15 Momentti 6/2017
Momentti
tarkoitettujen merialusten lastin
välittömiä tarpeita.
2) Arvonlisäverodirektiivin
2006/112 148 artiklan d alakohtaa
on tulkittava siten, että yhtäältä arvonlisäverosta
voidaan vapauttaa
sekä ne lastin nostamista kyseisen
direktiivin 148 artiklan a alakohdassa
tarkoitettuun merialukseen
tai pois aluksesta koskevat palvelut,
jotka suoritetaan kyseisen palvelun
viimeisessä myyntiportaassa,
että myös aikaisemmassa
myyntiportaassa suoritettavat palvelut,
kuten palvelu, jonka alihankkija
suorittaa tietylle talouden
toimijalle, joka sitten laskuttaa sen
edelleen huolinta- tai kuljetusliikkeeltä,
ja toisaalta arvonlisäverosta
voidaan vapauttaa myös kyseisen
lastin haltijalle, kuten sen viejälle
tai tuojalle, suoritettavat lastin nostopalvelut.
Kun otettiin huomioon unionin
tuomioistuimen ennakkoratkaisussa
lausuttu, korkein hallintooikeus
katsoi, että ennakkoratkaisuhakemuksessa
tarkoitetut lastin
nostopalvelut ammattimaisessa
kansainvälisessä liikenteessä olevaan
vesialukseen ja pois aluksesta
olivat arvonlisäverolain 71 §:n
3 kohdassa tarkoitettuja verosta
vapautettuja palveluja, kun yhtiö
veloitti alihankkijan toimesta suoritetun
palvelun edelleen huolinta-
tai kuljetusliikkeeltä.
Keskusverolautakunnan arvonlisäverotusta
koskeva ennakkoratkaisu
ajalle 1.10.2014–31.12.2015.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti
1 kohta ja 71 § 3 kohta
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
annettu neuvoston direktiivi
2006/112/EY 2 artikla 1 kohta a ja
c alakohta sekä 148 artikla a, c ja
d alakohta
Unionin tuomioistuimen tuomio
asiassa C-33/16, A
KHO:2017:116
Tuloverotus – Verotusmenettely
– Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus
– Verotuksen oikaisu
verovelvollisen vahingoksi –
Sovellettava säännös – Luottamuksensuoja
– Viranomaisen
noudattama käytäntö
A oli saanut sukurahastolta opintojaan
varten apurahoja, jotka A oli
ilmoittanut valituksenalaisia verovuosia
2011 ja 2012 edeltävinä kahtena
peräkkäisenä verovuotena veroilmoituksillaan
lisäämällä niiden
määrät saamiensa esitäytettyjen
veroilmoitusten veronalaisia tuloja
koskevaan kohtaan sekä tarkentanut
tietoja apurahan maksajan
osalta veroilmoituksen lisätiedoissa.
Verohallinto oli verovuosilta
2009 ja 2010 toimittamissaan verotuksissa
poikennut A:n veroilmoituksista
siten, että ilmoitettuja
apurahoja ei ollut säännönmukaisessa
verotuksessa luettu A:n veronalaisiin
tuloihin.
A ei ollut ilmoittanut verovuosina
2011 ja 2012 saamiaan apurahoja
enää näiltä verovuosilta antamillaan
veroilmoituksilla. Mainitulta
rahastolta saadut apurahat
olivat korkeimman hallintooikeuden
toiselle henkilölle
7.10.2013 antaman päätöksen
KHO 2013:156 mukaan saajansa
veronalaista ansiotuloa. Verohallinto
ei tästä huolimatta ollut toimittanut
verotuksen oikaisua A:n
vahingoksi perustellen 19.12.2013
tekemiään päätöksiä verotusmenettelystä
annetun lain 56 §:n
2 momentin säännöksellä. Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että
koska apurahoja ei ollut ilmoitettu
veroilmoituksella, verotuksen
oikaisuun verovelvollisen vahingoksi
oli sovellettava verotusmenettelystä
annetun lain 56 §:n
4 momentin säännöstä riippumatta
siitä, oliko A menetellyt moitittavasti
jättämällä apurahat ilmoittamatta.
