5 Momentti 6/2017
Momentti
Koska kysymys ei ollut kiireellisestä
tilanteesta eikä perusturvakuntayhtymän
sosiaalihuollon viranhaltija
E:llä siten ollut toimivaltaa
päättää yhteydenpidon rajoittamisesta,
viranhaltijan ja hallintooikeuden
päätökset yhteydenpidon
rajoittamisesta oli kumottava.
Lastensuojelulaki 13 § (88/2010) 1–
4 momentti, 63 § 2 momentti
StVM 59/2006
KHO:2017:103
Toimeentulotuki – Toimeentulotuen
myöntäminen – Selvitysvelvollisuus
– Hakijan velvollisuus
tietojen antamiseen
Toimeentulotuen hakijan velvollisuus
antaa viranomaiselle asian
käsittelyä varten luotettava selvitys
toimeentulotuen myöntämiseen
vaikuttavista menoistaan, tuloistaan
ja varoistaan koskee myös
tiliotteita. Viranomaisen oikeus
pyytää asiakkaan tilitietoja rahalaitoksilta
sosiaalihuollon asiakkaan
asemasta ja oikeuksista annetun
lain 20 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa
ei korvaa asiakkaan velvollisuutta
esittää itse tiliotteensa.
Laki toimeentulotuesta 14 § 3 momentti,
15 § 1 ja 2 momentti ja 17 §
1 momentti
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta
ja oikeuksista 12 § 1 momentti
ja 20 §
Ks. ja vrt. KHO 2006:92.
KHO:2017:104
Kunnallinen viranhaltija – Palkkaa
vastaava korvaus – Hallintoriita
– Kuuden kuukauden
määräaika – Myöhästynyt hakemus
– Hallintoriita-asiassa ei
samanaikaisesti valitusta
A vaati X:n kaupungille osoittamassaan
kirjelmässä 21.11.2013,
että X:n kaupunki maksaa hänelle
20 kuukauden palkkaa vastaavan
korvauksen kunnallisesta viranhaltijasta
annetun lain 3 §:n 3 momentin
nojalla, koska A oli otettu
ilman laillista perustetta 28 peräkkäiseen
määräaikaisen tuntiopettajan
virkasuhteeseen. Viimeinen
virkasuhde oli päättynyt 31.7.2013.
X:n kaupunginhallitus hylkäsi A:n
korvausvaatimuksen 14.4.2014 ja
A:n tekemän oikaisuvaatimuksen
24.6.2014.
A valitti oikaisuvaatimuksen
hylkäävästä päätöksestä hallintooikeuteen
ja vaati, että hänelle tuli
suorittaa edellä tarkoitettu korvaus.
Hallinto-oikeus käsitteli A:n
valituksen osittain hallintoriitahakemuksena
ja osittain kunnallisvalituksena.
Hallinto-oikeus jätti
hallintoriitahakemuksen myöhään
tehtynä tutkimatta ja hylkäsi kunnallisvalituksen.
Korkein hallinto-oikeus kumosi
ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen
siltä osin kuin hallinto-oikeus
oli käsitellyt asian osaksi kunnallisvalituksena.
Koska korvausta
koskeva asia oli säädetty kunnallisesta
viranhaltijasta annetun lain
57 §:ssä hallintoriitana käsiteltäväksi,
X:n kaupunginhallituksen
ensimmäinen päätös ei ollut kuntalain
(365/1995) perusteella oikaisuvaatimuskelpoinen
eikä jälkimmäinen
päätös valituskelpoinen.
Kummallakaan päätöksellä ei ollut
ratkaistu A:ta sitovasti hänen korvausvaatimustaan.
Hallintolainkäyttölain
69 §:n 1 momentin mukaan
hallintoriita-asiassa ei myöskään
voitu käyttää samanaikaisesti
toista hallintolainkäyttölaissa säädettyä
oikeussuojakeinoa, valitusta,
olipa kyse sitten hallintovalituksesta
tai kunnallisvalituksesta.
