1/2018 Moodi 25
suhteita. Lähes 40 000 lapsen seuranta osoitti,
että oireita ilmaantui ylipäätään harvoin ja
että epideemisen viruksen 1 virulenssi suureni
epidemian myötä. Loppukesällä 1954 vain
yksi 250 infekoituneesta lapsesta sairastui, kun
syksyllä suhde oli 1/110. Virus käyttäytyi täällä
toisin kuin New Yorkissa 1916.
Albin Sabin, OPV
Jos eroaa Jonas Salkin injektoitava IPV Albin
Sabinin (1906–1993) suun kautta nautittavasta
OPV:stä (Oral Polio Vaccine) kuin yö
päivästä, eroja on jo henkilöissä. Sabin syntyi
Puolan ashkenasijuutalaisista vanhemmista
tuolloin Venäjään kuuluvassa Blalystokissa ja
sukunimi oli Saperstein. Perhe muutti Yhdysvaltoihin
1922, sai sittemmin kansalaisuuden
ja ainakin Albert muutti nimensä Sabiniksi.
Lääkäriksi opiskelu tapahtui New Yorkissa,
mutta tutkimusaktiviteetit veivät hänet eri
puolille USA:ta ja mm. Israeliin ja Kuubaan.
Toisen maailmansodan aikana Sabin
USA:n lääkintäjoukkojen everstiluutnanttina
oli kehittämässä rokotetta Japanin enkefaliittia
vastaan. Poliotutkimuksissaan Sabin keskittyi
elävän, heikennettyjä viruksia sisältävän rokotteen
aikaansaamiseen ja käytti eläviä apinoita.
Molemmat lähestymistavat olivat hankalampia
kuin Salkilla. Keskeinen havainto oli, että
poliovirukset lisääntyivät muiden enterovirusten
tapaan suoliston seinämässä ja pystyvät estämään
viremian. Sabin, Herald Cox ja Hilary
Koprowski, kaikki yhdysvaltalaisia, kehittivät
oraalisen rokotteen viruskannat.
Sabin oli rokotetutkimuksissaan Salkia jäljessä
yli viisi vuotta eikä laajaa kenttäkoetta
voinut enää järjestää Yhdysvalloissa; oli
mentävä muualle. Tyypin 2 tuotteella sammutettiin
epidemia rokottamalla 200 000 lasta
Singaporessa 1958, ja 26 033 lasta rokotettiin
Meksikossa (10). Ensimmäinen maanlaajuinen
OPV-rokotus toteutettiin Kuubassa (11).
140 000 tsekkilapsen rokottaminen tuotti sen
tärkeän tiedon, että rokotevirus leviää rokottamattomiin
lähikontaktihenkilöihin, mutta ei
aiheuta tautia.
Sabin tunsi neuvostoliittolaisia virologeja,
erityisesti maan poliotutkimuskeskuksen johtajan
Mihail Tshumakovin (1909–93). Tämä
ei ollut tyytyväinen Neuvostoliiton IPV-kokemuksiin
ja kysyi, voisiko Sabin luovuttaa hänelle
OPV:n viruskannat. Sabin suostui, ja
Tshumakov pani tuulemaan.
Vuosina 1958–59 lähes 15 miljoonaa (!)
itäblokin (Neuvostoliitto, Viro, Liettua yms.)
ja Japanin asukasta sai amerikkalaisten kehittämää
rokotetta (12) ja dollarivetoista tukea
annettiin ja vastaanotettiin laajalti. Haittavaikutuksia
ei todettu. Yalen yliopiston virologit
tarkistivat, että koko massiivinen kampanja toteutettiin
ja monitoroitiin niin kuin pitää. Rokotteen
teho todistettiin vielä sammuttamalla
epidemiat mm. Israelissa ja Chilessä. Vihdoin
180 000 cincinnatilaista koululaista rokotettiin,
eikä siitä muuta seurannut kuin että polio hävisi
alueelta. March of Dimes -säätiön kovasta
vastustuksesta huolimatta OPV lisensioitiin
Yhdysvalloissa 1962–63 ja syrjäytti pian IPV:n.
Sittemmin kelkka kääntyi 180 astetta, ja
2000 alkaen USA on taas pitäytynyt marginaalisesti
turvallisempaan, mutta paljon kalliimpaan
IPV:hen. Se annetaan samassa injektiossa
muutaman muun rokotteen kanssa.
Kehitysmaita ajatellen Sabin lahjoitti rokotteensa
WHO:lle 1972 eikä elämänsä aikana
nauttinut tiettävästi muuta palkkaa kuin mitä
professuuristaan sai. Se oli altruismia se! Sabinin
syytä ei ole, että hänen rokotteensa ei aina
ole toiminut hyvin, esimerkiksi Afrikassa. Ainakin
osaksi se johtuu muista samanaikaisista
enterovirusinfektioista.
IPV vs. OPV
Injektoitavalla IPV:llä ja oraalisella OPV:llä
on etunsa ja haittansa (Taulukko). OPV:n
kaksi keskeistä pulmaa ovat sen aiheuttamat
VAPP (Vaccine-Associated Paralytic Polio) ja
VDPV (Vaccine-Derived Polioviruses).
VAPP johtuu siitä, että suolen seinämässä
replikoituessaan jotkut rokoteviruskannat palaavat
neurovirulentiksi pistemutaation seurauksena.
Vaara on hyvin pieni: immuunikompetentilla
rokotetulla niin käy ensimmäisen
OPV-annoksen yhteydessä kerran 750 000
annosta kohden; myöhempien annosten suhteen
riski on 1/6.9 miljoonaa annosta (13).
VAPP on yleensä tyypin 3 viruksen aiheuttama,
tyypin 2 virus puolestaan on lähinnä rokotettujen
lähikontaktien ongelma – leviäväthän
enterovirukset ympäristöön.
VDPV:n syy on se, että OPV:llä rokotetut
erittävät potentiaalisesti neurovirulentteja viruksia
ulosteisiinsa ja siten ympäristöön. Näin
tapahtuu erityisesti immuunipuutteisilla potilailla.
VDPV-epdemioita on nähty lähinnä
siellä, missä väestön rokotuspeittävyys on ollut
pieni.
Koska IPV:n ja OPV:n toimintamekanismit
ovat erilaisia, niiden yhteiskäyttö – aluksi
IPV, sitten OPV – voisi olla hyvä ongelmien
ratkaisija. Tanskassa niin on tehty, mutta
lähikontaktihenkilöiden VAPP ei poistu näinkään
toimien. Sitä paitsi, tuo lähestymistapa
on käytännössä hankala ja aivan liian kallis
useimmille maille.
Polioeradikaatio
Osaksi samoin perustein kuin isorokossa -
vain ihmisen infektio, toimiva rokote jne.
- WHO aloitti polioeradikaatiokampanjan
Kuva 6. Presidentti JD Rooseveltin sihteerin Missy LeHandin pöytä täyttyi
yli 30.000 kirjeestä jo Kymmensenttisten marssi –projektin ensimmäisenä päivänä
28.1.1938
Kuva 7. Jonas Salk rokottamassa omaa poikaansa 1953.
Jatkuu seuraavalla sivulla