11 Momentti 8/2017
Momentti
Katusuunnitelmassa esitetty
kuorma-autojen pysäköintialue sijoittui
kokonaisuudessaan asemakaavassa
osoitetulle katualueelle,
asemakaavassa ohjeellisena osoitetun
toisen ajoradan kohdalle.
Pysäköintialueen oli lautakunnan
mukaan tarkoitettu olevan käytössä
vain siihen saakka, kunnes liikennemäärien
kasvu edellytti kadun
toisen ajoradan toteuttamista.
Asemakaavassa ei ollut erikseen
osoitettu pysäköintialuetta katualueelle.
Asemakaavassa osoitettu katu
oli alueellinen kokoojakatu, joka
palveli kaupungin osa-alueen sisäistä
liikennettä sekä alueen yhteyksiä
päätieverkkoon. Katualueen
käyttämisestä aiheutuva melu
oli otettu huomioon katualueen
viereen sijoittuvien rakennusten
sijoittelussa siten, että piha-alueet
jäävät suojaan melulta. Rakennusten
seinärakenteiden ääneneristävyysvaatimukseksi
liikennemelua
vastaan oli esitetty asemakaavassa
vähintään 30 dB(A).
Katusuunnitelmassa osoitettu
kuorma-autojen pysäköintialue
oli tarkoitettu yleiseen pysäköintiin.
Pysäköintialueesta ja sen käytöstä
valittajayhtiön hallitsemalle
kiinteistölle aiheutuvia haittavaikutuksia
oli pyritty ehkäisemään
istutuksin sekä olevaa puustoa
säilyttämällä. Kun pysäköintialueen
sijoittaminen kadun toisen
ajoradan kohdalle ei myöskään
ympäristövaikutuksiltaan poikennut
olennaisesti asemakaavaa
laadittaessa arvioiduista katualueen
käyttämisestä aiheutuvista
vaikutuksista, katusuunnitelman
mukaisen kadun oli katsottava
pohjautuvan riittävällä tavalla
asemakaavaan, sopeutuvan asemakaavan
mukaiseen ympäristöönsä
sekä täyttävän toimivuuden,
turvallisuuden ja viihtyvyyden
vaatimukset. Kadun toisen
ajoradan kohdalle sijoittuvaa pysäköintialuetta
ei voitu pitää
myöskään asemakaavan tavoitteiden
vastaisena ottaen huomioon,
että liikenteen tarve ei asiassa esitetyn
selvityksen perusteella vielä
edellyttänyt kaksiajorataisen kadun
rakentamista.
Äänestys 4–1
Maankäyttö- ja rakennuslaki 55 §
ja 85 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus
41 §
Ks. ja vrt. KHO 5.8.1999 T 1939
KHO:2017:170
Oikeusapu – Ulkomaalaisasia –
Kansainvälinen suojelu – Yksityinen
avustaja – Avustajanmääräyksen
jatkaminen
Maahanmuuttovirasto oli hylännyt
A:n turvapaikkaa ja oleskelulupaa
koskevan hakemuksen sekä
päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa
Irakiin. A oli valittanut
päätöksestä hallinto-oikeuteen ja
toimittanut hallinto-oikeudelle
kastetodistuksen, jonka mukaan
hänet oli kastettu kristinuskoon.
Hallinto-oikeus oli kumonnut
Maahanmuuttoviraston päätöksen
ja palauttanut asian sille uudelleen
käsiteltäväksi. Hallintooikeus
oli hylännyt hallinto-oikeudessa
A:n avustajana toimineen
yksityisen avustajan vaatimuksen
avustajanmääräyksen
määräämisestä olemaan voimassa
asiaa Maahanmuuttovirastossa
käsiteltäessä.
Asiassa oli korkeimmassa hallinto
oikeudessa kysymys avustajanmääräyksen
jatkamisesta. Korkein
hallinto-oikeus totesi, että oikeusapua
ulkomaalaislain mukaisia
asioita Maahanmuuttovirastossa
käsiteltäessä antaa julkinen oikeusavustaja,
ellei oikeusaputoimisto
valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä
annetun lain
12 §:n 1 momentissa säädettyjen
edellytysten täyttyessä ohjaa hakijaa
yksityisen avustajan puoleen.
