1/2018 Moodi 19
Kuva 2. Polioepdemiat toistuivat Suomessa ja monissa muissa maissa erityisesti 1930-1950 –luvuilla. Syitä ei oikein
ymmärretä.
Kuva 3. Lapsihalvaus ca. 1916 Yhdysvalloissa. Huomaa KEEP OFF THIS STREET –juliste.
Eddie Cantor, sittemmin myös Elvis Presley,
saatiin puolestapuhujiksi. Menestys oli valtava.
Ideana oli, että jokainen lapsi lähettäisi vuosittain
10 senttiä yhteiseen polion hoito- ja rokotetutkimusrahastoon.
Seuraukset olivat hurjat:
Valkoinen talo täyttyi kirjeistä (Kuva 6), joissa
oli dimejä ja usein enemmänkin rahaa. Rintamerkkejä
tehtiin yli miljardi. Vuosien varrella
kertyi satoja miljoonia, ja kun Roosevelt kuoli,
painettiin hänen kuvallaan varustettu dimekolikkosarja.
Varhaiset poliorokotteet
Vuonna 1934 John Kolmer (1886–1962), syfilistestin
kehittäjä, kokosi polioon sairastutettujen
apinoiden selkäytimiä, käsitteli tuotetta
mm. risiinioleaatilla ja rokotti kaksi poikaansa
ja assistenttiinsa, sitten 25 lasta. Kun kaikki
sujui hyvin, jatkotutkimukset ulotettiin yli
10 000 (!) lapseen. Kontrolliryhmän puuttuminen
esti luotettavan tehoarvion, mutta
kymmenen rokotettua halvaantui ja viisi kuoli.
Kolmer päätti poliotutkimuksensa siihen.
Samoihin aikoihin nuori kanadalainen
Maurice Brodie (1903–1939) kehitti oman
varianttinsa. Hän ekstrahoi viruksia apinan
hermosoluista ja tiettävästi ensimmäisen kerran
inaktivoi virukset formaldehydillä. Niin
saatiin antigeeni, joka periaatteessa oli vaaraton,
mutta synnytti poliolta suojaavia vasta-
aineita. Kelpo tutkijan tapaan Brodie tutki ro-
kotettaan ensin 20 apinassa, sitten itsessään ja
viidessä kollegassaan sekä viimein muutamissa
lapsissa. Ongelmia ei havaittu. Viimein 7000
lasta rokotettiin. Näissä selvityksissä oli myös
kontrolliryhmä, ja teho voitiin laskea; se oli
88 %. Syy-yhteys ei ollut kiistaton, mutta yksi
rokotettu aikuinen lopulta kuoli ja kaksi lasta
halvaantui. Tärkeää tietoa oli saatu, mutta
rokotetutkimus viivästyi yli kymmenellä vuodella,
sillä kukaan ei oikein uskaltanut kajota
näin arkaan aiheeseen. Brodie kuoli ilmeisen
onnettomana vain 46-vuotiaana.
Jonas Salk, IPV
John Enders -niminen perustutkija ja kaksi
tulevaa lastenlääkäriä, Thomas Weller ja Frederick
Robbins, keksivät 1948, kuinka tuottaa
polio- ja muita viruksia soluviljelmissä. Tuolla
havainnollaan kolmikko tuli sinetöineeksi,
etteivät nykyisten poliorokotteiden kehittäjät
saaneet Nobelin palkintoa - hehän ”vain sovelsivat”
jo olemassa olevaa tietoa! Tuo kolmikko
sen sijaan palkittiin 1954. Tai oikeastaan Enders
palkittiin, mutta herrasmiehenä kieltäytyi
kunniasta, ellei kunniaa jaettaisi myös Wellerin
ja Robbinsin kesken.
New Yorkin Harlemin poika Jonas Salk
(1914–1995) menestyi opinnoissaan niin hyvin,
että sai valita, lähteäkö armeijan lääkäriksi
ulkomaille vai jäädä Yhdysvaltoihin tekemään
tutkimusta. Hän valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon
ja syventyi influenssarokotteen kehittämiseen
kuuluisan Thomas Francisin kanssa.
Päätös oli ymmärrettävä; eihän 650 000 amerikkalaista
tappaneesta espanjantaudista ollut
kulunut kuin kolmisenkymmentä vuotta.
Vuonna 1947 33-vuotias Salk lähti omille
teilleen pestautumalla Pittsburghiin apulaisprofessoriksi
ja viruslaboratorion johtajaksi. Ehtona
oli varmistaa, pitikö uusi havainto paikkansa,
että polioviruksia olisi kolmenlaisia, tyypit 1, 2
ja 3. Asian selvittäminen oli vaikeaa, mutta perusteellisuutta
(ja kalleutta) kuvastaa tieto, että
vuosina 1949–51 erilaisia poliovirusvariantteja
tartutettiin 17 500 apinaan! Alustavat havainnot
pitivät paikkansa: polioviruksia on kolme.
Ryhmä oppi käyttämään apinan munuais-
soluja (niitä käytetään yhä), mutta yhtä oleellisia
olivat havainnot poliovasta-aineiden mittauksista
ja merkityksestä. Monien mielestä jo
nämä havainnot olisivat olleet Nobel-mitalin
arvoisia.
Viruskannoiksi valittiin tyypin 2 edustajaksi
MEF-1 ja tyypin 3 Saukett. Tyypin 1 suhteen
oli epäonnea, Mahoney-kanta kun aiheutti
viremian 10 000 kertaa herkemmin
kuin muut kannat. Salk inaktivoi virukset formaldehydillä,
niin kuin Brodiekin oli tehnyt,
mutta kauaskantoinen virhe tehtiin, kun
ajateltiin virusmäärän inaktivoituvan lineaarisesti
ajan funktiona.
Jatkuu seuraavalla sivulla