kertoo vuonna 1937 syntynyt Toivonen. Jatkosodan aikana monet karjalaiset halusivat muuttaa takaisin kotiin, ja myös valtion taholta heitä siihen kannustettiin. Suomessa oli kärsitty jopa nälkää, joten Karjalan pellot haluttiin taas tuottaviksi. Evakkoon lähti kaikkiaan 410000 ihmistä, heistä 280000 palasi jatkosodan aikana takaisin Karjalaan. Viipurin väestöstä palasi yksi kolmannes. Ennen kuin paluu oli mahdollista paikat piti siivota, talot kunnostaa ja miinavaarat selvittää. –Perheenäideille piti junailla apua viljelyyn, kun isät olivat rintamalla. Työvelvollisuuden piiriin kuuluivat kaikki 17 vuotta täyttäneet. 17-vuotiaille tytöille perustettiin työtyttöjen tukikohtia, mistä he kävivät lähitiloilla hoitamassa lapsia ja tekemässä muita aputöitä. Esimerkiksi minun vaimoni isän kotitilalla Antreassa oli tällainen työtyttöjen tukikohta. Jatkosodan jälkeen evakkojen asuinalueet määriteltiin uudelleen maanhankintalailla vuonna 1945. Evakkoja ei sijoitettu samoille paikkakunnille kuin talvisodan jälkeen. Lahden seudulle tuli evakkoja Äyräpäästä. Kivennapalaiset sijoitettiin nyt Kangasalaan ja Pälkäneelle. Lahden seudulle jäi myös kivennapalaisia, jotka eivät välillä palanneet Karjalaan. Mäntsälään ja Orimattilaan sijoitettiin kirvulaisia. Antreasta mentiin Hausjärvelle, Lopelle ja Riihimäelle. –Ideana oli sijoittaa saman kunnan asukkaat tietyille alueille ja saman kylän asukkaat mahdollisimman lähelle toisiaan. Sillä tavalla ihmisiä kotoutettiin. Oli hyvä, kun lähellä oli tuttuja ja sukulaisia. Kyösti Toivosen arvion mukaan karjalaisten kotoutuminen muualle päin Suomea sujui pääasiassa hyvin. –Myöhä loksahettiin suomalaiseen yhteiskuntaan helposti. Ainoastaan joillakin ortodokseilla saattoi olla vaikeuksia, erityisesti Pohjanmaalla. Karjalaiset lähtivät aktiivisesti mukaan kunnallispolitiikkaan uusilla kotipaikkakunnillaan. –Tulijoilla oli motivaatio, halu päästä vaikuttamaan uuden kunnan asioihin. Myös Päijät-Hämeessä karjalaiset lähtivät nopeasti mukaan politiikkaan. Suurin osa karjalaisista edusti keskustaa tai sosiaalidemokraatteja. Tuoreiden tutkimusten perusteella karjalainen maanviljelijäväestö on menestynyt hyvin. –Se, että oli pakko lähteä, on tukenut ihmisten yritteliäisyyttä. Kyösti Toivonen on ollut maailmalla vaalivalvojana kymmenessä maassa, esimerkiksi entisen Jugoslavian alueella. –Olen pannut merkille, että kriisissä liikkeelle lähtevät ne, jotka kynnelle kykenevät. Ja jotka lähtevät liikkeelle, pärjäävät. Toivonen huomauttaa, että sota tarkoitti suunnattomia muutoksia suomalaiseen maanviljelykseen, varsinaista agraarireformia. –Sodan jälkeen oli kaksi ihmisryhmää, joille piti antaa tiloja, eli Karjalan evakot ja maata omistamattomat rintamamiehet, joille oli luvattu oikeus maahan. Tilojen luonne ja koko olivat erilaisia. Monet rintamamiestilat olivat hyvin pieniä ja maatilojen kato alkoi juuri niistä 1960-luvulla. Toivonen uskoo, että karjalaistilojen menestykseen on vaikuttanut sekin, että uusilla tiloilla ei ollut sukupolvien traditiota. –Niistä oli tarvittaessa helpompaa lähteä muihin töihin. Kyösti Toivonen ei muista Karjalaa ennen sotia, mutta on perehtynyt alueeseen perinpohjaisesti. –Menetetty Karjala on maan parhaiten dokumentoitu maakunta. Joka vuosi ilmestyy kymmeniä Karjala-aiheisia kirjoja. Niitä tulee suvuittain, kylittäin, koulupiireittäin, pitäjittäin ja seurakunnittain. Toivonen vie menetettyyn Karjalaan kotiseutumatkalaisia vuosittain. Ensi kesänä hän johdattaa Viipuriin ja muille paikkakunnille kuusi ryhmää eli noin 250 ihmistä. Vastaavasti Esimerkiksi Puolakan Valmismatkat vie Karjalaan 40 ryhmää. Kysyntää siis on. –Karjalassa matkustetaan nyt uudella tavalla. Enää ei etsitä kynnyskiveä, vaan halutaan nähdä, miltä Karjala alueena näyttää. Viipuri, Käkisalmi, Sortavala, Kurkijoki ja Salmi ovat mielenkiintoisia kohteita, Toivonen