Ulkomaalaislain 9 §:n 2 momentti
(301/2004) sisälsi aiemmin avustajan
kelpoisuutta ulkomaalaislain
mukaista hallintoasiaa käsiteltäessä
koskevan poikkeussäännöksen.
Säännös oli 1.9.2016 voimaan tulleella
lainmuutoksella 646/2016
kumottu ja hallintoasiaan annettavaa
oikeusapua oli uudella säännöksellä
rajattu turvapaikkapuhuttelun
osalta siten, että oikeusapua
voisivat myös ulkomaalaislain
mukaisia asioita Maahanmuuttovirastossa
käsiteltäessä antaa
ensisijaisesti julkiset oikeusavustajat.
Avustajanmääräyksen jatkamisen
edellytyksistä asia tuomioistuimelta
hallintoviranomaiselle
uudelleen käsiteltäväksi palautettaessa
säädetään myös ulkomaalaislakiin
perustuvien asioiden
osalta oikeusapulaissa. Oikeusapulain
13 §:n 3 momentin mukaisen
jatkomääräyksen antaminen
ei ole sidottu ulkomaalaislain
9 §:n 2 momentin soveltamiseen.
Näin ollen määräyksen antaminen
ei edellytä sitä, että viimeksi
mainitun lainkohdan mukainen
tarve avustajan käyttämiseen turvapaikkapuhuttelussa
olisi oltava
olemassa, vaan määräys koskee
asian uudelleen käsittelyä kokonaisuudessaan.
Tästä huolimatta
tuomioistuimen tulee avustajanmääräyksen
jatkamisen edellytyksiä
arvioidessaan ottaa huomioon
ulkomaalaislain mainitusta
säännöksestä ilmenevät periaatteet
oikeusavun antamisesta
ulkomaalaislain mukaisessa hallintomenettelyssä.
Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin
tarkoituksena on säännöksen
esityöt huomioon ottaen sallia se,
että tuomioistuinvaiheessa asiaan
perehtynyt yksityinen avustaja voi
osallistua asian käsittelyyn myös
uudessa hallintomenettelyvaiheessa
sen sijaan, että siinä käytettäisiin
pääsäännön mukaisesti julkista oikeusavustajaa.
Tässä tapauksessa asia oli kertaalleen
tutkittu ja ratkaistu Maahanmuuttovirastossa.
Kun asian
käsittely Maahanmuuttovirastossa
jatkui, kysymys oli siten turvapaikkatutkinnan
jatkamisesta. Asiassa
oli kysymys ennen kaikkea
kristinuskoon kääntyneen turvapaikanhakijan
uskonvakaumuksen
tutkimisesta turvapaikkapuhuttelussa,
mitä oli pidettävä luonteeltaan
vaativana toimenpiteenä
ja siihen liittyvää avustajan tarvetta
ilmeisenä. Hallinto-oikeuden ei
olisi tässä tilanteessa tullut hylätä
A:n vaatimusta yksityisen avustajansa
avustajanmääräyksen jatkamisesta.
Tämän vuoksi hallinto-oikeuden
päätös oli kumottava siltä
osin kuin se oli hylännyt A:n vaatimuksen
avustajanmääräyksen jatkamisesta.
Korkein hallinto-oikeus
asiaa hallinto-oikeudelle palauttamatta
määräsi oikeusapulain
13 §:n 3 momentin nojalla, että A:n
avustajan määräys oli voimassa
asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.
Ulkomaalaislaki 9 § 1 ja 2 momentti
Oikeusapulaki 8 § 1 ja 3 momentti
sekä 13 § 3 momentti
KHO:2017:171
Poronhoitolaki – Paliskunta –
Julkisoikeudellinen yhdistys –
Paliskunnan kokous – Hallintolaki
– Esteellisyys – Jääväämimomentti_