ESBR_20170427_D30

Veteraanilehti | 27.4.2017

30 VETERAANILEHTI TORSTAINA 27.4.2017 Sodan kauhut tulivat yllätyksenä Lahti Leila Mehto Sotaveteraanien arvostus on muuttunut paljon. –Alkuvuosina sodan jälkeen tunsimme olevamme roskasakkia. Sivusta kyseltiin, että mitäs menitte. Eihän siinä ollut vaihtoehtoja, pakko oli mennä. Kommentit tuntuivat pahalta erityisesti sotainvalidien kohdalla, miettii lahtelainen sotaveteraani Jukka Simola. Viime vuosina ollaan menty melkein toiseen ääripäähän. 90-vuotias lahtelainen Simola sanoo, että kunniakansalaiseksi nimittäminen jopa häiritsee. –Erityisesti kaverien kannalta arvostuksen lisääntyminen tuntuu kuitenkin hyvältä. Jukka Simolan oma sota alkoi 17-vuotiaana. Kutsunnat pidettiin Lahden vanhalla teatteritalolla Loviisankadulla, ja helmikuun 1944 alussa miehet siirtyivät omiin yksiköihinsä. Simola sijoitettiin Riihimäelle Tykistön koulutuskeskus 3:een, suoraan korpraalikouluun. Sieltä matka jatkui yhden Viipurin henkilöstötäydennyskeskuksessa vietetyn yön jälkeen rintamalle tulipatteriin Kivennavalle Riihiön lohkoon. Asemasotavaihe kului siellä. Kannaksen suurhyökkäyksen alkaessa 9. kesäkuuta Simolan yksikkö oli vaihtanut asemia ja oli silloin rajan pinnassa Vaskisavotan lohkolla. –Irtautumiskäsky tuli 10.6.1944 kello 11. Peräännyimme Kekrolasta Siiranmäen kautta Vuosalmelle, missä meidän sotamme päättyi, Simola muistelee. Hänet kotiutettiin lokakuussa 1944. Äyräpään–Vuosalmen taisteluissa puna-armeija menetti kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 15 000 miestä, suomalaiset 6 000. Sodan kauhut tulivat monille nuorille miehille yllätyksenä, niin Simolallekin. –Koulupoikana oikein odotettiin, koska on meidän vuoromme lähteä sotaan. Mutta ei sitä osannut etukäteen kuvitella, vaikka olin toki Lahdessa pommituksia kokenut. Elokuvien sotakohtaukset olivat kaunisteltuja, Simola muistelee ristiriitaa. Hän oli suojeluskuntalaisena Lahdessa ollut kantamassa sankarivainajien arkkuja ja ampumassa kunnialaukauksia. Rintaman todellisuus oli kuitenkin ihan muuta. –Kun suurhyökkäys alkoi, ajattelin, että toivottavasti ei enää tulisi sotia. Pahinta oli, kun kavereita kaatui. Siinä pystyi vaan toteamaan, että se on korkeimman kädessä, mitä omalle kohdalle tulee. Sodan jälkeen Jukka Simola jatkoi kesken jäänyttä koulua, mutta kauppaopisto jäi kesken, kun tuli kutsu asepalvelukseen 2.1.1946. –Vuonna 1926 syntyneet kutsuttiin sotaväkeen, vaikka olisi ollut Sotakokemus Päijäthämäläiset muistelevat sotavuosia. Laaksokatu 17, puh. 03 884 5072 RAVINTOLAWANHAHERRA!LVASÞ Ravintola Wanha Herra on viihtyisä ja esteetön lounas-, tilaus- ja kokousravintola. Edullinen lounas on tarjolla päivittäin klo 11-14. Sopimusasiakkaille toimitamme lounasaterian kotiin. Sammonkatu 3 Talossa on 29 säätiön asukkaille suunnattua vuokra-asuntoa sekä Lounasravintola Puntari, joka on avoinna ma-pe klo 11-13, puh. 044 738 3049. Lepolankatu 14 E, puh. 044 735 4006 Tarjolla maittava lounas sekä kahvia ja pullaa. Avoinna ma-pe klo 11-13. Harjulankatu 1 Talossa on 130 säätiön asukkaille suunnattua vuokra-asuntoa sekä Lounaskahvila Onni, joka on avoinna ma-pe klo 8.30 -14.30, lounas tarjolla klo 11-13, la-su klo 11.30 -14.30, puh. 044 735 4005. Laaksokatu 17, puh. 03 884 5073 FYSIO!LVASÞ Fysioterapia Wanha Herra tarjoaa monipuolisia kuntoutus- ja terveysliikuntapalveluja keskustan tuntumassa. Tilat ovat esteettömät. Tarjoamme fysioterapiaa ja fysikaalisia hoitoja, sekä järjestämme allasliikunta- ja saliliikuntaryhmiä. Lahden vanhusten asuntosäätiö tarjoaa vuokra-asuntoja 55 vuotta täyttäneille, pysyvää eläkettä saaville ikäihmisille. Asuntoja voi hakea jatkuvasti ilman erillistä hakuaikaa. Laaksokatu 17, Lahti palveluaika ma-pe klo 8.30 -12.00 asuntosihteeri puh. 03 876 7316 vaihde puh. 03 876 730 Hae asukkaaksi säätiölle! Niemen alueella Lepolankadulla on haettavissa yksiöitä ja kaksioita. Lue lisää palveluistamme osoitteessa YYYNXCUƂ Miehet nauttimassa kahvikonjakkia Vesijärvi-risteilyllä. Kuvassa oikealla Olavi Pihamaa ja vasemmalla Mauno Laine. Taustalla hoitaja Jonna. Kiitos Veljet. Kunnioitamme Dilassa sotainvalidien ja -veteraanien asennetta elämään - he eivät ole jääneet valittamaan hankalissakaan elämäntilanteissa. He ovat tehneet suuria tekoja saadaksemme nauttia itsenäisestä Suomestamme tänään. Tätä samaa asennetta haluamme Dilassa viedä eteenpäin vahvasti ja tehdä kovasti työtä hyvän elämän puolesta tänään ja huomenna. Kunnia-asiamme on ollut hoitaa sotainvalideja Dilan Veljeskodissa jo vuodesta 1985. Veljien hoiva jatkuu edelleen katkeamatta Mathilda-kodissamme. Iloksemme olemme voineet palvella sotaveteraaneja myös kotihoidossa, asumispalveluissa, senioriasumisessa sekä kuntoutuksessa. Meille on tärkeää, että voimme edelleen olla mukana veteraanien toimintakyvyn ylläpidossa. Vuorikatu 4, 3.krs, 15110 Lahti • www.dila.fi


Veteraanilehti | 27.4.2017
To see the actual publication please follow the link above