12
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että kun on kysymys turvapaikanhakijan
kristinuskoon kääntymisen
aitoudesta ja henkilökohtaisen
uskottavuuden arvioinnista tältä
osin, voitiin vahvana lähtökohtana
pitää, että asiassa oli hallinto-oikeudessa
toimitettava suullinen
käsittely, mikäli asianosainen sitä
oli pyytänyt.
Suullisen käsittelyn toimittaminen
voi kuitenkin olla ilmeisen tarpeetonta
tilanteessa, jossa valittaja
sinänsä vetosi kansainvälisen suojelun
perusteenaan kristinuskoon
kääntymiseen, mutta keskeinen
selvitettävä seikka ei liittynyt vakaumuksen
aitouteen omantunnonkysymyksenä
tai elämäntapana.
Näin voi olla esimerkiksi, jos
valittajan kääntymistä oli pidettävä
selvitettynä, mutta kirjallisista lähteistä
selvitettävissä olevan, asian
kannalta merkityksellisen maatiedon
perusteella kääntymisen ei
voitu arvioida henkilön olosuhteet
huomioon ottaen aiheuttavan hänelle
kotimaahansa palatessaan
vainon tai vakavan haitan vaaraa.
Korkein hallinto-oikeus totesi lisäksi,
että hallinto-oikeus voi asian
yksilöllisiä olosuhteita kokonaisuutena
huomioon ottaen poikkeuksellisesti
arvioida, että suullisen käsittelyn
toimittaminen oli hallintolainkäyttölain
38 §:ssä tarkoitetulla tavalla
ilmeisen tarpeetonta myös silloin,
kun asian arviointi liittyi valittajan
kristinuskoon kääntymisen aitouteen.
Suullisen käsittelyn ilmeisestä
tarpeettomuudesta oli siinä
tapauksessa kuitenkin voitava vakuuttua
asiassa saadun kirjallisen
selvityksen perusteella.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että hallinto-oikeus oli voinut perustaa
päätöksensä A:n uudessa
turvapaikkapuhuttelussa kertomaan
ja kirjalliseen selvitykseen
sekä katsoa, että kun A oli turvapaikkapuhuttelussa
ilmoittanut,
ettei hänellä ollut aikomusta tai
tarkoitusta kääntyä kristinuskoon,
hänen suullista kuulemistaan kristinuskoon
kääntymisestä ja uskonvakaumuksesta
oli pidettävä ilmeisen
tarpeettomana.
Hallintolainkäyttölaki 33 §:n 1 momentti,
37 §:n 1 momentti ja 38 §:n
1 momentti
KHO:2018:132
Kilpailuasia – Toimenpidepyyntö
epäillystä määräävän markkinaaseman
väärinkäytöstä – Asian
poistaminen Kilpailu- ja kuluttajaviraston
käsittelystä – Markkinaoikeuden
päätös hylätä
toimenpidepyynnön tekijän valitus
pääosin – Viraston valitusoikeus
markkinaoikeuden
päätöksestä
Kilpailu- ja kuluttajavirasto oli
päätöksellään 25.6.2014 poistanut
käsittelystä yhtiö A:n 30.5.2007 tekemällä
toimenpidepyynnöllä virastossa
vireille tulleen asian, jossa
oli kysymys yhtiö B:n epäillystä
määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä
osoitteettoman suoramainonnan
jakelun hinnoittelussa
ja tarjontaehdoissa.
Markkinaoikeus jätti yhtiö A:n
edellä mainitusta päätöksestä tekemän
valituksen tutkimatta siltä
osin kuin kysymys oli yrityskauppaehdon
väitetystä rikkomisesta ja
hylkäsi muilta osin yhtiön valituksen.
Sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto
että yhtiö A valittivat markkinaoikeuden
päätöksestä korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto vaati
valituksessaan, että korkein hallinto
oikeus jättää yhtiö A:n valituksen
tutkimatta myös siltä osin
kuin markkinaoikeus oli tutkinut
yhtiön valituksesta asian ja hylännyt
valituksen. Virasto esitti valituksessaan
perusteena vaatimukselleen,
että markkinaoikeus oli soveltanut
asiassa väärin lakia katsoessaan,
että virasto oli jättänyt
asian tutkimatta kilpailulain 32 §:n
nojalla, vaikka asiassa oli suoritettu
kilpailulain 31 §:ssä tarkoitetut
selvittämistoimet. Yhtiö A:lla ei viraston
valituksen mukaan ollut
hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentti
huomioon ottaen asiassa
valitusoikeutta.
Asiassa oli korkeimmassa hallinto
oikeudessa viran puolesta
ratkaistava, oliko Kilpailu- ja kuluttajavirastolla,
jonka päätöstä
markkinaoikeus ei ollut muuttanut,
asiassa valitusoikeutta.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston
valitusoikeutta oli arvioitava korkeimmassa
hallinto-oikeudessa
hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin
perusteella. Viraston valitus
kohdistui, siltä osin kuin virasto
katsoi markkinaoikeuden soveltaneen
lakia väärin, markkinaoikeuden
päätöksen perusteluihin.
Päätöksen perusteluihin ei voitu
erikseen hakea muutosta. Siltä osin
kuin virasto katsoi valituksessaan,
että yhtiö A:lla ei ollut valitusoikeutta
viraston päätöksestä,
asiassa ei ollut kysymys sellaisesta
julkisen edun valvonnasta, jonka
vuoksi virastolla olisi asiassa valitusoikeus.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston
valitus oli siten jätettävä
korkeimmassa hallinto-oikeudessa
tutkimatta.
Korkein hallinto-oikeus tutki
yhtiö A:n valituksen ja hylkäsi sen
muuttamatta markkinaoikeuden
päätöksen lopputulosta. Korkein
hallinto-oikeus otti päätöksessään
huomioon markkinaoikeuden soveltamien
säännösten lisäksi kilpailulain
31 §:n.
Kilpailulaki 31 §, 32 § sekä 44 § 1 ja
2 momentti
Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 ja 2 momentti
Ympäristöasiat
KHO:2018:121
Vesitalousasia – Tekopohjavesilaitos
– Luonnonsuojelulaki –
Natura 2000 -verkosto – SACalue
– Luontotyyppi – Heikentämiskielto
– Luontodirektiivi –
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö
Aluehallintovirasto oli hylännyt
yhtiön hakemuksen tekopohjavesilaitoksen
rakentamiseksi Kangasalan
ja Pälkäneen kunnissa katsoen,
että hank-keen toteuttaminen
heikentäisi merkittävästi Keisarinharju
Vehoniemenharjun ja
Keiniänrannan Natura 2000 -alueiden
suojelun perusteena olevia
luonnon-arvoja. Hallinto-oikeus
oli yhtiön valituksen johdosta kumonnut
aluehallintoviraston päätöksen
ja palauttanut asian sille
uudelleen käsiteltäväksi katsoen,
että hanke on muun muassa lupamääräyksin
rajoitettuna toteutettavissa
siten, että Natura 2000 -alueita
koskevaa niin sanottua heikentämiskieltoa
ei rikota.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa
oli ensisijaisesti kysymys yhtiön
lupahakemuksessa tarkoitetun
tekopohjavesihankkeen edellä
mainittuihin kahteen Natura 2000
-alueeseen kohdistuvista vaikutuksista.
Näiden vaikutusten arviointia
ja arvioinnin tulosten huomioon
ottamista oli tarkasteltava
erityisesti unionin tuomioistuimen
luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohmomentti_