15 Momentti 8/2017
Momentti
vaatimuksiin. Lausuminen A:n valituksen
johdosta raukesi siltä osin
kuin markkinaoikeus oli ratkaissut
pääasian.
Laki julkisista hankinnoista (348/
2007 myöhempine muutoksineen)
86 § ja 94 § 1 momentti
KHO:2017:180
Ampuma-ase – Hallussapitoluvan
peruuttaminen – Luvanhaltijan
pyyntö – Pyynnölle asetettavat
vaatimukset – Suullinen
pyyntö – Suostumus
Poliisilaitos oli peruuttanut A:n
ampuma-aseiden hallussapitoon
oikeuttavat luvat hänen kanssaan
käydyn puhelinkeskustelun jälkeen
ampuma-aselain 67 §:n
1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun
luvanhaltijan esittämän pyynnön
perusteella. A kiisti korkeimpaan
hallinto-oikeuteen jättämässään
valituslupahakemuksessa,
että hän olisi esittänyt tällaisen
pyynnön.
Lupa on mainitun säännöksen
mukaan luvanhaltijan pyynnön
mukaisesti aina peruutettava, jollei
luvanhaltija itse halua sen voimassaolon
jatkuvan. Poliisilaitoksella
ei siten ole harkintavaltaa sen suhteen,
peruutetaanko lupa.
Vaikka kenelläkään ei sinänsä
ole ehdotonta oikeutta ampumaaseen
hallussapitoon, hallussapitoon
oikeuttavan luvan peruuttaminen
merkitsee lähtökohtaisesti
puuttumista Suomen perustuslain
15 §:ssä turvattuun omaisuuden
suojaan. Koska luvanhaltijan
pyyntö automaattisesti johtaa luvan
peruuttamiseen, luvanhaltijan
esittämälle pyynnölle oli asetettava
tiettyjä päätöksenteon kontrolloitavuuteen
liittyviä vaatimuksia.
Kysymys ei ollut suostumuksesta,
vaan luvanhaltijan itse esittämästä
nimenomaisesta pyynnöstä. Sille,
että pyyntö esitettiin suullisesti, ei
sinänsä ollut estettä. Pyynnön oli
kuitenkin oltava yksilöity ja se oli
pystyttävä todentamaan myös jälkikäteen.
Asiassa jäi epäselväksi, oliko A
esittänyt nimenomaista pyyntöä
aselupiensa peruuttamiseksi. Koska
valituksen kohteena oleva poliisilaitoksen
päätös oli perustunut
ainoastaan siihen, että A oli pyytänyt
lupien peruuttamista, hallintooikeuden
ja poliisilaitoksen päätökset
kumottiin.
Ampuma-aselaki 67 § 1 momentti
1 kohta
KHO:2017:181
Kaivostoiminta – Kaivoslaki –
Hakemuksen siirto – Luvan siirto
– Valituskelpoisuus – Valitusoikeus
– Yhdistys – Turvallisuus
ja kemikaalivirasto
(Tukes)
Kaivoslain 73 §:n mukainen päätös
luvan siirrosta voi koskea ainoastaan
voimassa olevaa malminetsintälupaa,
kaivoslupaa ja kullanhuuhdontalupaa.
Lainkohdassa
tarkoitettua päätöstä ei voitu antaa
tilanteessa, jossa lupa-asia oli vasta
hakemusvaiheessa. Tukesin päätöksellä
eräiden kaivoslupa- ja
malminetsintälupahakemusten
siirrosta ei näin ollen ollut sitovia
oikeusvaikutuksia. Edellytykset
lupien myöntämiseksi siirron saajalle
tulivat myöhemmin ratkaistavaksi
lupahakemusten johdosta
tehtävien päätösten yhteydessä.
Tukesin päätös ei ollut kaivoslain
162 §:n 1 momentissa tarkoitettu
mainitun lain nojalla annettu kaivosviranomaisen
päätös, johon
voitaisiin hakea muutosta.
