14
suttu vuosikirjaratkaisusta KHO
2016:173 huolimatta.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että viranomainen voi muuttaa vakiintuneeksikin
muodostunutta
käytäntöään sikäli kuin siihen on
olemassa perusteltu syy, kuten
tuomioistuinkäytännössä annetut
aikaisemmasta käytännöstä poikkeavat
ratkaisut, vaikka hallintolain
6 §:n nojalla viranomaisen ratkaisutoiminnan
tulisikin olla johdonmukaista.
Koska Verohallinnolla
oli siten ollut perusteltu syy
muuttaa perintö- ja lahjaverolain
55 §:n tulkintaa B:n osalta uudessa
ennakkoratkaisussa, korkein hallinto
oikeus kumosi hallinto-oikeuden
päätöksen B:n osalta ja
saattoi Verohallinnon ennakkoratkaisun
tältä osin voimaan. Äänestys
6–1 (perusteluista).
Hallintolaki 6 §
KHO:2018:123
Arvonlisävero – Poikkeukset
myynnin verollisuudesta – Vesialukset,
joiden rungon suurin
pituus on alle 10 metriä – Pelastusalukset
– Suomelle liittymissopimuksessa
myönnetty
poikkeus – Arvonlisäverolain
direktiivin mukaisuus – Arvonlisäverodirektiivin
soveltaminen
A Oy myi pelastusyhdistysten keskusjärjestölle
pelastus- ja avustusaluksia
käytettäväksi meri- ja sisävesipelastustoiminnassa.
Asiassa
oli kysymys siitä, oliko A Oy:n
suoritettava arvonlisäveroa mainittujen
alusten myynnistä, vaikka
alusten rungon suurin pituus oli
alle 10 metriä.
Suomen liittymisestä Euroopan
unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä
myönnetyn poikkeuksen
mukaan Suomi saa jatkaa muun
muassa vesialusten myynnin vapauttamista
arvonlisäverosta. Vapauttamista
voidaan soveltaa
aluksiin, jotka ovat vähintään
10 metriä pitkiä ja joita ei ole rakenteeltaan
tarkoitettu huviveneiksi
tai urheilutarkoituksiin.
Poikkeus on pantu täytäntöön arvonlisäverolain
58 §:n 1 momentin
säännöksellä.
Mainitun poikkeusoikeuden oli
katsottava laajentavan vesialusten
myynnin verosta vapauttamista
arvonlisäverodirektiivissä säädetystä
siten, että verosta vapauttaminen
koskee myös sisävesialueilla
käytettäviä aluksia. Sen sijaan
Suomen ei ollut katsottava hakeneen
oikeutta rajoittaa merialusten
verosta vapauttamista direktiivissä
säädetystä. Koska arvonlisäverodirektiivin
148 artiklan c alakohdan
mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava
verosta muun muassa
meripelastus- ja avustusalusten
luovutukset ilman alusten pituuteen
liittyviä rajoituksia, A Oy:n ei
ollut suoritettava arvonlisäveroa
mainittujen alusten myynnistä meripelastuskäyttöön.
Sen sijaan
aluksen pituutta koskevan edellytyksen
katsottiin koskevan sisävesillä
käytettäviksi tarkoitettuja
aluksia, minkä vuoksi A Oy:n oli
suoritettava arvonlisäveroa alle
10 metriä pitkien pelastus- ja avustusalusten
myynnistä sisävesillä
käytettäväksi.
