”Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta
kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.”
04.2017 31
— BJ Gallagher –
päätoimisiin on syksyltä 2016, kun Helena Jolkkonen aloitti
liikuntaneuvojana oppisopimuksella. Helena pyörittää osan
kursseja, vetää yksityistunteja sekä valmentaa valmennusryhmissä.
Helenaa myös koulutetaan seuran yleisiin tehtäviin ja
hän toimii Marjon apukätenä.
Se, että JoUS:lla on neljä päätoimista työntekijää, ei ole ainut
syy, että seura on kehittynyt vuosien saatossa. Noin 50 tuntiohjaajaa
hoitaa arjessa erittäin merkityksellisen osan seuran
toimintaa. Seuran työntekijät pyrkivät auttamaan heitä aiempaa
paremmin ja pyrkimyksemme on, että jokainen saa keskittyä
juuri siihen hänelle tarkoitettuun työhönsä.
Syy siihen, että meillä on iso määrä ohjaajia viikottain, on toki
ison massan pyörittäminen mutta myös se, että jokainen otetaan
huomioon omana itsenään ja jokaiselle pyritään löytämään
oma paikka yhteisössä/seurassa. Jos meille tulee ihminen,
joka avoimesti kertoo olevansa parhaimmillaan 6-8-vuotiaiden
kanssa, hänelle pyritään löytämään sellainen paikka. Sama asia
talkoolaisten kanssa.
Liian monesti seuratyössä käy niin, että muutamaa ihmistä
kuormitetaan aivan liikaa ja heille sysätään kaikki työt perusteena,
ettei ihmisiä ole tarpeeksi. JoUS:ssa ajatus ja toimintatapa
on pyritty tekemään täysin päinvastaiseksi. Uskon tämän edistävän
ohjaajiemme viihtyvyyttä seurassa ja palaute heiltä on ollut
hyvin myönteistä.
Brändi kuntoon
Seuran hallitus on myös kehittynyt vuosien saatossa. Hallitukseen
on löytynyt yritysmaailmassa hyvin verkostoituneita
ihmisiä, kaikki vieläpä omasta halustaan. Siksi yhteistyökumppaneiden
hankinta on uusilla ulottuvuuksilla. Älkää käsittäkö
väärin, että vanhemmat seuran hallituksessa olisi huono asia,
monesti juuri he auttavat näkemään metsän puilta, ja ovat
korvaamattomia.
Mutta nykymaailman seuratyössä ilman oikeanlaisia ihmisiä
ja verkostoja, urheiluseuran keinot hankkia tuloa seuran kehittämiseen
yhteistyötahoilta ovat ohuet. Itse koen, että seuran
johtaminen nykyisin on hyvin lähellä yrityksen pyörittämistä,
vaikka ry:stä onkin kyse. Tämä tarkoittaa sitä, että seuran johdossa
pitää olla ihminen, joka osaa ja uskaltaa tehdä nopeitakin
päätöksiä ja seistä päätöstensä takana, jos homma ei rokannutkaan
kuten oli ajateltu.
Vuonna 2014 johtokunta linjasi, että JoUS-brändiä pitää
uudistaa. Sloganimme Potkua, Vetoa ja Volttia oli ollut käytössä
jo pitkään ja se haluttiin uudistaa. Samalla uudistuksen koki
seuran logo. Nyt JoUS-pisara on ollut käytössä usean vuoden
ajan, ja seuran ilme on muuttunut miltei kaikilta osin uuden
brändin mukaiseksi.
Halusimme tulla näkyväksi osaksi joensuulaista katumaisemaa.
Brändäystä toteutetaan mm. uusilla seuratuotteilla,
seuralipuilla, fanituotteilla ja mahtui innostukseen myös yksi
JoUS-logoilla yliteipattu avomallin Minikin.
Seuran uusi slogan #annasenuida jäi tavallaan vahingossa
vuonna 2014 järjestetystä 24 tunnin hyväntekeväisyysuintitapahtumasta
Anna Sen Uida. Totesimme, että mitäpä sitä pyörää
uudelleen keksimään.
Pitkä allas pitkäntähtäimen visiona
Joensuulainen uintiarki on varmasti luettavissa hyvinkin perinteiseksi.
Treenit pyörivät aamuisin sekä iltaisin. Treenien välissä
hieman purnataan olosuhteista eri tahojen kanssa ja lopputulemana
tullaan yleisesti siihen, että meillä on nyt nämä olosuhteet
ja ennen kuin ne muuttuvat, on ajateltava, kuinka tehdään
joka päivä kaikki vieläkin paremmin.
Päivänselväähän on, että Joensuu kaipaa olympiamittaista
allasta vähintään kahdeksanrataisena. Joensuun uimahallien
vuosittaisesta käyttöasteesta kuitenkin noin viidesosa koostuu
JoUS:n jäsenistä. Mikäli hallihanke joskus toteutuu, Joensuussa
on erittäin hieno mahdollisuus nousta edelleen suomalaisessa
uintiurheilussa kohti isoveljiä ja -siskoja muualla maassa.
Joensuussa on aina ollut erittäin motivoituneet ja sitoutuneet
taustaihmiset; puhutaan sitten ihmisestä, joka haluaa olla
talkoolaisena kilpailuissa tai ihmisestä, joka on tehnyt hallintotyötä
yli 10 vuotta. Vaikka talkoolaisten osa vähenee koko ajan
seuratyössä, on se edelleen täysin korvaamatonta ja samassa
arvossa ainakin Joensuussa kuin se on ollut aiemminkin.
Olen monesti leikkisästi miettinyt, että toivottavasti saan
nähdä vielä ainakin seuran 150-vuotisjuhlat. Mitä silloin on
tapahtunut? Onhan yhteisöllisyys edelleen isoin näkyvä arvo?
Onhan Joensuussa myös olosuhteiden puolesta mahdollisuus
tehdä uimarin ura vauvauinnista olympialaisiin? Onhan Joensuusta
tuolla ajalla ponnistanut kansainväliselle tasolle bussilastillinen
uimareita?
Nämä jäävät nähtäväksi, mutta usko kaikkien haaveiden
toteutumiseen on. Olen erittäin ylpeä ja etuoikeutettu saadessani
olla juurikin JoUSsilainen. Kuten eräs kollegani mainitsi,
toimiminen uinnin parissa on elämäntapa, ei työtä. Ja juuri
Joensuussa tämä elämäntapa piristää elämää erittäin paljon! n