MATKAILULÄÄKETIEDE
D-vitamiinin aineenvaihdunta
ja tilanne Suomessa
36 Moodi 1/2018
CHRISTEL
LAMBERG-ALLARDT
on jäänyt eläkkeelle Helsingin
yliopistolta, mutta jatkaa
siellä tutkimustyötä ja
kansainvälistä yhteistyötä.
Hänen tutkimuksensa on
keskittynyt D-vitamiinitilanteen
arvioimiseen eri väestönryhmissä sekä
D-vitamiinin, kalsiumin ja fosforin vaikutukseen kalsiumin
ja luun aineenvaihdunnassa. Hän on kehittämässä mm.
Euroopan D-vitamiinen saantisuosituksia.
D-vitamiinitilanne ja sen mahdolliset
yhteydet terveyteen on ollut kiinnostuksen
kohteena jo pitkään sekä
tieteellisessä yhteisössä että suuren
yleisön keskuudessa. Viimeisten
viiden vuoden aikana on julkaistu tuhansia tieteellistä
artikkeleita D-vitamiinista ja sen vaikutuksista,
ja suomalaiset tutkijat ovat olleet
kansainvälisesti katsoen aktiivisia. Tässä katsauksessa
käsitellään D-vitamiinin aineenvaihduntaa
ja vaikutuksia, 25-hydroksi-D-
vitamiinin (25(OH)D) määritysmenetelmiä
ja niihin liittyviä ongelmia, D-vitamiinin tilanteen
määritelmää sekä nykyistä D-vitamiinitilannetta
Suomessa ja muualla Eurooppaa.
D-vitamiinin aineenvaihdunta
Tärkeimmät D-vitamiinilähteet ovat ihossa
auringonvalon, siis UVB-säteilyn, vaikutuksesta
syntyvä D3-vitamiini sekä suun kautta
saatu D3- tai D2-vitamiini joko ravintona tai
ravintolisänä. D2-vitamiini esiintyy lähinnä
metsäsienissä, kun taas D3-vitamiini eläinkunnan
tuotteissa. Suomessa elintarvikkeet
yleensä vitaminoidaan D3-vitamiinilla, joka
on suositeltu muoto, mutta D2-vitamiinia
käytetään jossain määrin. D-vitamiinilisät
ovat yleensä D3-muotoa, mutta D2-vitamiinia
käytetään myös lisänä.
Kesäkuukausina 25(OH)D-pitoisuus yleensä
on korkeimmillaan ja alhaisimmillaan
joulu-maaliskuussa. Vaikka aurinkoa on
paljon Etelä-Euroopassa kesäisin, pohjoisempana
UVB-säteilyä ei ole riittävästi tai
ei lainkaan - esim. loka-maaliskuun välisenä
aikana - ja D-vitamiinia ei muodostu.
D-vitamiinin tärkeimmät aineenvaihduntatuotteet
ovat 25-hydroksi-D-vitamiini,
joka muodostuu maksassa, sekä biologisesti
aktiivinen 1,25-dihydroksi-D-
vitamiini (1,25-(OH)2-D), joka muodostuu
25(OH)D:sta munuaisissa, mutta myös paikallisesti
monissa muissa kudoksissa, esimerkiksi
osteoblasteissa, keratinosyyteissä, monosyyteissä
ja istukassa. D-vitamiinin aineenvaihduntatuotteet
kuljetetaan veressä suurem-
maksi osaksi sidottuna D-vitamiinin sitovaan
proteiiniin(DBP).
D-vitamiinin vaikutusmekanismista
1,25-(OH)2-D vaikuttaa solunsisäisen reseptorin
(VDR, vitamin D Receptor) kautta
steroidihormonien tavoin. VDR yhdessä
1,25(OH)2D:n ja retinoidireseptorin (RXR)
kanssa muodostavat transkriptiotekijän, joka
vaikuttaa monessa eri kudoksessa ja solussa,
sitoutumalla geenien VDRE:iin (Vitamin
D Responsive Element), joka joko aktivoi tai
suppressoi eri geenien aktiviteettiä. Tunnetuin
kohdesolu on ohutsuolen epiteelisolu, jossa
tuotetaan ne proteiinit, jotka kuljettavat kalsiumia
suolesta verenkiertoon. Muita klassisia
kohde-elimiä ovat lisäkilpirauhaset, munuaiset
ja luusolujen esiasteet, ja 1,25-(OH)2-D:lla
on täten keskeinen rooli kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa
yhdessä lisäkilpirauhashormonin
kanssa. Lisäksi 1,25(OH)2D osallistuu
immuunijärjestelmään, lisääntymiseen, endokriiniseen
järjestelmään ja lihaksiin. 1,25-
(OH)D voi lisätä sekä normaali- että pahanlaatuisten
solujen erilaistumista ja estää jakautumista.
