9 Momentti 2/2018
Momentti
testamenttinaan, että toisen heistä
kuoltua jälkeen jäävä saa täyden
käyttö- ja hallintaoikeuden kaikkeen
pesän omaisuuteen. Testamentin
mukaan molempien kuoltua
omaisuus oli jaettava tasan heidän
tyttärensä D:n ja tämän tyttären
A:n kesken niin, että D:llä on
elinikäinen hallintaoikeus koko
omaisuuteen.
E:n kaupungin viranhaltija oli
toimeentulotuen myöntämisestä
päättäessään samalla määrännyt,
että toimeentulotuki peritään takaisin
A:n osuudesta vuonna 2013
kuolleen C:n kuolinpesään. Hallinto
oikeus oli E:n lautakunnan hakemuksesta
päätöksellään vuonna
2016 velvoittanut A:n maksamaan
takaisin ajalta 2015–2016 saamansa
toimeentulotuet.
A:n oikeutta C:n jälkeen testamentilla
saamaansa omaisuuteen
rajoittaa lesken käyttö- ja hallintaoikeus
kaikkeen pesän omaisuuteen.
Vasta leskenkin kuoltua A:lle
tulee kuolinpesän varoista osuus,
jota edelleenkin rasittaa D:n elinikäinen
hallintaoikeus. Korkein
hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla
näissä olosuhteissa ollut toimeentulotukea
myönnettäessä sellaista
oikeutta varoihin, joista toimeentulotuet
olisi voitu periä takaisin.
Hallinto-oikeuden päätös kumottiin
ja E:n lautakunnan hakemus
toimeentulotuen takaisinperinnästä
hylättiin.
Laki toimeentulotuesta 19 §, 20 §
1 momentti 1 kohta, 21 § 1 momentti
ja 22 § 1 ja 2 momentti
KHO:2018:8
Kehitysvammaisten erityishuolto
– Tapaamisia koskeva
toimintamalli – Yhteydenpidon
rajoittaminen – Asian tutkiminen
tuomioistuimessa – Laissa
sääntelemätön rajoitus
Kehitysvammaisen täysi-ikäisen
henkilön B:n äiti ja edunvalvoja A
oli valituksessaan hallinto-oikeudelle
esittänyt, että hänen ja tahdostaan
riippumatta erityishuollon
toimintayksikköön määrätyn
B:n välistä yhteydenpitoa rajoitettiin
kehitysvammapsykiatrian yksikön
palvelupäällikön allekirjoittaman
tapaamisia koskevaksi toimintamalliksi
otsikoidun asiakirjan
perusteella. Hallinto-oikeus jätti
A:n valituksen tutkimatta, koska
rajoitustoimenpiteiden käyttämisestä
ei ollut tehty hallintolainkäyttölain
5 §:n 1 momentissa tarkoitettua
valituskelpoista päätöstä.
Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan
siihen sai hakea muutosta valittamalla
korkeimpaan hallintooikeuteen.
Korkein hallinto-oikeus oikaisi
hallinto-oikeuden päätökseen liitetyn
valitusosoituksen, käsitteli valituksen
valituslupahakemuksena
ja myönsi valitusluvan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
vastaavalla tavalla kuin vuosikirjaratkaisussaan
KHO 2013:142, että
hallinto-oikeuden olisi tullut tutkia
valittajan vaatimukset, vaikkei
toimintamallia voitukaan pitää valituskelpoisena
päätöksenä. Korkein
hallinto-oikeus kumosi hallinto
oikeuden päätöksen ja otti asian
välittömästi tutkittavakseen.
