13 Momentti 6/2018
Momentti
veluliikenteen auto oli esteetön.
Kuljettaja auttoi asiakkaan tarvittaessa
auton kyytiin ja sieltä ulos
sekä avusti myös käsimatkatavaroiden
kantamisessa. Palveluliikenteen
auto liikennöi kuitenkin
A:n asuinalueella vain kerran viikossa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että kuntayhtymän alueella järjestettyä
palveluliikennettä ei ollut
pidettävä vammaispalveluasetuksen
5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna
julkisena joukkoliikennevälineenä.
Tähän nähden sillä seikalla,
pystyikö A käyttämään tuota palveluliikennettä,
ei ollut merkitystä
arvioitaessa, oliko häntä pidettävä
vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelujen
suhteen.
A:ta oli pidettävä vaikeavammaisena
henkilönä, joka ei vammansa
tai sairautensa vuoksi voinut
käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä
ilman kohtuuttoman
suuria vaikeuksia ja joka tarvitsi
välttämättä kuljetuspalvelua vammaispalvelulain
8 §:n 2 momentissa
tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen
tavanomaisista elämän toiminnoistaan.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä
palveluista ja tukitoimista
annettu laki 8 § 2 momentti
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä
palveluista ja tukitoimista
annettu asetus 5 § 1 momentti
Ympäristöasiat
KHO:2018:102
Maankäyttö ja rakentaminen –
Asemakaava – Suojelumääräys –
Suojelumääräyksen kohtuullisuus
– Alueellinen suojelumerkintä
– Ympäristön
säilyttäminen – Rakennuksen
purkamiskielto – Kaavamääräysten
tulkinta
Asemakaavan muutoksen tavoitteena
oli turvata kaava-alueelle
pääosin 1950-luvulla syntynyt
pientaloaluekokonaisuus. Kaavassa
oli tätä tarkoitusta varten osoitettu
useita erillispientalojen ja paritalojen
korttelialueita suojeltavaksi
merkinnällä AO-3/s. Kaavamääräyksen
mukaan alueen rakennettu
ympäristö säilytetään.
Alueella olevia rakennuksia ei saanut
kaavamääräyksen mukaan
purkaa. Asiassa oli otettava kantaa
siihen, oliko korttelialueita koskevia
suojelumääräyksiä pidettävä
maanomistajille kohtuullisina.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että suojelumääräysten kohtuullisuus
maanomistajalle oli selvitettävä
asemakaavaa laadittaessa.
Kaavasta tai kaavaselostuksesta ei
kuitenkaan ilmennyt, oliko suojelumääräysten
kohtuullisuutta
maanomistajien kannalta arvioitu.
Samoin asiassa oli tähän nähden
jäänyt epäselväksi, oliko suojelumääräysten
antaminen perustunut
maankäyttö- ja rakennuslain
57 §:n 2 momenttiin vai 3 momenttiin.
Korkeimman hallinto-oikeuden
oli näistä lähtökohdista otettava
ensisijaisesti kantaa siihen, oliko
kaavamuutoksessa osoitetut
AO-3/s-merkinnät kaavamääräyksineen
maanomistajille maankäyttö
ja rakennuslain 57 §:n
2 momentissa tarkoitetulla tavalla
kohtuullisia. Mikäli asiassa päädyttäisiin
siihen, että mainittua
merkintää kaavamääräyksineen ei
olisi pidettävä maanomistajille
kohtuullisina, korkeimman hallinto
oikeuden olisi sen jälkeen arvioitava,
oliko niiden antaminen
voitu perustaa saman pykälän
3 momentin nojalla kohteiden
suojeluarvoon.
Kun otettiin huomioon, että
kaavamääräyksen mukaan puheena
olevien alueiden merkittävyys
perustui yhtenäisyyden säilymiseen
ja tyylinmukaiseen kokonaisvaikutelmaan,
merkintää ja siihen
liitettyjä kaavamääräyksiä ei voitu
tulkita niin, että kysymys olisi oikeusvaikutuksiltaan
rakennussuojelualuetta
(SR) vastaavasta
merkinnästä. Tätä tulkintaa puolsivat
myös näiden alueiden suuri
määrä sekä se, että alueilla sijaitseviin
rakennuksiin ei ollut liitetty
suojeltavia rakennuksia koskevia
sr-kohdemerkintöjä. Kaavan suojelumääräyksiä
oli näin ollen voitava
tulkita tavalla, jota oli pidettävä
maanomistajille maankäyttö-
ja rakennuslain 57 §:n 2 momentissa
tarkoitetulla tavalla kohtuullisena.
Kaavan yleismääräysten mukaan
korjaus-, laajennus- ja muutostyöt
puheena olevilla korttelialueilla
olivat sallittuja, kunhan ne
soveltuivat rakennuksen alkuperäiseen
tyyliin ja ympäristöön.
Kaavaselostuksen mukaan kaavamääräykset
eivät estäneet rakennusten
muutoksia, mutta ne ohjasivat
toimenpiteitä siten, että kaupunkikuva
ja kulttuuriperintö säilyivät.
Tähän nähden ja kun myös
otettiin huomioon, mitä edellä on
lausuttu suojelumääräyksen kohtuullisuuden
vaatimuksesta, kaavamääräyksiä
oli tulkittava siten,
että ne edellyttivät vain säilytettävään
ympäristöön soveltuvan rakennuksen
ulkomuodon ja tyylin
säilyttämistä. Kaavassa osoitettuja
erillispientalojen ja paritalojen
korttelialueiden suojelua koskevia
merkintöjä (AO-3/s) kaavamääräyksineen
voitiin siten pitää näistä
lähtökohdista ja kaavan tavoitteet
huomioon ottaen maanomistajille
kohtuullisina.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 §
(204/2015), 54 § 2 ja 3 momentti,
55 §, 57 § 2 momentti
Ympäristöministeriön asetus
maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa
kaavoissa käytettävistä
merkinnöistä
KHO:2018:103
Maankäyttö ja rakentaminen –
Rakennusvalvonta – Toimenpideluvan
tarve – Pysäköintialue –
Maankäytölliset vaikutukset
Veneiden pitopaikalle johtavan
tien varressa sijaitsi noin 20 autolle
tarkoitettu pysäköintialue. Autoja
pysäköitiin tiehen nähden
viistottain noin kolme metriä leveälle,
tienpientareella sijaitsevalle
pitkähkölle ruohopeitteiselle
kaistaleelle. Korkeimmassa hallinto
oikeudessa oli kysymys siitä,
oliko rakennuslautakunta voinut
jättää ryhtymättä naapurin
vaatimuksen johdosta rakennusvalvontatoimiin
pysäköintialueen
osalta. Tämän selvittämiseksi oli
arvioitava, oliko mainittu pysäköintialue
toimenpideluvan tarpeessa
sen toteuttamisajankohtaan
tai maankäytöllisiin vaikutuksiin
nähden.
Luvan tarvetta arvioidaan lähtökohtaisesti
toimenpiteen toteuttamishetkellä
voimassa olevien
oikeusohjeiden perusteella. Asiakirjoista
ilmeni, että pysäköintimomentti_