15 Momentti 1/2018
Momentti
lujen myyjälle, joka ei ole toiminnan
harjoittaja, ei ollut arvonlisäverolaissa
tai arvonlisäverodirektiivissä
asetettu myyjän asemaan
liittyviä edellytyksiä eli esimerkiksi
edellytystä siitä, että myyjällä tulisi
olla yksityisestä terveydenhuollosta
annetussa laissa säädetty
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston
myöntämä toimilupa
tai että myyjän tulisi olla yhteiskunnan
valvoma asianmukaisesti
hyväksytty yhteisö, eikä tällaista
edellytystä voitu johtaa myöskään
verosta vapauttamisen tarkoituksesta.
Sen sijaan arvonlisäverotuksessa
sovellettavan verotuksen
neutraalisuuden periaatteen katsottiin
edellyttävän tulkintaa, jonka
mukaan verosta vapauttamisen
edellytykset täyttävän palvelun
edelleenmyynti on vapautettu verosta.
A Oy:n ei ollut suoritettava
arvonlisäveroa näöntutkimuspalvelujen
edelleenmyynnistä.
Verohallinnon ennakkoratkaisu
ajalle 20.6.2016–31.12.2017.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti
1 kohta, 34 § 1 momentti ja 35 §
Laki yksityisestä terveydenhuollosta
(152/1990) 4 §
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
(559/1994) 2 § 1 momentti
ja 5 § 1 momentti
Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
2006/
112/EY 2 artikla 1 kohta a ja c alakohta
sekä 132 artikla 1 kohta b ja
c alakohta
KHO:2017:193
Arvonlisävero – Poikkeukset
myynnin verollisuudesta – Terveyden
ja sairaanhoitopalvelu –
Sairaankuljetus – Sairaankuljetuspalvelun
edelleenmyynti
osana palvelukokonaisuutta
A Oy teki asiakkainaan olevien terveydenhuollon
yksiköiden kanssa
sopimuksen kiireettömien sairaankuljetusten
hoitamisesta. Sairaankuljetukset
suorittivat A Oy:n alihankkijoina
toimivat yksityiset Sosiaali
ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston
(Valvira) toimiluvan
nojalla toimivat sairaankuljetusyritykset.
A Oy hoiti sairaankuljetusten
koordinoinnin, joka
koostui muun muassa tilausten
vastaanottamisesta, kokonaisuuden
suunnittelusta, toiminnan valvonnasta
ja kehittämisestä, toiminnallisten
ohjeiden antamisesta, laskutuksesta
ja raportoinnista. Alihankkijat
veloittivat sairaankuljetuspalveluista
A Oy:tä, joka veloitti
nämä palvelut edelleen asiakkailtaan
osana kokonaislaskutusta.
A Oy:llä ei ollut yksityisestä terveydenhuollosta
annetussa laissa
tarkoitettua toimilupaa. Asiassa oli
kysymys siitä, oliko A Oy:n suoritettava
arvonlisäveroa terveydenhuollon
toimintayksiköiltä veloittamastaan
kokonaispalvelusta.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että vaikka arvonlisäverolain 36 §:n
1 kohdassa sairaankuljetuksen verottomuuden
edellytykseksi ei ollut
asetettu yksityisestä terveydenhuollosta
annetun lain mukaista
lupaa, sairaankuljetustoimintaa ei
voitu laillisesti harjoittaa ilman
mainitussa laissa tarkoitettua toimilupaa.
Näin ollen, vaikka arvonlisäverodirektiivin
132 artiklan
1 kohdan p alakohdassa sairaankuljetuksen
verosta vapauttamisen
edellytykseksi asetettiin toiminnan
harjoittaminen asianmukaisesti hyväksyttyjen
yhteisöjen toimesta, arvonlisäverolain
ja arvonlisäverodirektiivin
säännösten sanonnallisella
eroavaisuudella ei ollut lain soveltamisen
kannalta merkitystä.
Korkein hallinto-oikeus totesi lisäksi,
että arvonlisäverodirektiivin
132 artiklan 1 kohdan p alakohdassa
verosta vapautetut sairaankuljetuspalvelut
oli määritelty yhtäältä
palvelun sisällön perusteella ja toisaalta
edellyttämällä toiminnan
harjoittajan olevan asianmukaisesti
hyväksytty yhteisö. Sen sijaan arvonlisäverodirektiivissä
tai arvonlisäverolaissa
ei ollut säädetty, että
sairaankuljetuspalvelut on vapautettava
verosta vain toiminnan
harjoittajan myyminä. Tällaista
edellytystä ei voitu johtaa myöskään
verosta vapauttamisen tarkoituksesta.
Arvonlisäverotuksessa
sovellettavan neutraalisuuden
periaatteen katsottiin edellyttävän
tulkintaa, jonka mukaan verosta
vapautetun sairaankuljetuspalvelun
edelleenmyynnistä ei ollut
suoritettava veroa. Kun A Oy:n
kuljetusten järjestämiseen liittyvistä
toimenpiteistä osana kokonaispalvelua
veloittamia palkkioita oli
pidettävä osana sairaankuljetuspalveluista
veloitettavaa vastiketta,
A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa
näiden kokonaispalvelujen
myynnistä.
Verohallinnon ennakkoratkaisu
ajalle 24.2.2016–31.12.2017.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti
1 kohta, 34 § 1 momentti, 35 § ja
36 § 1 kohta
Laki yksityisestä terveydenhuollosta
(152/1990) 2 § 1 momentti
8 kohta ja 2 momentti sekä 4 §
1 momentti
Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
2006/
112/EY 2 artikla 1 kohta a ja c alakohta
sekä 132 artikla 1 kohta b, c
ja p alakohta
KHO:2017:194
Vakuutusmaksuvero – Veron
peruste – Liikenneturvallisuusmaksu
Asiassa oli kysymys siitä, oliko liikennevakuutusyhtiö
A Oy:n luettava
vakuutusmaksuveron perusteeseen
liikenneturvallisuusmaksu,
jonka yhtiö peri vakuutuksenottajilta
1.1.2017 voimaan tulleen
liikenneturvallisuusmaksusta
annetun lain (471/2016) mukaisen
liikenneturvallisuusmaksun kattamiseksi.
Liikenneturvallisuusmaksusta
annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan
maksuvelvollinen on vakuutusyhtiö,
joka harjoittaa liikennevakuutuslaissa
tarkoitettua vakuutustoimintaa
Suomessa. Koska
A Oy oli asiassa maksuvelvollinen,
A Oy:n ei voitu katsoa perivän liikenneturvallisuusmaksua
vakuutuksenottajan
nimissä ja lukuun
eikä kysymyksessä siten ollut A
Oy:n kannalta läpikulkuerä vaan
A Oy:lle liikennevakuutustoiminnan
harjoittamisesta aiheutuva lakisääteinen
kustannus. A Oy:n veloittaessa
liikenneturvallisuusmaksun
vakuutuksenottajalta osana
liikennevakuutusmaksua A
Oy:n oli suoritettava vakuutusmaksuveroa
myös vakuutuksenottajalta
perittävän liikenneturvallisuusmaksun
osuudesta.
Verohallinnon ennakkoratkaisu
ajalle 1.1.–31.12.2017.
Laki eräistä vakuutusmaksuista
suoritettavasta verosta 1 § 1 momentti,
2 § 1 momentti ja 3 §
Laki liikenneturvallisuusmaksusta
(471/2016) 1 §, 2 § 1 momentti, 3 §
ja 4 §
KHO:2017:195
Perintöverotus – Henkilökohtaisen
tulon verotus – Ennakkoratkaisu
– Sijoitussidonnainen