Teksti: Jari Varjonen, olympiavalmentaja
VALMENUS
61 vuotta uintivalmennusta
Kun Uinti-lehti nyt siirtyy ajasta ikuisuuteen, on hyvä katsoa
vuosia taaksepäin myös uintivalmennuksen näkökulmasta.
38 04.2017
Miten uintivalmentajan rooli on muuttunut
lehden elinkaaren aikana? Haluan korostaa, että uintivalmennuksen
ydin ei ole muuttunut. Edelleen uimari-valmentajaparin
päivittäinen yhteistyö on keskeisessä roolissa.
Uinti-lehti aloitti ilmestymisensä vuonna 1956. Tuohon maailman
aikaan uintiurheilu oli varsin erinäköistä kuin nykyään.
Ennen vuotta 1956 Suomessa oli vain kolme 25 metrin altaan
uimahallia. Sen jälkeen uimahalleja rakennettiin kiihtyvään
tahtiin. Uintiurheilu alkoi siis hiljalleen nostaa päätään pinnan
yläpuolelle Uinti-lehden startin kanssa. Samoihin aikoihin
Melbournen olympialaisissa vuonna 1956 rintauinti erotettiin
perhosuinnista ja tuolloin nähtiin myös ensimmäiset volttikäännökset.
Kilpauintivalmennuksessa oli aiemmin keskitytty lähinnä
tekniikan opetukseen mutta 1950-luvulla intervalliharjoittelu
saapui uintivalmennukseen juoksun kautta. 1950-luvulla esimerkiksi
100 m vapaauinnin maailmanennätys miehillä oli 55
sekuntia ja naisilla 64 sekuntia. Myös uima-asujen kehitys alkoi
voimakkaana. Uintivalmennuksen harjoitusmäärät alkoivat
nousta tasaisesti vuosikymmenittäin saavuttaen maksiminsa
1980-luvulla. 1950-luvulla päivittäinen harjoitusmäärä oli noin
2–3 km kun 1980-luvulla noustiin jopa yli 12 kilometrin päivittäisiin
määriin. Tekniikkavalmennuksessa löydettiin innovaatio,
kun todettiin, että veden alla uiminen on itse asiassa nopeampaa
kuin veden pinnalla uiminen.
1970-luvulla Suomeen rakennettiin useita suuria uimahalleja ja
ensimmäiset 50 metrin sisäaltaat näkivät päivänvalon. Maahan
syttyi varsinainen uintibuumi, jonka seurauksena seuroihin
hakeutui paljon uusia uimareita. Buumi osaltaan mahdollisti
myös 1990-luvun menestyksen suomalaisessa uinnissa.
Valmennukseen tulivat hiljalleen mukaan myös sykemittarit
ja kynnystestaus. Tietomäärän lisääntymisen myötä myös
valmentajien osaaminen parani. 1990-luvun loppupuolella
saatiin myös arkikäyttöön kameroita, joilla pystyttiin kuvaamaan
uimarin tekniikkaa veden alta. Tämä osaltaan helpotti tekniikkavalmennusta.
Kun 1980-luvulla määrä usein korvasi laatua
ja tekniikkavalmennuksessa keskityttiin pääasiassa oikeiden
käden kulmien löytämiseen, 1990-luvulle siirryttäessä Suomeen
alkoi tulla ensimmäisiä ammattivalmentajia ja valmentajakoulutus
kehittyi myös suurin harppauksin. Tämä mullisti seurojen
valmennusta ja 1990-luvun lopulla tekniikkavalmennuksessa
keskityttiin enemmän vartalosta tulevan voiman siirtämiseen
veteen raajojen kautta. Selkäuinnissa sukellettiin lähes koko
matka, kunnes säännöt muutettiin ensin 10 m sääntöön 1988 ja
sitten nykyiseen 15 m sääntöön 1991. Harjoitusmäärät laskivat
C
M
Y
CM
MY
CY
CMY
K
Olympiavalmentaja Jari Varjonen uimarinsa Jane Kaljosen
seurassa Uinti-lehdessä 13 vuotta sitten.
jonkin verran 1980-luvusta ja 1990-luvulla keskityttiin hieman
enemmän sarjojen laatuun.
Tultaessa 2000-luvulle ammattivalmentajien määrä alkoi
kasvaa voimakkaasti ja myös päätoimisia toiminnanjohtajia ja
kurssivastaavia palkattiin seuroihin. Valmennuksessa keskityttiin
huomattavasti enemmän tekniikkaan ja harjoittelun
laatutekijöihin kuin määräpainotteisilla 1980- ja 1990-luvuilla.
2000-luvun alkupuolella käytiinkin kovaa debattia määrävalmennuksen
ja laatuun keskittyvän valmennuksen välillä. Vuosi
2009 jää muistoihin uima-asujen kehityksen tämän hetken
huippuvuotena kun ”kumipuvuilla” rikottiin mieletön määrä
maailman ennätyksiä yhdessä vuodessa.
2010-luvulle siirryttäessä teknologia on tuonut uintivalmennukseen
uusia tuulia palautumisen seurannan ja videoanalyysien
sekä kilpailuanalyysien kehityksen myötä. Uusimpana innovaationa
”älylättärit” jotka pystyvät mittaamaan veteen tuotettua
voimaa ja sen suuntaa reaaliajassa. Tekniikkavalmennuksessa
on alettu enemmän ja enemmän tajuamaan, että vastuksen minimoiminen
on oleellista veden ollessa hyvin tiheä elementti.
Määrä/laatu-väittelystä on viimein siirrytty miettimään, miten
eri päämatkojen harjoittelua tulisi oikeasti kehittää. Kun toisella
matka kestää 21 sekuntia se voi toisella kestää 18 minuuttia.
On mielenkiintoista olla mukana miettimässä, mihin suuntaan
uintivalmennusta seuraavaksi viedään. Historian valossa voinee
todeta, että se mitä nyt tiedämme, on vain osa siitä mitä voimme
vielä oppia ja missä kehittyä.
Uinti-lehti on ollut osa omaa arkielämääni 1980-luvulta lähtien.
Toivon lehdelle hyviä eläkepäiviä ja suomalaiselle uintivalmennukselle
mahtavaa ja innovatiivista tulevaisuutta! n