8
luonteeltaan sillä tavoin hoitomenetelmää
kuvaavia, ettei niitä olisi
tullut ottaa keksinnön uutuutta arvioitaessa
huomioon.
Korkein hallinto-oikeus kumosi
Patentti- ja rekisterihallituksen ja
markkinaoikeuden päätökset ja
palautti asian Patentti- ja rekisterihallitukselle
uudelleen käsiteltäväksi.
Laki hyödyllisyysmallioikeudesta
1 § 1 momentti, 2 § 1 momentti, 6 §
2 momentti, 11 §, 19 § 1 momentti
ja 21 § 1 momentti
Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa
4 luku 14 § 1 momentti
ja 16 §
Hallintolainkäyttölaki 27 § 2 momentti,
37 § 1 momentti ja 38 §
1 momentti
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
tuomiot 10.12.2009 Koottummel
v. Itävalta ja 15.1.2016 Mitkova
v. FYROM
Kts. KHO 19.9.1997 taltionumero
2294 (lrs) ja KHO 2017:96, vrt. KHO
2013:80
KHO:2018:105
Kasvinterveyslaki – Kasvintuhoojan
torjunta – Kasvintuotannolle
aiheutuneet vahingot –
Kustannusten korvaaminen
Elintarviketurvallisuusvirasto oli
hylännyt yhtiön hakemukset yhtiölle
kasvintuhoojan torjuntapäätösten
täytäntöönpanon johdosta
aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta.
Kasvinterveyden suojelemisesta
annetun lain 30 §:n
1 momentin mukaan korvauksen
maksamisen edellytyksenä oli, että
toimijalle oli aiheutunut hävittämistoimenpiteistä
huomattavia
kustannuksia, joilla oli toimijan
elinkeinolle kohtuuttoman suuri
merkitys tai joiden korvaaminen
oli toimijan elinkeinon jatkamisen
kannalta tarpeellista. Mainittujen
edellytysten täyttyminen merkitsi,
että kustannuksia voitiin pitää
säännöksessä tarkoitetulla tavoin
poikkeuksellisen suurina.
Arvioitaessa torjuntapäätöksen
täytäntöönpanosta aiheutuneiden
kustannusten poikkeuksellista
suuruutta sekä merkitystä ja mahdollista
kohtuuttomuutta yhtiön
elinkeinon kannalta voitiin ottaa
huomioon myös se, missä määrin
toimija oli voinut omilla toimenpiteillään
vaikuttaa vahinkojen syntymiseen.
Tässä arvioinnissa merkitystä
oli sillä, että yhtiön taimitarhalla
oli havaittu kyseistä kasvintuhoojaa
jo vuodesta 2004 lähtien
ja yhtiöllä oli siten ollut tieto
kasvivalikoimansa riskialttiudesta
ja kokemusta myös kasvintuhoojan
torjuntatoimista. Korvausten
maksaminen ei ollut tarpeen
myöskään elinkeinotoiminnan jatkamisen
kannalta. Elintarviketurvallisuusviraston
päätökset eivät
olleet lainvastaisia.
Laki kasvinterveyden suojelemisesta
(703/2003) 11 § (348/2008) ja
30 § (948/2012)
KHO:2018:106
Metsästys – Hirvieläimen pyyntilupa
– Valitusoikeus – Yhteislupa
– Ampujaluettelo
Suomen riistakeskus oli myöntänyt
Tervolan yhteislupa -nimiselle
hakijalle metsästyslain mukaisen
pyyntiluvan 29 hirven metsästämiseen
haetun 55 hirven sijasta. Hallinto
oikeus jätti päätöksestä tehdyn
valituksen A:n, B:n ja C:n osalta
tutkimatta ja hylkäsi valituksen
Veitsiluodon Metsämiehet ry:n tekemänä.
A, B ja C olivat Tervolan yhteisluvan
osakkaaksi pyyntilupahakemuksessa
ilmoitetun Veitsiluodon
Metsämiehet ry:n jäseniä. Lisäksi
A, B ja C oli merkitty hakemukseen
liitettyyn ampujaluetteloon.
Metsästysasetuksen 6 §:n
3 momentin mukaan ampujaluettelo
oli metsästyslain 8 §:ssä tarkoitetulla
valtion alueella tehtävä
alustava ilmoitus metsästykseen
ampujina osallistuvista ja heidän
vakinaisista asuinpaikoistaan
sekä heidän kyseisen hirvieläimen
muista metsästysmahdollisuuksistaan.
Yhteislupamenettely perustui
metsästysoikeuden haltijoiden
keskinäiseen sopimukseen pyyntiluvan
hakemisesta yhteisesti. Suomen
riistakeskuksen myöntämä
pyyntilupa oli kohdistettu pyyntilupahakemuksen
mukaisesti Tervolan
yhteisluvalle, jonka osakkaana
oli muun ohella Veitsiluodon
Metsämiehet ry. Yhteisluvan osakkaita
koskevassa lupahakemuksen
liitteessä ei ollut viitattu ampujaluetteloon
eikä ampujaluetteloon
merkittyjen ampujien ollut hakemuksen
perusteella muutoinkaan
katsottava tarkoitetun olevan yhteisluvan
osakkaita.
Vaikka Suomen riistakeskuksen
päätös oli välillisesti vaikuttanut
myös ampujaluetteloon merkittyjen
A:n, B:n ja C:n mahdollisuuksiin
osallistua hirvenpyyntiin, päätöksellä
ei ollut sellaisia hallintolainkäyttölain
6 §:n 1 momentissa
tarkoitettuja välittömiä vaikutuksia
ampujaluettelossa alustavasti
ilmoitettujen ampujien oikeuteen,
velvollisuuteen tai etuun, että heillä
olisi ollut valitusoikeus asiassa.
Hallinto-oikeuden oli tullut jättää
valitus A:n, B:n ja C:n tekemänä
tutkimatta.
Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 momentti
Metsästyslaki (615/1993) 26 §
1 momentti ja 2 momentti (159/
2011), 27 § 1 ja 2 momentti
Metsästysasetus (666/1993) 6 §
(170/2011)
KHO:2018:107
Valtioneuvoston asetus – Valituskelpoisuus
– Oikeussuojakeino
– Oikeudenmukainen
oikeudenkäynti – Kalastuslaki –
Lohenkalastus – Osakaskunta
Valtioneuvoston asetus lohenkalastuksen
rajoituksista oli julkaistu
Suomen säädöskokoelmassa, ja
sillä oli rajoitettu lohenkalastusta
muun ohella Kemijoen ja Iijoen
edustan merialueilla. Vaikka asetuksen
maantieteellinen soveltamisala
oli rajoitettu, asetuksella
oli annettu säädösvallan alaan
kuuluvia yleisiä säännöksiä kalastuksesta
asetuksen soveltamisalueella.
Kysymys ei ollut hallintolainkäyttölain
4 ja 5 §:ssä tarkoitetusta
valituskelpoisesta hallintopäätöksestä.
Osakaskunnilla oli kalastuslain
47 §:n nojalla mahdollisuus hakea
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta
poikkeuslupaa valtioneuvoston
asetuksella asetetuista
lohenkalastuksen rajoituksista hallinnoimillaan
vesialueilla. Samoin
niillä oli oikeus valittaa poikkeuspäätöksestä,
jolloin myös asetuksen
perustuslain tai muun lain mumomentti_