Luvan siirtoa koskeva päätös ei
kuulu kaivoslain valitusoikeutta
koskevassa erityissäännöksessä
165 §:ssä tarkoitettuihin päätöksiin.
Valitusoikeus Tukesin päätöksestä
eräiden kaivosoikeuksien
ja malminetsintäluvan siirtoa koskevassa
asiassa määräytyi näin ollen
kaivoslain 162 §:n 1 momentin
ja hallintolainkäyttölain 6 §:n perusteella.
Valitusoikeuden olemassaoloa
koskevassa arvioinnissa tuli ottaa
huomioon, mikä luvan siirtomenettelyn
tarkoitus on ja mitkä seikat
kaivoslain 73 §:ssä on säädetty
siirron edellytyksiksi. Kaivosoikeuksien
ja malminetsintäluvan
siirtoa koskevasta Tukesin päätöksestä
valittaneen yhdistyksen
säännöistä ilmenevästä yhdistyksen
tarkoituksesta ei johtunut eikä
asiassa muutoinkaan ilmennyt sellaisia
seikkoja, että sillä olisi hallintolainkäyttölain
6 §:n 1 momentin
perusteella ollut valitusoikeus. Yhdistyksen
asiakumppaneina olleet
henkilöt eivät olleet esittäneet, että
he omistaisivat kiinteistöjä kaivospiirien
tai malminetsintäluvan käsittämillä
alueilla eikä asiassa
muutoinkaan ilmennyt sellaisia
seikkoja, että heillä olisi hallintolainkäyttölain
6 §:n 1 momentin
perusteella ollut valitusoikeus.
Hallinto-oikeuden oli tullut jättää
yhdistyksen ja sen asiakumppaneiden
valitus Tukesin päätöksestä
tutkimatta sekä hakemusten
siirtoa että lupien siirtoa koskevilta
osin.
Kaivoslaki 73 § 1–3 momentti,
162 § 1 momentti ja 165 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 momentti
Verotusasiat
KHO:2017:162
Tuloverotus – Pääomatulojen
verotus – Luovutusvoitto – Luovutusvoiton
verovapaus – Sukupolvenvaihdosluovutus
– Maatilakokonaisuus
– Maa- ja metsätalous
– Rantatontti – Ranta-asemakaava
A oli omistanut maatilakokonaisuuden,
johon oli kuulunut 13 tilaa
mukaan lukien tila X. Tilaa X koskeva
ranta-asemakaava oli tullut
voimaan vuonna 1995. Kaavan
mukaan tilalla X oli ainakin seitsemän
rantatonttia, joista A oli sittemmin
myynyt ainakin viisi.
A oli vuonna 2012 myynyt maatilakokonaisuuden,
mukaan lukien
tilalla X sijaitsevat kaksi jäljellä
olevaa lohkomatonta rantatonttia,
pojalleen B:lle. Asiassa oli kysymys
siitä, oliko A:n luovutuksesta
saama kauppahinta katsottava kokonaisuudessaan
tuloverolain
48 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla
verovapaaksi tuloksi. Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että A oli
ryhtynyt käyttämään maatilakokonaisuuden
yhteydessä luovutettuja
rantatontteja muussa tarkoituksessa
kuin hänen harjoittamassaan
maa- ja metsätaloudessa, kun otettiin
huomioon, että A oli ranta-asemakaavan
voimaantulon ja maatilakokonaisuuden
luovutuksen välisenä
aikana myynyt tilalla X sijaitsevia
muita rantatontteja. Siten
maatilakokonaisuuden luovutuksessa
kahden rantatontin osalta
kertynyt kauppahinta ei ollut A:n
verovapaata tuloa. Korkein hallinto
oikeus kumosi hallinto-oikeuden
päätöksen ja saattoi toimitetun
verotuksen voimaan. Verovuosi
2012. Äänestys 3–2.
TVL 48 § 1 momentti 3 kohta
(1251/2009)