12
van verkonhaltijan yhtiö A:n emoyhtiöltään
vuokraamaan sähkön
jakeluverkkoon tekemien investointien
kustannuksia oli tullut käsitellä
Energiaviraston tekemässä
valvontapäätöksessä yhtiö A:n
yleiskustannuslisän ja katteen
osalta. Energiavirasto oli valvontapäätöksellään
24.2.2014 oikaissut
yhtiö A:n valvontajakson tuloslaskelmaa
siten, että yhtiön verkkotoiminnan
investointikustannuksina
ei ollut vuosien 2009–2011 osalta
vähennetty yleiskustannuslisää
ja katetta koskevia eriä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
toisin kuin markkinaoikeus, joka
oli kumonnut Energiaviraston valvontapäätöksen,
ettei asiassa ollut
perusteita katsoa, että kohtuullisen
tuoton laskentamenetelmien ennustettavuuden
vaatimuksesta olisi
johtunut yleiskustannuslisän ja
katteen vähentäminen yhtiö A:n
verkkotoiminnan investointikustannuksina.
Energiaviraston oli tullut valvontapäätöksessään
arvioida, oliko
vuokraverkossa toimivan yhtiö
A:n verkkotoiminnan tuotto ylittänyt
tai alittanut valvontajaksoa
koskevan vahvistuspäätöksen mukaisten
menetelmien mukaan määräytyvän
kohtuullisen tuoton määrän.
Tässä arvioinnissa oli tullut ottaa
huomioon vahvistuspäätöksessä
kysymyksessä olevalle valvontajaksolle
vahvistetut verkonvuokrausjärjestelyn
purkamista koskevat
menetelmät.
Yhtiö A:n yleiskustannuslisässä
ja katteessa ei ollut kysymys sellaisista
yhtiö A:n verkkoliiketoiminnan
kuluista, jotka vahvistuspäätöksessä
valvontajaksolle vahvistettujen
menetelmien mukaan olisi
voitu vähentää sähköverkkoon
tehtyinä investointeina yhtiö A:n
tuloksesta. Energiavirasto ei siten
ollut valvontapäätöstä tehdessään
menetellyt sähkömarkkinalain
(386/1995) 38c §:n (1172/2004)
vastaisesti.
Markkinaoikeuden päätös kumottiin
ja Energiaviraston tekemä
valvontapäätös saatettiin voimaan.
Sähkömarkkinalaki (386/1995)
38a §:n (1172/2004) 1 momentti
1 kohta ja 38c § (1172/2004) 1 momentti
KHO:2017:125
Julkinen hankinta – Hankinnan
kohdetta koskevat vaatimukset
– Tarjouspyynnön syrjivyys –
CE-merkintä – Sertifikaattivaatimus
Hankintayksikkö oli tarjouspyynnöllä
pyytänyt tarjouksia katuvalaisimista.
Tarjouspyynnössä oli
todettu, että tarjottavalla valaisimella
tulee olla puolueettoman
sertifiointilaitoksen sertifikaatti
siitä, että valaisin on hyväksytty
EU:n markkinoille.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että hankintayksikkö voi sinänsä
asettaa hankinnan kohteelle laatuvaatimuksia,
jotka ylittävät unionin
säädöksissä vaaditun vähimmäistason.
Esillä olevassa asiassa
tarjouspyynnössä oli kuitenkin todettu,
että tarjottavalla valaisimella
tulee olla puolueettoman sertifiointilaitoksen
sertifikaatti siitä,
että valaisin on hyväksytty EU:n
markkinoille. Korkein hallintooikeus
katsoi, että vaatimus oli pienjännitedirektiivin
(2006/95/EY)
8 artiklan 1 kohdasta johtuvien
vaatimusten vastainen.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön
mukaan valmistaja
saa saattaa markkinoille CE-merkinnällä
varustettuja tuotteita ilman,
että tällaisen tuotteen osalta
suoritettaisiin uusi vaatimustenmukaisuuden
arviointi. Hankintayksikkö
voi hankinta-asiakirjoissa
sinänsä asettaa tarjoajille tuotesertifikaatin
esittämistä koskevan
vaatimuksen. Hankintayksikkö ei
kuitenkaan voi edellyttää, että
tuotteella on puolueettoman sertifiointilaitoksen
sertifikaatti siitä,
että tuote on hyväksytty EU:n
markkinoille, koska CE-merkintä
osoittaa tuotteen vaatimustenmukaisuuden
riippumatta siitä, onko
tuote valmistettu unionin jäsenvaltiossa
tai muussa valtiossa.
Laki julkisista hankinnoista (348/
2007)
Sähköturvallisuuslaki (410/1996)
5 § 1 momentti 1 kohta, 14 § 1 momentti
(1465/2007)
Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi 2004/18/EY julkisia
rakennusurakoita sekä julkisia tavara
ja palveluhankintoja koskevien
sopimusten tekomenettelyjen
yhteensovittamisesta (hankintadirektiivi)
Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi 2006/95/EY tietyllä
jännitealueella toimivia sähkölaitteita
koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön
lähentämisestä (pienjännitedirektiivi)
8 artikla 1 kohta
Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetus (EY) N:o 765/2008 tuotteiden
kaupan pitämiseen liittyvää
akkreditointia ja markkinavalvontaa
koskevista vaatimuksista ja
neuvoston asetuksen (ETY) N:o
339/93 kumoamisesta (akkreditointi
ja markkinavalvonta-asetus)
30 artikla 3 kohta
Unionin tuomioistuimen tuomiot
C-14/02, ATRAL (EU:2003:265,
49 kohta), C-662/15, Lohmann &
Rauscher International
(EU:C:2016:903, 28–30 kohta), C-
220/15, komissio v. Saksa
(EU:2016:815, 41 ja 42 kohta), C-
277/15, Servoprax (EU:C:2016:770,
37 kohta) sekä C-489/06, komissio
v. Kreikka (EU:C:2009:165, 43 ja
56 kohta)
KHO:2017:126
Hallintoriita – Aiheettomasti
maksetun palkan takaisinperintä
– Kunnallinen viranhaltija
– Kolmen vuoden määräaika –
Velan vanhentumisesta annettu
laki – Erityislain ja yleislain
suhde – Määräaika hallintoriitahakemuksen
vireillepanolle
X:n kaupunginkamreeri teki
31.12.2010 päätöksen viranhaltija
A:lle vuodelta 2007 aiheettomasti
maksetun palkan takaisinperimisestä.
A ei hakenut muutosta mainittuun
päätökseen. Saadakseen
ulosottokelpoisen päätöksen X:n
kaupunginhallitus teki hallinto-oikeudelle
27.12.2013 saapuneen hallintoriitahakemuksen,
jossa kaupunginhallitus
vaati A:n velvoittamista
suorittamaan aiheettomasti
maksettu palkka takaisin kaupungille.
Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen
ja velvoitti A:n suorittamaan
hänelle aiheettomasti maksetun
palkan takaisin X:n kaupungille.
Päätöksessään hallinto-oikeus
katsoi, että kaupunginkamreerin
päätös oli tehty kunnallisesta
viranhaltijasta annetun lain
56 §:n 4 momentissa tarkoitetussa
kolmen vuoden määräajassa ja että
saatavan vanhentuminen oli näin
ollen katkaistu. Velan vanhentumisesta
annetun lain mukaisesti
vanhentumisen katkaisemisesta
oli alkanut kulua uusi, entisen pituinen
vanhentumisaika. Kaupungin
hallintoriitahakemus oli tehty
ajoissa.