13 Momentti 8/2017
Momentti
tovirasto viittasi lisäksi kansainvälisen
siirtolaisuusjärjestö IOM:n
vapaaehtoisen paluun ohjelmaan
ja totesi, että yksin Suomeen tulleiden
alaikäisten paluut järjestetään
yhteistyössä lapsen edustajan ja
sosiaalityöntekijän sekä paluumaassa
olevien huoltajien kanssa
ja siten palauttamisen turvallisuudesta
voidaan varmistua.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että paluudirektiivin 10 artiklan
2 kohta edellyttää, että ennen kuin
ilman huoltajaa matkustava alaikäinen
poistetaan jäsenvaltion
alueelta, kyseisen jäsenvaltion viranomaisten
on oltava varmoja siitä,
että tämä alaikäinen palautetaan
jollekin perheenjäsenelleen tai
nimetylle holhoojalleen taikka että
häntä varten on kohdevaltiossa
järjestetty asianmukainen vastaanotto.
Kyse on siten viranomaisen
vastuusta varmistaa palautuksen
turvallisuus ja asianmukainen vastaanotto.
Tähän nähden Maahanmuuttovirasto
ei ollut voinut katsoa,
että A:n kanssa samaan aikaan
Suomesta turvapaikkaa hakenut
sukulainen voi varmistaa A:n turvallisen
paluun. Koska A:n ei voitu
edellyttää hakeutuvan vapaaehtoisen
paluun ohjelmaan, Maahanmuuttovirasto
ei myöskään ollut
voinut katsoa, että A:n kotimaahan
paluun turvallisuudesta voidaan
varmistua hänen vapaaehtoisen
paluunsa kautta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että yksin sillä perusteella, että A
oli kertonut pitävänsä yhteyttä kotimaassa
olevaan perheeseensä, ei
voitu arvioida varmistetuksi, että
A palautettaisiin perheenjäsenelleen.
Korkeimman hallinto-oikeuden
käsityksenä on, että palauttamisolosuhteiden
asianmukaisuuden
varmistaminen edellyttää yhteistyötä
Suomen täytäntöönpanoviranomaisten
ja vastaanottavan
valtion toimivaltaisten viranomaisten
tai lapsen kotimaassa
olevien vanhempien tai holhoojien
kanssa. Koska asiassa ei ollut voitu
varmistua A:n paluun turvallisuudesta
ja vastaanotto-olosuhteiden
asianmukaisuudesta, häntä ei
ollut voitu käännyttää kotimaahansa
Irakiin.
Näillä perusteilla korkein hallinto
oikeus kumosi Maahanmuuttoviraston
ja hallinto-oikeuden
päätökset ja palautti käännyttämistä
koskevan asian Maahanmuuttovirastolle
uudelleen käsiteltäväksi.
Korkein hallinto-oikeus
kiinnitti asiassa huomiota erityisesti
valittajan nuoreen ikään. Mikäli
asian jatkokäsittelyssä ei voida
varmistua A:n kotimaahan paluun
turvallisuudesta ja vastaanottoolosuhteiden
asianmukaisuudesta,
eikä A:n käännyttäminen kotimaahan
siten ole mahdollista, asiassa
tulee harkittavaksi oleskeluluvan
myöntäminen A:lle. Korkein hallinto
oikeus ei ottanut kysymystä
tältä osin kuitenkaan suoraan ratkaistavakseen.
Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista
kolmansien maiden kansalaisten
ja kansalaisuudettomien
henkilöiden määrittelemiseksi
kansainvälistä suojelua saaviksi
henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden,
jotka voivat saada toissijaista
suojelua, yhdenmukaiselle asemalle
sekä myönnetyn suojelun sisällölle
(uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi)
2 artiklan l alakohta
Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi 2008/115/EY jäsenvaltioissa
sovellettavista yhteisistä
vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti
oleskelevien kolmansien
maiden kansalaisten palauttamiseksi
(paluudirektiivi) 10 artikla
Ulkomaalaislaki 6 §:n 1 momentti
ja 146 §
KHO:2017:174
Maankäyttö ja rakentaminen –
Toimenpidelupa – Pysäköintialue
– Käyttötarkoitus – Poikkeamisen
tarve – Yleiskaava –
Ehdoton rakentamisrajoitus –
Ranta-aluetta koskeva rakentamisrajoitus
Hankkeessa oli kysymys 220 autolle
tarkoitetun pysäköintialueen rakentamisesta
tanssilavan yhteyteen.
Pysäköintialue sijoittui pääosin
osayleiskaavassa M-alueeksi
varatulle alueelle ja noin 50 metrin
etäisyydelle joen rantaviivasta.
Yleiskaavamääräyksen mukaan
M-alueelle sai rakentaa maa- ja
metsätaloutta palvelevia rakennuksia.
Ennen toimenpideluvan
myöntämistä oli tarpeen saada
poikkeus mainitusta kaavamääräyksestä
johtuvasta maankäyttö- ja
rakennuslain 43 §:n 2 momentissa
tarkoitetusta rakentamisrajoituksesta.
Poikkeus oli myös tarpeen
maankäyttö- ja rakennuslain
72 §:stä johtuvasta rakentamisrajoituksesta.
Koska poikkeamispäätöksiä
ei ollut saatu ennen kuin
hankkeelle oli myönnetty toimenpidelupa,
toimenpidelupapäätös
kumottiin ja hakemus hylättiin.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 43 §
2 momentti, 72 § 1 momentti, 136 §
1 momentti 5 kohta ja 138 § 1 momentti
Ks. KHO 2003:2
KHO:2017:175
Laiminlyöntimaksu – Tilaajan
selvitysvelvollisuus – Kansainvälinen
kuljetuspalvelu – Suomessa
tapahtunut kuljetuspalvelu
– Alihankintalaskutus –
Raja-arvon laskeminen – Sopimuksen
arvo
A Oy oli ostanut alihankintana tavarankuljetuspalveluja
virolaisilta
yhtiöiltä B Oü ja C Oü. B:n keskeytyksetön
laskutus vuosilta 2007–
2014 oli yhteensä 3,1 miljoonaa euroa
ja C:n laskutus vastaavasti
vuosilta 2008–2014 yhteensä
4,3 miljoonaa euroa. Kuljetukset
tapahtuivat Baltian ja Suomen, Baltian
ja Ruotsin, Ruotsin ja Suomen
sekä Suomen ja muun Euroopan
välillä. Yhtiö oli hankkinut tilaajavastuulain
5 §:n 1 momentin 1–5
kohdissa tarkoitetut selvitykset ja
todistukset osaksi myöhään ja
osaksi laiminlyönyt niiden hankkimisen
kokonaan.
Aluehallintovirasto oli määrännyt
A:lle 10 500 euron ja 11 500 euron
suuruiset laiminlyöntimaksut
käyttäen perusteena laskutusten
yhteismäärää kummankin alihankkijan
osalta.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että tilaajavastuulain 2 §:n 1 momentin
2 kohdassa tarkoitettu lain
soveltamisalan rajoittaminen vain
Suomessa tehtyyn työhön koski
myös alihankintasopimuksen nojalla
suoritettuja kuljetuspalveluja.
Siten tilaajavastuulakia sovellettiin
A Oy:n tavanomaiseen toimintaansa
liittyvänä alihankintana
B Oü:lta ja C Oü:lta ostamiin tavarankuljetuspalveluihin
vain siltä
osin kuin palvelut suoritettiin Suomessa.
Kun arvioitiin sitä, ylittyikö tilaajavastuulain
4 §:n (1233/2006)
1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu
lain soveltamisen edellytyksenä
oleva 7 500 euron kynnysarvo ja sitä,
minkä suuruisena laiminlyöntimaksu
tuli määrättäväksi, kuljemomentti_