Lainsäädännössä yhteydenpidon
rajoittamisesta oli säädetty
muun ohella lastensuojelulain 62 ja
63 §:ssä sekä mielenterveyslain
22j §:ssä. Tällaisen rajoitustoimenpiteen
käyttäminen oli mainituissa
laeissa erikseen sallittu tietyillä
edellytyksillä. Rajoituspäätöksiin
sai lastensuojelulain 90 §:n 1 momentin
ja mielenterveyslain 24 §:n
1 momentin mukaan hakea muutosta
valittamalla.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että erityishuollossa olevien henkilöiden
kanssa tapahtuvaa yhteydenpitoa
ja heidän luokseen toimintayksikköön
tehtäviä vierailuja
varten oli sinänsä mahdollista laatia
yleisiä ohjeita, joilla pyrittiin
muun ohella turvaamaan vierailujen
ja muun yhteydenpidon turvallisuus
sekä varmistamaan, että vierailut
ja muu yhteydenpito eivät
aiheuttaneet haittaa tai vaaraa erityishuollossa
olevalle henkilölle.
Ohjeita ei kuitenkaan saanut käyttää
yhteydenpidon rajoittamistarkoituksessa.
Samoin selvää oli, että myös kehitysvammaisten
erityishuollossa
yhteydenpidon rajoittaminen voi
sinänsä olla tietyissä tilanteissa perusoikeusjärjestelmän
kannalta
hyväksyttävistä syistä välttämätöntä.
Kun otettiin huomioon perustuslain
10 §:n 1 momentti ja ihmisoikeussopimuksen
8 artikla,
tällaisen rajoittamisen tuli perustua
lakiin ja täyttää perus- ja ihmisoikeuksien
yleiset rajoittamisedellytykset.
Kehitysvammaisten erityishuollosta
annetussa laissa, sellaisena
kuin se oli lain 381/2016
voimaantulon jälkeen, ei kuitenkaan
ollut säädetty mahdollisuudesta
rajoittaa erityishuollossa olevan
henkilön ja hänen läheistensä
yhteydenpitoa.
Toimintamalli sisälsi muualla
lainsäädännössä omaksuttuja yhteydenpidon
rajoittamista vastaavia
seikkoja muun ohella siltä osin
kuin toimintamallissa oli todettu,
että vierailuista oli ilmoitettava
etukäteen, vierailujen pituutta rajoitettiin,
vierailuja valvottiin, sekä
rajoitettiin aikaa, jolloin puheluita
voitiin soittaa. Toimintamallia oli
esitetyn selvityksen mukaan myös
käytetty yhteydenpidon rajoittamiseen.
Toimintamallilla oli siten tosiasiallisesti
puututtu A:n ja B:n yksityiselämän
ja perhe-elämän suojaan.
Kysymys oli myös laissa sääntelemättä
jääneestä rajoitustoimenpiteestä.
Korkein hallinto-oikeus
katsoi näin ollen, että palvelupäälliköllä
ei ollut ollut oikeutta rajoittaa
A:n ja B:n välistä yhteydenpitoa
toimintamallissa tarkoitetuilla tavoilla.
Yhteydenpidon rajoitusten
laissa sääntelemättömyyden vuoksi
asiassa ei ollut edellytyksiä tuomioistuimessa
tarkemmin ratkaista,
mitkä rajoitukset tapauksessa
olisivat saattaneet olla perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttäviä
ja välttämättömiä.
Suomen perustuslaki 10 ja 21 §
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus
8 ja 13 artikla
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta
81d §
Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 momentti
Ks. myös KHO 2013:142 ja KHO
2017:132
KHO:2018:10
Maankäyttö ja rakentaminen –
Asemakaava – Teollisuuslaitos –
Ympäristövaikutukset – Selvitysten
riittävyys – Asemakaavan
sisältövaatimusten täyttyminen
– Lupamenettelyt
Asemakaavan tarkoituksena oli
mahdollistaa uuden biotuote-/havusellutehtaan
rakentaminen noin
yhdeksän kilometrin etäisyydelle
kaupungin keskustasta ja vesistön
rannalle. Tehtaan vuotuiseksi tuotantokapasiteetiksi
oli arvioitu
1,2 miljoonaa tonnia havusellua.
Hankkeen vaikutuksia oli selvitetty
YVA-lain mukaisessa ympärismomentti_