16 VETERAANILEHTI TORSTAINA 27.4.2017 Kalevi Soikkelin ympärillä haavoittui ensimmäisenä yönä rintamalla yhdeksän taistelutoveria. Lahti Leila Mehto Asikkalalainen Kalevi Soikkeli, 92, on viimeisen parin vuoden aikana tehnyt kaksi matkaa muistojen sotatantereille. Pohjois-Inkerissä sijaitseva Lempaala ja Karjalankannaksella, Vuoksen varrella sijaitseva Äyräpää olivat molemmat rankkoja paikkoja 18-vuotiaana sotaan joutuneelle nuorelle miehelle. –Nyt siellä oli ihan metsittynyttä ja rapistunutta. Katseltiin paikkoja, ja sanattomaksihan siinä meni, Soikkeli miettii. Omia sotamuistojaan hän kertoo havainnollisesti. Puhuminen sodasta on kuitenkin suhteellisen uusi asia. –En minä aluksi puhunut sodasta kellekään. En vaimolle, enkä omille pojilleni. Kun sitten pojanpoika saunareissulla melkein kolmekymmentä vuotta sitten pyysi kertomaan sodasta, pitihän hänelle vastata. Sen jälkeen olen puhunut muillekin, Soikkeli kertoo. Hän on käynyt kertomassa sotakokemuksistaan myös Asikkalan koululaisille ja kirjoittanut niistä useita juttuja sotiemme veteraanien Lahden piirin Jouluviestiin. Punkaharjulta kotoisin oleva Soikkeli oli alokkaana Lappeenrannassa. Sieltä hän lähti Viipurin henkilötäydennyskeskuksen (HTK) kautta täydennysjoukoissa rintamalle vuonna 1943 Lempaalan Lappalaisenmäkeen. Soikkeli palveli Jalkaväkirykmentti 49:ssä eli Saimaan rykmentissä 1. pataljoonan ensimmäisessä komppaniassa. –Jouduin sotaan 18-vuotiaana. Ei sitä voi sanoin sanoa, millaista se oli. Oli yö, kun mentiin tutustumaan linjoihin Lempaalassa. Yhdeksän haavoittui heti ensimmäisenä yönä tykistökeskityksessä. Keväällä 1944 vihollisen toiminta alkoi selvästi vilkastua. –Esimerkiksi 14. toukokuuta vihollinen tulitti yli 3500 ammusta, joista suurin osa oli kuuden tuuman kranaatteja. Koko Harjun lohkolle kohdistuneissa tykistökeskityksissä suomalaisten taistelu- ja yhdyshaudat sortuivat monin paikoin. Venäläisten suurhyökkäys alkoi 9. kesäkuuta 1944. Soikkeli kertoo, että järjestelmällinen tuhoamisammunta kesti kymmenen tuntia. Venäläisillä oli käytettävissään 5000 tykkiä eli noin 300 tykkiä jokaista rintamakilometriä kohti. Vihollinen teki tuolloin Lempaalassa osittaisen läpimurron. –Venäläiset olivat täysin ylivoimaisia ja valtasivat meidän asemat. Vastaiskuilla niitä kuitenkin saatiin takaisin. Meiltä kaatui vastaiskuissa kaikkiaan 30 miestä, haavoittuneita oli 78 ja kadonneita tai vangiksi joutuneita seitsemän miestä. Kesäkuun 12. päivänä joutui myös Soikkelin pataljoona vetäytymään. Jalkaväkiryhmän johtajana palvelleen Soikkelin sodan vaaranpaikkoja oli jääminen vihollisen selustaan sekavassa perääntymis- Veteraani ”Yhdeksän haavoittui heti ensimmäisenä yönä tykistökeskityksessä. Veteraani Kalevi Soikkeli Sotakokemus Päijäthämäläiset muistelevat sotavuosia. Aikalais- romaaneista vivahteita naiskuvaan Leila Mehto Kun sota-ajan historiaa alettiin käsitellä julkisuudessa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, keskiössä olivat pitkään miehet. –1990-luvulla alettiin kiinnostua myös naisten historiasta ja silloin heräsi kiinnostus lottiin, toteaa aiheeseen perehtynyt Suomen ja Pohjois- Euroopan historian professori Tiina Kinnunen Oulun yliopistolta. Lottajuhlassa vuonna 1991 pääministeri Esko Aho esitti ensimmäistä kertaa sodan päättymisen jälkeen valtiovallan julkisen kiitoksen lotille. Kuten Suomen Kuvalehdessä todettiin: ”232000 naisen työ tunnustetaan viimeinkin.” Sen jälkeen lotat ovat olleet paljon esillä. –Lottien roolin korostuminen on nostanut perusteltua kritiikkiä muissa naisryhmissä. Valtaosa naisista ei kuitenkaan kuulunut lottiin, Kinnunen sanoo, mutta muistuttaa, että lotat olivat kuitenkin aikansa suurin naisjärjestö. Filosofi an tohtori Kinnunen huomauttaa, että 1990-luvulta nousseen uusisänmaallisuuden piirteitä ovat uhrivalmiuden ja yhtenäisyyden korostuminen. Lottatutkimuksessa tämä on toistaiseksi näkynyt siten, että pyyteettömyys ja siveellinen ryhti korostuvat, eikä vielä ole päästy kipeiden asioiden käsittelyyn. Kinnunen huomauttaa, että yksi väylä etsiä monipuolisuutta lottien roolin käsittelyyn on lottakirjallisuus. Hän on tutkinut 1950–60-luvuilla ilmestyneitä lottaromaaneja, jotka ovat syntyajankohtiensa tuotteita. Esimerkiksi Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia (vuodelta 1956, uusintapainos 2006) tarjoaa Kinnusen mukaan tuoreita aineksia lottahistorian käsittelyyn 2010-luvulla. –Tuntematon sotilas on miesten teos. Tämä puolidokumentaarinen romaani vastaa sille realistisella otteella ja tuo esiin suomalaisnaisten roolia sodassa, Kinnunen arvioi. Hän on löytänyt kirjasta useita kiinnostavia teemoja. –Kirjasta voi päätellä, että myös lottien kesken vallitsi luokka-asemaan perustuva hierarkia. Sisällissodan perintö eli vahvasti, ja aikalaisilla oli kokemus kahden kerroksen lotista. Toisena vähemmän puhuttuna asiana Kinnunen mainitsee lottien sairastelun. Sota-aikaan valtaosalla aikuisista oli piilevä tuberkuloosi. Lisäksi lotilla oli muita sairauksia, esimerkiksi reumaa. Kinnunen mainitsee kaksi muutakin kiinnostavaa lottaromaania. Tuulikki Rajan Rintamalotta muistelee (vuodelta 1956) käsittelee aihepiiriä viihteellisellä otteella. Aune Hämäläisen Kenttäsairaalan lotat (vuodelta 1965) tarjoaa erilaisia näkökulmia sotaan. Taistelupaikoilla menee vieläkin sanattomaksi
Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above