Mainittujen apurahojen verokohtelua
oli pidettävä tulkinnanvaraisena
vielä silloin, kun A oli
antanut veroilmoitukset verovuosilta
2010 ja 2011. A:n oli jättämällä
apurahat ilmoittamatta veroilmoituksillaan
katsottava toimineen
vilpittömässä mielessä Verohallinnon
noudattaman käytännön mukaisesti.
Koska asiassa ei ollut ilmennyt
verotusmenettelystä annetun
lain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettuja
erityisiä syitä, joiden
vuoksi asia olisi tästä huolimatta
tullut ratkaista A:n vahingoksi,
A:lle oli myönnettävä asiassa luottamuksensuojaa.
Hallinto-oikeuden
päätös kumottiin ja toimitetut
verotukset saatettiin voimaan.
Verovuodet 2011 ja 2012.
Tuloverolaki 29 § 1 momentti ja
82 § 1 momentti 1 kohta
Laki verotusmenettelystä 7 § 1 momentti,
26 § 2 momentti (1079/
2005) ja 56 § (1079/2005)
KHO:2017:127
Elinkeinotulon verotus – Yritysjärjestely
– Asiantuntijakustannukset
– Vähennyskelpoisuus –
Vuosikulu – Aktivointi
A Oyj muodosti toisen yhtiön
kanssa yhteisyrityksen. Yhteisyritys
muodostettiin A Oyj:n puolelta
eriyttämällä ensin liiketoimintasiirrolla
A Oyj:n harjoittama kyseessä
oleva liiketoiminta A
Oyj:stä yhtiön täysin omistamalle
B Oy:lle. Liiketoimintasiirron jälkeen
B Oy:n kaikki osakkeet siirrettiin
osakevaihdolla yhteisyritykselle
(ABC B.V.), jonka osakkeista
A Oyj omisti 49,9 prosenttia
ja äänivallasta 50,1 prosenttia osakevaihdon
jälkeen. Yhteisyritykseen
mukaan tullut toinen yhtiö
omisti loput yhteisyrityksen osakkeista.
A Oyj:n järjestelyihin käyttämät
asiantuntijakustannukset liittyivät
yhtiön yhden liiketoiminta-alueen
strategiseen suunnitteluun ja sitä
seuranneeseen konsernin rakenteelliseen
muokkaamiseen. Toteutuneissa
järjestelyissä, joissa A Oyj
ei ollut hankkinut uutta liikeomaisuutta
kaupalla tai siihen verrattavalla
muulla toimenpiteellä, vaan
se oli käyttänyt yritysjärjestelydirektiivissä
ja elinkeinotulon verottamisesta
annetussa laissa tarkoitettuja
yritysjärjestelyjä, ei osaakaan
asiantuntijakustannuksista
voitu lukea ABC B.V:n osakkeiden
hankintamenoon elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain 14 §:n
1 momentin perusteella. Valituksessa
tarkoitetut kustannukset olivat
elinkeinotulon verottamisesta
annetun lain 7 §:ssä ja 8 §:n 1 momentin
7 kohdassa tarkoitettuja
yhtiön elinkeinotoiminnassaan
käyttämiä tulon hankkimisesta ja
säilyttämisestä johtuneita menoja.
Verovuosi 2007.
Laki elinkeinotulon verottamisesta
7 § ja 8 § 1 momentti 7 kohta
KHO:2017:128
Henkilökohtaisen tulon verotus
– Verotusmenettely – Veron kiertäminen
– Valituksen hylkäämistä
tarkoittavan vaatimuksen
esittäminen – Asian tutkimisen
laajuus tuomioistuimessa
Asiassa oli kysymys siitä, oliko A
(FI) LLC:llä (jäljempänä A) oikeus
vähentää omistajiltaan ottamista