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu
ajalle 21.4.2017–
31.12.2018.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti
1 kohta ja 58 § 1 momentti
Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
2006/
112/EY 2 artikla 1 kohta a alakohta,
148 artikla a ja c alakohta, 150 artikla
sekä 395 artikla 1 kohta ensimmäinen
ja toinen alakohta
Suomen liittymisestä Euroopan
unioniin tehdyn sopimuksen XV
liitteen IX luvun 2 kohdan k alakohta
KHO:2018:127
Autovero – Vastuu autoverosta –
Ulkomainen leasingauto – Käyttöönotto
Suomessa – Yritystoiminta
– Työntekijä – Kuljettaja
E Leasing AS ja B Oü olivat tehneet
Virossa rekisteröidystä pakettiautosta
leasingsopimuksen, jonka
nojalla B Oü:llä oli oikeus käyttää
ajoneuvoa myös Suomessa. Ajoneuvon
käyttäjäksi oli tällöin nimetty
B Oü:n hallituksen jäsen D,
joka oli myös suomalaisen C Oy:n
omistaja. Ajoneuvo oli havaittu
Suomessa liikenteessä C Oy:n työmaalla.
Ajoneuvossa oli ollut C
Oy:n mainostarrat. Ajoneuvon
kuljettajana oli toiminut C Oy:n
työntekijä A. Tulli oli määrännyt
pakettiautosta autoveron veronkorotuksineen
ja viivästysseuraamuksineen
A:lle.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että esillä olleissa olosuhteissa A:ta
ei voitu katsoa ajoneuvon käyttöönottajaksi.
Koska A ei myöskään
ollut ajoneuvon omistaja,
korkein hallinto-oikeus kumosi
autoveron maksuunpanopäätöksen
ja poisti A:lle määrätyn autoveron
veronkorotuksineen ja viivästysseuraamuksineen.
Autoverolaki 1 § 1 momentti (5/
2009), 2 § 1 momentti sekä 4 § 1 momentti
(5/2009) ja 5 momentti (5/
2009)
KHO:2018:129
Lahjaverotus – Käypä arvo –
Osakkeen todennäköinen luovutushinta
– Lunastuslauseke
A oli vuonna 2012 lahjoittanut tyttärelleen
B:lle X-konsernin emoyhtiön
osakkeita. Yhtiöjärjestykseen
sisältyvän lunastuslausekkeen mukaan
osakkeenomistajilla oli ensisijainen
ja yhtiöllä toissijainen oikeus
lunastaa ulkopuoliselle uudelle
omistajalle siirtyvä osake. Lunastusoikeus
ei koskenut luovutusta
omille tai muiden osakkeenomistajien
jälkeläisille suoraan alenevassa
polvessa. Lunastushinta
oli osakkeen luovuttajan ja saajan
sopima hinta mutta korkeintaan
osakkeen matemaattinen arvo.
Toimitetussa lahjaverotuksessa
kunkin lahjoitetun osakkeen käyväksi
arvoksi katsottiin konsernitilinpäätökseen
perustuva substanssiarvo
843,24 euroa. Osakkeen lunastuslausekkeessa
tarkoitettu matemaattinen
arvo oli 377,21 euroa.
Osakkeilla ei ollut tehty sellaisia
vertailukauppoja, joissa osakkeista
olisi maksettu yhtiöjärjestyksen
mukaisen lunastushinnan ylittävä
hinta. Korkein hallinto-oikeus katsoi
asiassa selvitetyksi, että lunastuslausekkeen
avulla oli muodostettu
tehokas ja toimiva lunastusuhka
osakekaupan estämiseksi.
Lahjansaajan ja hänen lähipiirinsä
osakeomistuksen määrä oli niin
vähäinen, ettei heillä ollut yhtiössä
sellaista vaikutusvaltaa, johon tukeutuen
lunastuslauseke olisi ollut
poistettavissa yhtiöjärjestyksestä
tai sen luoma lunastusuhka torjuttavissa
yksittäisessä myyntitilanteessa.
Korkein hallinto-oikeus arvioi,
että kunkin osakkeen todennäköiseksi
luovutushinnaksi ja samalla
lahjaverotuksen perusteeksi
oli katsottava osakkeen matemaattinen
arvo.
Perintö- ja lahjaverolaki 9 § 1 momentti
ja 21 §