8
koskevat toimintarajoitukset oli
määrättävä lopullisesti ilmailulain
eikä ympäristönsuojelulain nojalla,
Liikenteen turvallisuusviraston
päätöksen tulkittiin vaikuttavan
kunnan ja omakotiyhdistyksen oikeuteen,
velvollisuuteen tai etuun
niin, että niillä hallintolainkäyttölain
6 §:n 1 momentin mukaan oli
valitusoikeus.
Ilmailulaki (1194/2009) 185 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 momentti
Suomen perustuslaki 20 §
Ks. KHO 2015:12; ks. ja vrt. myös
KHO 2011:49 ja KHO 2016:10
KHO:2018:3
Opetustoimi – Maksuton kouluateria
– Kliininen ravintovalmiste
Kunnan sivistystoimen osastopäällikkö
oli hylännyt huoltajan hakemuksen
maksuttoman kouluaterian
antamisesta vammaiselle lapselle,
jonka ainoa ravinto oli PEG-napin
kautta annettu kliininen ravintovalmiste.
Hallinto-oikeus oli hylännyt
huoltajan valituksen kunnan
sivistystoimen osastopäällikön
päätöksestä, koska lapsen ateriointi
ei ollut toteutettavissa kouluruokasuositusten
ja -ohjeiden mukaisesti
eikä kliinistä ravintovalmistetta
voitu pitää perusopetuslain 31 §:n
2 momentissa tarkoitettuna maksuttomana
ateriana.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että koulutuksen järjestäjällä oli
perusopetuslain mainittuun säännökseen
perustuvan vahvan pääsäännön
mukaan velvollisuus järjestää
oppilaalle sellainen erityisruokavalio,
jota oppilaan terveydentila
tai vammaisuus edellyttivät.
Myös yhdenvertaisuuslain
8 §:n 1 momentin syrjinnän kiellon
oli katsottava edellyttävän tätä lähtökohtaa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että esillä olevassa asiassa kliinisestä
ravintovalmisteesta muodostuva
ravinto ja ateriat rinnastuivat muihin
terveydellisistä syistä noudatettaviin
erityisruokavalioihin. Asiassa,
joka koski koulutuksen järjestäjän
velvollisuutta antaa maksuton
ateria, oikeudellista merkitystä ei
ollut sillä, saiko oppilas ravintovalmisteen
suun vai PEG-napin kautta,
eikä merkitystä ollut myöskään
sillä, saivatko oppilas tai hänen
vanhempansa sairausvakuutuskorvausta
hankkiessaan valmistetta
apteekista eikä lapsen tai hänen
vanhempiensa saamilla vammaisetuuksilla
tai tukitoimilla.
Kunnan sivistystoimen osastopäällikön
päätös oli siten lainvastainen.
Tämän vuoksi hallinto-oikeuden
ja kunnan sivistystoimen
osastopäällikön päätökset kumottiin
ja asia palautettiin osastopäällikölle
uudelleen käsiteltäväksi.
Suomen perustuslaki 16 § 1 momentti
Perusopetuslaki 31 § 2 momentti
Yhdenvertaisuuslaki 8 § 1 momentti
KHO:2018:5
Vammaispalvelu – Henkilökohtainen
apu – Henkilökohtaisesta
avustajasta aiheutuvat kulut –
Postimerkkien ja kirjekuorien
hankintakustannukset
Vaikeavammainen henkilö A oli
vaatinut Helsingin kaupungilta
24 euron suuruista korvausta ostamistaan
postimerkeistä ja kirjekuorista,
joita kumpiakin hän oli
hankkinut 20 kappaletta ja käyttänyt
niitä toimittaessaan henkilökohtaisten
avustajiensa tunti-ilmoituslomakkeet
Helsingin kaupungin
taloushallintopalveluun palkanlaskentaa
ja palkanmaksua varten.
Helsingin kaupunki ei ollut
osoittanut postitse tapahtuvalle
tunti-ilmoituslomakkeiden toimittamiselle
muita vaihtoehtoja. Kun
avustajien palkanmaksu ja siten
henkilökohtaisen avun käyttäminen
edellytti välttämättä tunti-ilmoituslomakkeiden
toimittamista
palkanlaskentaan postitse, edellä
mainittuja kustannuksia oli pidettävä
sellaisina avustajista A:lle aiheutuneina
välttämättöminä ja
kohtuullisina kuluina, jotka Helsingin
kaupungin oli korvattava
A:lle vammaisuuden perusteella
järjestettävistä palveluista ja tukitoimista
annetun lain 8 d §:n (981/
2008) 2 momentin 1 kohdan nojalla.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä
palveluista ja tukitoimista
annettu laki 1 §, 8 § 2 momentti
(134/2010), 8c § (981/2008) 3 momentti
ja 8d § (981/2008) 2 momentti
1 kohta
KHO:2018:6
Vammaispalvelu – Henkilökohtainen
apu – Henkilökohtainen
avustaja – Työnantajamalli –
Ostopalvelumalli
Helsingin kaupunki oli muuttanut
henkilökohtaisen avun toteuttamistapaa
niin, että pääkaupunkiseudun
ulkopuolelle suuntautuvien
matkojen osalta kustannukset
korvattiin niin sanotun työnantajamallin
mukaan. Asiassa oli ratkaistavana,
millä tavoin täysin kuurosokealle
A:lle myönnetty henkilökohtainen
apu oli järjestettävä pääkaupunkiseudun
ulkopuolelle tehtyjen
matkojen osalta. A:n tiedonsaanti,
kommunikointi ja toiminta
perustuivat vain tuntoaistin käyttöön
ja hänen vammansa vaikeuttivat
muun ohella sellaisten tehtävien
hoitamista, joista hänen tulisi
suoriutua toimiessaan henkilökohtaisen
avustajansa työnantajana. A
oli itse ilmaissut, ettei hän kykene
toimimaan eikä myöskään halua
toimia henkilökohtaisen avustajansa
työnantajana.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
ettei A itse kyennyt vammoistaan
johtuvan avun tarpeensa vuoksi
kohtuudella toimimaan avustajansa
työnantajana. Asiaa ei ollut syytä arvioida
toisin sen johdosta, että A
voisi turvautua työnantajan velvoitteiden
hoidossa sijaistyönantajaan.
Helsingin kaupunki ei siten voinut
hylätä A:n hakemusta henkilökohtaisen
avun järjestämisestä ostopalveluna
pääkaupunkiseudun
ulkopuolella tapahtuvan avun tarpeen
osalta.
Hallinto-oikeuden ja jaoston
päätökset kumottiin ja asia palautettiin
jaostolle uudelleen käsiteltäväksi
henkilökohtaisen avun
myöntämiseksi ostopalvelumallia
käyttäen.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä
palveluista ja tukitoimista
annettu laki 8c § (981/2008)
3 momentti, 8d § (981/2008) 1 ja
2 momentti
KHO:2018:7
Toimeentulotuki – Toimeentulotuen
takaisinperintä – Takaisinperinnän
perusteet – Takaisinperintäehto
– Perintä kuolinpesäosuudesta
– Keskinäinen
testamentti – Omaisuuden
käyttö- ja hallintaoikeus
A:n isovanhemmat B ja C olivat
vuonna 2008 allekirjoittamassaan
keskinäisessä testamentissa määränneet
viimeisenä tahtonaan ja