Vielä 1950-luvulla ei nähty eettistä ongelmaa
siinä, että ensimmäiset ihmiskokeet suoritettiin
pittsburghilaisessa tyttökodissa, jonka
asukkaat olivat 3–16 -vuotiaita vammautuneita
valkoisia tyttöjä. Erilaisia rokotemodifi -
kaatioita annettiin noin sadalle tytölle. Tulokset
olivat pettymys: immuunivaste tapahtui ainoastaan
tyypin 2 virusta kohtaan. Me emme
hyväksyisi sitäkään, että seuraavat kokeet kohdistettiin
henkisesti vammautuneisiin poikiin
ja miehiin. Tämä rokote oli suspendoitu mineraaliöljyyn
ja annettiin lihaksensisäisesti. Nyt
immuunivaste tapahtui kaikkia kolmea poliovirusta
kohtaan. Adjuvantti toimi.
Tammikuussa 1953 Salk esitteli tutkimustuloksiaan
julkisesti. Arvovaltaisen Walter
Reed Army Medical Center -keskuksen tutkimusjohtaja
Joe Smadel ehdotti saman tien
laajan kenttätutkimuksen käynnistämistä:
”What are you waiting for?” Vaikka Salk sanoi
selvästi, että tulokset ovat toistaiseksi vain
lupaavia, media oikoi mutkat suoriksi ja vaati
nopeaa toimintaa. Salkista tuli kansallissankari
lähes yhdessä yössä ja pian hänet tunnettiin
paremmin kuin presidentti Dwight Eisenhower.
Asiaansa uskovana tutkijana Salk immunisoi
mineraaliöljyrokotteellaan myös itsensä,
vaimonsa ja kolme 9-, 6- ja 3-vuotiasta
lastaan (kuva 7). Takana oli vuosi 1952 kolmine
tuhansine halvauspotilaineen; hätä oli suuri.
Salkin rokote näytti pelastusrenkaalta.
Vaikka Salk oli Kymmensenttisten marssin
ikoni ja projekti hänen avokätinen tukijansa,
tutkimuslaboratoriolla ei ollut resursseja suurten
rokote-erien valmistukseen. Niinpä viranomaiset
kääntyivät viiden yrityksen puoleen
(Parke Davis, Eli Lilly, Wyeth, Pitman-Moore
20 Moodi 1/2018
ja Cutter Laboratories). Jokaisen rokote-erän
turvallisuus oli tarkistettava kolmella taholla,
valmistajan, Salkin ja National Institutes of
Health (NIH) laboratorioissa.
Historian laajin lumekontrolloitu
kenttäkoe
Huhtikuussa 1954 alettiin rokottaa 1.-3. luokkalaisia
lapsia; kaikki saivat saivat kolme pistosta
viiden viikon aikana. Osa sai lumerokotetta.
Tämä kaikkiaan 1,8 miljoonaa lasta käsittänyt
kenttäkoe on laajin tähänastisista lääketieteellistä
tuotetta koskeneista tutkimuksista.
Suomikin osallistui tähän kaksoissokkoutettuun
seurantatutkimukseen (8).
Rokote toimi (paitsi Suomessa, 9). Kuusitoista
rokottamatonta lasta kuoli polioon, ja
36:sta ”rautakeuhkoon” joutuneesta vain kaksi
oli rokotettu. Rokottamattomilla oli 3,3-kertainen
vaara saada halvauksellinen polio. Kun
tulokset julkistettiin 8.4.1955, kirkonkellot
soivat, kirkot ja synagogat viettivät kiitosjumalanpalveluksia,
kiitollisuutta ositettiin muillakin
tavoin, (Kuva 8) ja monet vanhemmat vain
itkivät ilosta.
Kahdella valmistajalla ei kuitenkaan
mennyt hyvin: Cutterin rokotetta saaneilla
70 000 lapsella oli jonkinasteista lihasheikkoutta,
164 paralysoitui vaikeasti ja 10 kuoli;
aiheuttajana oli tyypin 1 virus. Vaikeasti
halvautuneista 77 % jäi paralyytikoiksi loppuiäkseen.
Cutter ei ollut vaikeuksissaan yksin,
sillä ainakin 25 Wyethin rokotteen saanutta
lasta koki halvausoireita; kukaan ei
tiettävästi kuollut. Episodi sai kuitenkin nimen
Th e Cutter Incident (6). Katastrofi johti
60 kanteeseen, ja tuoli lähti kaikkien asiaan
vaikuttaneiden virkamiesten alta, ylintä johtoa
myöden.
Jonas Salk ei tiettävästi koskaan myöntänyt,
että hänessäkin saattoi olla syytä; lähipiiri näki,
että hän koki asian raskaasti. Murhemieltä
eivät helpottaneet letkautukset, joita kansallissankari
sai nyt kuulla. Kilpailija Albin Sabin
nöyryytti kollegaansa julkisesti. Eikä Salkia
koskaan nimitetty Yhdysvaltain National Academy
of Sciencesin jäseneksi. On historian
paradokseja, että nimenomaan Salkin rokote
oli kuitenkin lopulta jäävä eloon. Koska se sisältää
inaktivoituja (tapettuja) viruksia kaikkia
kolmea poliovirusta vastaan, siitä käytetään lyhennettä
IPV (inactivated polio vaccine).
Mikä meni vikaan Cutterin ja Wyethin rokotteissa?
Perusteelliset selvitykset päätyivät
seitsemään syyhyn: 1) Cutter käytti liian
virulenttia tyypin 1 Mahoney-kantaa, 2) fi ltraatiossa
oli käytetty lasisuodatinta parempien
Seitzin fi ltterien sijaan, 3) turvallisuustestit
eivät täyttäneetkään kaikkia vaatimuksia,
4) suodatettua virusta säilytettiin jääkaapissa
liian kauan ennen inaktivointia, 5) valmistaja
ei ollut selvittänyt formaldehydikäsittelyyn
tarvittavaa aikaa, 6) valmistajat eivät kertoneet
monitoroijille vaikeuksistaan (Cutter itse havaitsi
viruksia 12 %:ssa rokote-eristään) ja 7)
ylimmät valvojat eivät olleet pitäneet huolta
riittävästä informoinnista.
IPV koki useita parannuksia ja lisensioitiin
Yhdysvalloissa 1955. Sen hyödyntäminen jäi
tuolloin vain muutamien vuosien pituiseksi,
vaikka paralyyttinen polio harvinaistui viidessä
vuodessa kymmenennekseen (20 000 tapausta/
1955, 2 500/1960). IPV:hen ovat kaiken
aikaa tukeutuneet mm. Suomi, Ruotsi, Norja,
Hollanti ja muutamat Kanadan osavaltiot. Koko
muu maailma turvautui Sabinin rokotteeseen.
Suomi (Kuva 9) oli mukana selvittelemässä
IPV:n tehoa 1954 (9). Pian kävi ilmi, ettei
rokote toiminutkaan vallitsevan epidemian
aiheuttajaa tyypin 1 virusta vastaan. Näin tarjoutui
yllättävä tilaisuus tarkastella poliovasta
ainetasojen ja halvausoireiden välisiä
Kuva 4. New Yorkin tapahtumat 1916 olivat historian
suurin tarkoin seurattu polioepidemia.
Kuva 5. Jaltan kongressin 1945 Kolme Suurta. Koska Roosevelt istuu, niin tekevät myös Churchill ja Stalin.
Jatkuu sivulla 25