Siltä osin kuin hallinto-oikeus oli
jättänyt hallintoriitahakemuksen
myöhässä tehtynä tutkimatta korkein
hallinto-oikeus ei muuttanut
hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.
Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti,
69 §, 73 §
Laki kunnallisesta viranhaltijasta
3 § 3 momentti, 57 §
Kuntalaki (356/1995) 91 §
KHO:2017:105
Ulkomaalaisasia – Laki kotoutumisen
edistämisestä – Maahantulomatkan
kustannusten
korvaaminen – Perheenjäsen –
Hallituksen esityksen perustelut
Maahanmuuttovirasto oli hylännyt
A:n maahantulomatkasta aiheutuneiden
kustannusten korvaamista
koskevan hakemuksen ja
hallinto-oikeus tätä koskevan valituksen.
Hallinto-oikeus oli valituksenalaisessa
päätöksessään todennut,
että kotoutumisen edistämisestä
annetun lain 86 §:n 2 momenttia
koskevan hallituksen esityksen
(HE 185/2010 vp) perusteluista
ilmeni, että maahantulomatka
korvattiin ainoastaan sellaisten
kansainvälistä suojelua saavien
perheenjäsenten osalta, joilla oli ollut
perheside Suomessa kansainvälistä
suojelua saavaan ennen tämän
Suomeen tuloa. Koska A ja B
olivat solmineet avioliiton vasta
noin neljä vuotta B:n Suomeen saapumisen
jälkeen, hallinto-oikeus
oli hylännyt valituksen.
Kotoutumisen edistämisestä annettu
laki ei sisällä erillistä määritelmää
kansainvälistä suojelua saavan
henkilön perheenjäsenestä.
Lain 2 §:n 1 momentin mukaan lakia
kuitenkin sovelletaan henkilöön,
jolla on ulkomaalaislaissa
(301/2004) tarkoitettu voimassa
oleva oleskelulupa Suomessa. Ulkomaalaislain
37 §:n mukaan perheenjäseneksi
katsotaan muun
muassa Suomessa asuvan henkilön
aviopuoliso. Mainitussa pykälässä
ei edellytetä sitä, että perheenkokoajan
perheside olisi ollut
olemassa jo ennen Suomeen tuloa.
Tällainen vaatimus on kuitenkin
lainsäädännössä saatettu erikseen
säätää. Esimerkiksi kotoutumisen
edistämisestä annetun lain 2 §:n
3 momentin mukaan lain 5 luvun
ja 6 luvun 45–49 §:n säännöksiä sovelletaan
lisäksi 2 momentissa tarkoitetun
henkilön perheenjäseneen
tai muuhun omaiseen, jos tällä
on ollut perheside momentissa
tarkoitettuun henkilöön ennen tämän
Suomeen tuloa. Vastaavasti
ulkomaalaislain 114 §:n 4 momentissa
(505/2016) on säädetty, että
turvapaikan saaneen perheenkokoajan
perheenjäsenen vapautuminen
oleskeluluvan saamista koskevasta
toimeentulovaatimuksesta
edellyttää muun ohella sitä, että
perheenkokoajan perhe on muodostettu
ennen perheenkokoajan
Suomeen tuloa.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
ettei hallinto-oikeus ollut voinut
valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevällä
tavalla perustaa päätöstään
pelkästään hallituksen esityksen
perusteluihin. Kotoutumisen
edistämisestä annetun lain 86 §:n
2 momentista ei ilmennyt, että
maahantulomatkat korvattaisiin
ainoastaan sellaisten kansainvälistä
suojelua saavien henkilöiden
perheenjäsenten osalta, joilla oli ollut
perheside Suomessa kansainvälistä
suojelua saavaan ennen tämän
Suomeen tuloa. Myöskään
muussa lainsäädännössä tällaista