D-vitamiinitilanne
Euroopassa ja Suomessa
D-vitamiinipuute johtaa lapsilla riisitautiin
ja aikuisilla osteomalasiaan. D-vitamiini- ja
kalsiumlisällä voi jossain määrin estää luunmurtumia
vanhuksilla, jotka asuvat laitoksissa,
mutta ei niillä, jotka asuvat kotonaan, johon
tulokseen uusi meta-analyysi myös päätyi,
tukien aikaisempien meta-analyysien tuloksia
(8). D-vitamiinin tilanteen ja tiettyjen sairauksien
välillä on epidemiologisissa tutkimuksissa
löydetty yhteyksiä, mutta meta-analyysit ja
muutamat interventiotutkimukset eivät ole tukeneet
sitä, että isoimmista D-vitamiinisaanneista
olisi hyötyä erilaisten ei-luustoon liittyvien
tautien ehkäisemiseksi (9). Meta-analyysien
ongelmana on tutkimusten heterogeenisyys ja
25(OH)D-tulosten riippuvuus menetelmistä.
Tällä hetkellä on käynnissä muutamia isoja pitkäaikaisia
D-vitamiini-interventiotutkimuksia
Euroopassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa
Itä-Suomen yliopiston FIND-tutkimus,
joiden tavoitteena on selvittää, voidaanko estää
esim. diabetesta tai sydän- ja verisuonitauteja.
D-vitamiinin puutteen rajana on useimmiten
käytetty < 25–30 nmol/l 25(OH)D, kun taas >
50 nmol/l pidetään riittävänä (10, 11, 12, 13, 14).
Näistä amerikkalainen endokrinologiyhdistys
poikkeaa siinä, että esittää 75 nmol/l rajaksi kliinisessä
työssä (10). Turvallisena 25(O)HD -pitoisuuden
ylirajana pidetään usein 125 nmol/l,
kun varsinaisia toksisia vaikutuksia voidaan todeta
kun pitoisuudet ovat yli 250 nmol/l. Ainoaksi
käyttökelpoiseksi vastemuuttujaksi, asetettaessa
D-vitamiininpuutteen rajaa, on osoittautunut
luusto, joko luunmurtumat tai luun mineraalipitoisuus
tai lapsilla riisitaudin esiintyvyys.
EU-rahoitetussa ODIN-projektissa kaikki
25(OH)D-tulokset määritettiin standardoidulla
LC-MS/MS- menetelmällä, joten kaikki tulokset
ovat vertailukelpoisia. ODIN-projektissa
tutkittiin mm. 14 eurooppalaisten isojen väestötutkimusten
(n = 55,844) 25(OH)D-pitoisuuksia.
Näistä 13,0 % oli < 30 nmol/l, ja 17,7 %
oli alle tämän rajan talvella (loka - maaliskuu)
ja vastaavasti 8,3 % kesäaikana (huhti - marraskuu).
Alle 50 nmol/l oli tässä aineistossa 40 %.
Tumma-ihoisilla väestönryhmillä oli huomattavan
paljon alhaisempia arvoja kuin valkoihoisilla.
THL:n Terveys 2000 ja 2011 -tutkimuksen
tulokset, joiden 25(OH)D-pitoisuudet on standardoitu,
osoittivat, että suomalaisten D-vitamiinitilanne
on parantunut huomattavasti kymmenen
vuoden aikana, ja suomalaisten 25(OH)D
-pitoisuudet ovat nykyään kohdallaan (15). Heillä,
jotka eivät käyttäneet D-vitamiinilisää, eli
D-vitamiinin saanti tuli ainoastaan elintarvikkeista,
0,9 % oli < 30 nmol/l vuonna 2011 (13,7 %
vuonna 2000) ja 13,7 % < 50 nmol/l vuonna
2011 (58,5 % vuonna 2000). Tämä osoittaa, että
suomalainen elintarvikkeiden D-vitaminointipolitiikka
on ollut erittäin onnistunut.
Nykyään aikuisten suomalaisten tärkeimmät
ravinnon D-vitamiinilähteet ovat D-vitaminoidut
nestemäiset maitotuotteet ja kalatuotteet,
jotka vastaavat n. 80 % koko saannista. (16). Kukaan
ei periaatteessa tarvitse D-vitamiinilisää, jos
syö monipuolisesti ja on ulkona normaalisti kesällä,
paitsi tietyt riskiryhmät, kuten tummaihoiset,
imeväisikäiset ja lapset sekä yli 75-vuotiaat.
D-vitamiinin saantisuositukset
D-vitamiinin saantisuositukset Yhdysvalloissa,
Kanadassa, Euroopassa ja Pohjoismaissa
perustuvat erittäin laajaan tieteelliseen
arviointiin. Kaikki suositukset perustuvat
siihen, että oletetaan UVB-altistuksen
ja ihossa tapahtuvan muodostumisen olevan
minimaalinen, jolloin voidaan arvioida
25(OH)D-vaste saantiin. Saantisuositukset
(11, 12, 13, 14) eroavat toisistaan jossain
määrin (10–15 μg/päivä aikuisilla), riippuen
siitä, mikä on pidetty sopivana vasteena
25(OH)D-pitoisuudessa(25–50 nmol/l).
Suosituksen määritelmät ovat myös erilaiset.
Pohjoismaissa ja Suomessa käytetään saantisuosituksena
sellaisia arvoja, joilla oletetaan
että 97,5 % väestöstä saisi riittävästi D-vitamiinia
(17).