4
avulla, ja ajanut henkilöautollaan
palvelun kautta tietoonsa saamia
kuljetuksia korvausta vastaan. Hänen
katsottiin harjoittaneen ammattimaista
henkilöliikennettä
henkilöautolla ilman taksiliikennelaissa
edellytettyä taksilupaa, ja
hänet tuomittiin rangaistukseen
luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta.
Kysymys myös siitä, miltä osin
A:n kuljetuksista saamat palkkiot
oli tuomittava valtiolle menetetyiksi
rikoksen tuottamana hyötynä.
Ks. KKO:2011:61 Vrt.
KKO:2004:73 KKO:2007:1
TaksiliikenneL 28 § 1 mom
RL 4 luku 2 §
RL 10 luku 2 § 1 mom (875/2001)
KKO:2017:57
Pakottaminen – Rikokseen osallisuus
– Yllytys – Rikosten yhtyminen
– Lainkonkurrenssi –
Toissijaisuuslauseke
A oli uhkaamalla katkoa B:n sormet
pakottanut B:n ryöstämään
elintarvikeliikkeen. A tuomittiin
yllytyksestä ryöstöön ja B ryöstöstä.
Korkeimman oikeuden tuomiosta
ilmenevillä perusteilla A:n
katsottiin syyllistyneen myös pakottamiseen.
RL 5 luku 5 §
RL 25 luku 8 §
RL 31 luku 1 §
KKO:2017:58
Konkurssi – Konkurssin edellytykset
– Oikeudenkäyntimenettely
– Tutkimatta jättäminen –
Osakeyhtiö – Yhtiökokouksen
toimivalta
Osakeyhtiö, jonka koko osakekannan
omisti konkurssiin asetettu
toinen osakeyhtiö, oli ollut selvitystilassa.
Selvitysmies ei ollut hakenut
ylivelkaista yhtiötä konkurssiin.
Yhtiökokouksen yksimielisellä
päätöksellä oli päätetty lopettaa
selvitystila ja hakea yhtiö konkurssiin.
Yhtiölle ei ollut valittu uutta
johtoa eikä sitä yhtiön ilmoituksen
mukaan voitu varojen vähäisyydestä
johtuen asettaa uudestaan
selvitystilaan.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta
ilmenevillä perusteilla katsottiin,
etteivät osakkeenomistajat
olleet toimivaltaisia päättämään
yhtiön omaisuuden luovuttamisesta
konkurssiin.
OYL 5 luku 2 § 2 mom
OYL 20 luku 25 §
KonkL 7 luku 5 § 2 mom
KKO:2017:59
Rangaistuksen määrääminen –
Yhdyskuntapalvelu – Muuntaminen
vankeudeksi
Vastaaja oli tuomittu kahdella peräkkäisellä
tuomiolla ehdottomiin
vankeusrangaistuksiin. Kummassakin
tuomiossa oli määrätty, että
vastaajalle aiemmin tuomitut yhdyskuntapalvelut
oli suoritettava
vankeutena.
Korkein oikeus katsoi, että yhdyskuntapalvelujen
suorittamista
vankeutena koskeva määräys jälkimmäisessä
tuomiossa oli ollut
lainmukainen, koska tuomiota annettaessa
ensimmäinen tuomio ei
ollut ollut lainvoimainen ja koska
Rikosseuraamuslaitos voi huolehtia
siitä, ettei samaa rangaistusta
panna täytäntöön kahdesti.
L yhdyskuntapalvelusta (1055/
1996) 11 §
L yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta
82 §
KORKEIN
HALLINTO-OIKEUS
Yleishallintoasiat
KHO:2017:101
Hallintoriita – Omaishoidon tuen
hoitopalkkion takaisinperintä –
Sosiaalihuoltolain mukainen
palvelu tai etuus – Oikeudenkäyntikulujen
korvaaminen –
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus oli hallintoriitaa
koskevassa päätöksessään velvoittanut
omaishoitajana toimineen
A:n suorittamaan B:n kaupungille
hänelle perusteettomasti maksetut
omaishoidon tuen hoitopalkkiot.
Hallinto-oikeus oli hylännyt kaupungin
vaatimuksen siitä, että A
velvoitettaisiin korvaamaan kaupungille
hallinto-oikeudessa aiheutuneena
oikeudenkäyntikuluna
kaupungin maksettavaksi päätöksestä
tullut 250 euron oikeudenkäyntimaksu.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että asian saattaminen hallinto-oikeuden
käsiteltäväksi oli johtunut
siitä, ettei A ollut vapaaehtoisesti
suorittanut B:n kaupungin vaatimaa
rahamäärää. Saadakseen hoitopalkkioiden
takaisinperintää
koskevassa asiassa täytäntöönpanokelpoisen
päätöksen B:n kaupungin
oli ollut haettava hoitopalkkioiden
takaisin maksamista
hallintoriitateitse hallinto-oikeudessa.
A:n ei kuitenkaan voitu katsoa
esittäneen asiassa hallintolainkäyttölain
74 §:n 3 momentissa tarkoitetulla
tavalla ilmeisen perusteetonta
vaatimusta hallinto-oikeudessa.
Asian arvioinnissa annettiin
merkitystä myös sille, että
omaishoidon tuen osalta kysymys
oli sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuun
palveluun tai etuuteen liittyvästä
asiasta. Häntä ei siten voitu
velvoittaa korvaamaan B:n kaupungille
sen vaatimaa oikeudenkäyntimaksua.
Hallintolainkäyttölaki 73 § ja 74 §
1 ja 3 momentti
KHO:2017:102
Lastensuojelu – Yhteydenpidon
rajoittaminen – Toimivalta –
Viranhaltija
Alaikäisen lapsen ja tämän isoäidin
yhteydenpitoa oli rajoitettu
17.4.–30.11.2015 perusturvakuntayhtymän
sosiaalihuollon viranhaltijan
päätöksellä. Päätöksen
tehnyt sosiaalihuollon viranhaltija
E ei ollut lastensuojelulain
13 §:n 2 momentin mukainen
sosiaalihuollon johtava viranhaltija.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
ettei yhteydenpidon rajoittamista
koskeva asia yksinomaan luonteensa
vuoksi ole joka tilanteessa
kiireellinen lastensuojelulain
63 §:n 2 momentissa tarkoitetulla
tavalla. Nyt kysymyksessä olevissa
olosuhteissa asiassa ei ollut kyse
sellaisesta kiireellisestä tilanteesta,
että sosiaalihuollon viranhaltija
E:llä olisi ollut toimivalta päättää
yhteydenpidon rajoittamisesta lastensuojelulain
63 §:n 2 momentin
ja 13 §:n 1 momentin nojalla.
Myöskään asiassa esitetty kiireellisiä
tilanteita koskeva delegointipäätös
ei antanut viranhaltijalle
toimivaltaa päättää yhteydenpidon
rajoittamisesta muissa kuin
kiireellisissä tilanteissa.