tietää. Kiinnostuminen karjalaisista juurista on siirtynyt seuraaville sukupolville. –Evakkoja oli 400000, nyt meitä sielultamme karjalaisia on varmasti miljoona. Evakot menivät naimisiin muiden maakuntien asukkaiden kanssa, heidän lapsensa ovat puolikarjalaisia ja lapsenlapsensa neljänneskarjalaisia. Meillä on esimerkiksi Facebookissa oma ryhmä jääskeläisille, ja siihen tulee koko ajan uusia jäseniä. Toivosen mukaan karjalaiset eivät enää kaipaa hyvitystä menetetystä kotiseudusta, vaan nykytilanne koetaan tyydyttäväksi. –Yksi asia meitä karjalaisia kuitenkin yhdistää: se on kaiho. ”Menetetty Karjala on maan parhaiten dokumentoitu maakunta. Kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kyösti Toivonen esimerkiksi vakuutusyhtiö Suojan omistaman Suojalinnan sekä Diakonissalaitoksen sairaalan – molemmat muuttivat muuten Viipurista. Viipurista Lahteen tulivat myös Starckjohann, Torkkelin Paperi, Viipurilainen Kotileipomo, Tuovisen liikenne, Helkama sekä suuri määrän pienyrittäjiä. Muualta Karjalasta Lahden yritystoimintaa tulivat vilkastuttamaan muiden muassa Elorannan liikenne ja Koiviston auto. Yritysten lisäksi Lahteen muutti urheiluseuroja, yksittäisiä urheilijoita, muusikoita, näyttelijöitä, lääkäreitä ja kokonaisten koulujen henkilökuntaa. Viipurista Lahteen tulleiden toimijoiden listasta voi poimia sattumanvaraisesti esimerkiksi Viipurin musiikkiopiston (nykyinen Concis), Terijoen yhteislyseon (Kannaksen koulu), Lahden Diakonialaitoksen, Viipurin Moottorikerhon (Salpausselän Moottorikerho) ja Viipurin Reippaan. Viipurista muuttaneet kansalaisjärjestöt ovat lahjoittaneet Lahdelle esimerkiksi Agricolan patsaan ja Jussi Mäntysen Hirvi-veistoksen, jonka toinen valos on Viipurissa. Lahteen suunniteltiin jopa Viipurin Pyöreän tornin pienoismallia, mutta se ei toteutunut. ”Evakkokesä oli onnellista aikaa” Leila Mehto Sota-ajan lapsille sen ajan tapahtumat olivat ainut heidän tuntemansa todellisuus. Ilot ja murheet koettiin siinä tilanteessa, muusta ei ollut tietoa. Tämä näkyy myös Kyösti Toivosen henkilökohtaisissa evakkomuistoissa, jotka eivät ole surullisia, vaan pikemminkin ihmetteleviä. –Ensimmäiset evakkotaipaleen muistoni liittyvät siihen, kun perheemme palasi ensimmäiseltä evakkomatkalta Jääsken Ensoon keväällä 1942. Olin tuolloin 5-vuotias. Muutimme vuokrataloon, joka oli siivottu meitä varten. Tupakeittiöön uunin edustalle oli jätetty venäläinen lastenpeli, jossa lasin alla oli kuva ketusta ja omenapuusta. Lautaa keinuttamalla sijoitettiin kuulia koloihin. Se jäi lapsen mieleen. Toivosen isä oli töissä Imatran rautatehtaalla, missä tehtiin junankiskoja. Hänet oli vapautettu rintamalta tehtaalle töihin asemasotavaiheessa 1942. Rajan pinnassa sijaitseva tehdas oli välillä evakuoitu Pietarsaareen, mutta sieltä se palasi takaisin Imatralle. Toista evakkomatkaa Toivonen muistelee erityisen suurella lämmöllä. –Kesällä 1944 lähdettiin uudestaan evakkoon. Matkustimme ensin junalla Vuoksenniskalle ja sieltä tervahöyryllä Ristiinaan. Sieltä jatkettiin hevosella Suomennimelle, missä sitten olimme syyskuun loppuun. Meitä oli kaksikymmentä evakkoa talossa, jossa muuten asui vain vanha isäntä ja emäntä. Se kesä oli minulle onnellista aikaa. Tehdasyhdyskunnassa kasvaneena nautin maatilan elämästä lehmineen ja maalaistalon töineen. Toivonen muistaa, kuinka lapsetkin pitivät evakkoja jännittävinä ja ihmeellisinä ja seisoivat valtatien varressa katselemassa, kun vierestä kulkeneella maantiellä meni evakkoja. –Luulimme, että sana tarkoittaa ihmisiä, joilla on lehmiä. Emme me ymmärtäneet itsekin olevamme evakkoja. Tasoitussiirrossa syyskuussa Toivosen perhe sijoitettiin Iittiin ja sieltä se palasi marraskuussa 1944 takaisin Imatralle. Evakoita Heinolassa. Kannakselta lähdettiin useimmiten hevoskyydeillä. SA-KUVA
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above