10
KHO:2018:112
Tietosuoja – Henkilötieto –
Hakupalvelu – Henkilön nimellä
tehtävä haku – Tarpeeton henkilötieto
– Terveydentilaa koskeva
tieto – Henkirikos – Oikeus
tulla unohdetuksi – Rekisterinpitäjä
– Hakutulosten poistaminen
– Yksityiselämän suoja –
Sananvapaus – Intressipunninta
Tietosuojavaltuutettu oli määrännyt
rekisterinpitäjän Google Inc.:n
poistamaan tietyt kaksi url-hakutulosta
kaikista niistä Google
Search -hakutuloksista, jotka tulivat
saataville hakutulosten poistamista
vaatineen henkilön (hakija)
nimellä tehtävien hakujen myötä.
Toinen hakutuloslinkki ohjautui
internetin keskustelupalstalle, josta
ilmeni hakijan nimi, hänellä todettu
oireyhtymä, hänen saamansa
murhatuomio pituuksineen sekä
se seikka, että hän oli ollut mielentilatutkimuksessa,
jossa hänet oli
todettu alentuneesti syyntakeiseksi.
Toinen hakutuloslinkki ohjautui
uutis- ja mediasisältöpalveluun,
jossa oli mainittu hakijan nimi,
murhatuomion pituus sekä se seikka,
että tuomio oli annettu alentuneesti
syyntakeisena.
Asiassa oli arvioitavana, olivatko
url-hakutulokset henkilötietolaissa
tarkoitetulla tavalla tarpeettomia
henkilötietoja rekisterinpitäjän
suorittaman henkilötietojen käsittelyn
tarkoituksen kannalta ja
oliko ne voitu määrätä poistettaviksi.
Oikeuteen tulla unohdetuksi
liittyvässä Euroopan unionin tuomioistuimen
tuomiossa C-131/12
on katsottu, että Euroopan unionin
perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa
tarkoitetut rekisteröidyn oikeudet
syrjäyttävät lähtökohtaisesti suurella
yleisöllä olevan intressin saada
rekisteröidyn henkilötietoja hänen
nimellään tehtävän haun perusteella.
Näiden oikeuksien ja intressien
välillä on kuitenkin pyrittävä
löytämään oikeudenmukainen
tasapaino, joka voi riippua kysymyksessä
olevien tietojen luonteesta
ja niiden arkaluonteisuudesta
rekisteröidyn yksityiselämän
kannalta sekä yleisöllä olevasta
intressistä saada kyseiset tiedot
käyttöönsä. Jälkimmäinen intressi
voi olla erilainen muun muassa kysymyksessä
olevalla henkilöllä julkisuudessa
olevan aseman perusteella.
Hakija oli tuomittu alentuneesti
syyntakeisena tehdystä murhasta
kymmenen vuoden ja kuuden
kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
Rikos oli erittäin vakava
ja sen voitiin sen laatu huomioon
ottaen katsoa tapahtuneen
tietosuojavaltuutetun päätöksen
antamisajankohtaan nähden verraten
äskettäin. Vaikka rikollista tekoa
ja rangaistusta koskevat tiedot
sinänsä olivatkin henkilötietolaissa
tarkoitettuja arkaluonteisia henkilötietoja,
hakijalla oli edellä kuvatuissa
olosuhteissa henkirikoksen
tekemisen vuoksi katsottava
olleen unionin tuomioistuimen
tuomiossa C-131/12 tarkoitettu
yksityiselämän suojan ja sananvapauden
välisen intressipunninnan
kannalta merkityksellinen asema
julkisuudessa.
Intressipunninnassa oli toisaalta
otettava huomioon, että poistettaviksi
määrättyjen hakutulosten välityksin
saatavat tiedot hakijan terveyden
ja mielentilasta olivat yksityiselämän
suojan ydinalueelle
kuuluvia, henkilötietolaissa tarkoitettuja
arkaluonteisia henkilötietoja.
Samoin kannalta oli merkityksellistä,
että hakutuloksissa tarkoitetut
internet-sivustot olivat hakukoneen
avulla löydettävissä muutoinkin
kuin juuri hakijan nimellä
tehtävän haun perusteella. Hakutulosten
poistamisen ei voitu arvioida
muutoinkaan juurikaan rajoittavan
yleisön tosiasiallista
mahdollisuutta punninnan yhteiskunnalliseen
keskusteluun tai
muutakaan sananvapauden käyttämistä.
Edellä kuvatuissa olosuhteissa
yleisön intressi saada hakijan terveyden
ja mielentilaa koskevat arkaluonteiset
tiedot ei syrjäyttänyt
hänen oikeuttaan yksityiselämän
ja henkilötietojen suojaan. Hakutulokset
oli voitu määrätä poistettaviksi.
Euroopan unionin perusoikeuskirja
7, 8 ja 11 artikla
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus
8 ja 10 artikla
Direktiivi 95/46/EY 6 artikla
1 kohta c ja d alakohta sekä 7 artikla
f alakohta
Suomen perustuslaki 10 § 1 momentti
ja 12 § 1 momentti
Henkilötietolaki 1 §, 4 §, 5 §, 9 §
1 momentti, 11 §, 29 § 1 momentti
ja 40 § 2 momentti
C-131/12 Google Spain SL ja Google
Inc. v. Agencia de Protección de
Datos (AEPD) ja Mario Costeja
González
KKO 2005:136
KHO:2018:114
Ulkomaalaisasia – Perheenyhdistäminen
– Perheenjäsen –
Perheside – Perhesuhde – Alaikäinen
lapsi – Olosuhteiden
perusteella tehtävä kokonaisarvio
– Lapsen etu
Vuonna 2001 syntynyt A oli Thaimaan
kansalaisen B:n biologinen
tytär. A oli alaikäinen ja naimaton.
B oli Suomessa asuvan Suomen
kansalaisen perheenjäsen, ja hänelle
oli myönnetty oleskelulupa Suomen
kansalaisen perheenjäsenenä.
Maahanmuuttovirasto oli hylännyt
A:n perhesideperusteista
oleskelulupaa koskevan hakemuksen
sillä perusteella, että A ei ollut
B:n ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa
tarkoitettu perheenjäsen.
Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n
Maahanmuuttoviraston päätöksestä
tehdyn valituksen. Maahanmuuttovirasto
ja hallinto-oikeus
olivat päätöksissään viitanneet siihen,
ettei B ollut A:n huoltaja.
A ja B olivat asuneet yhdessä
vuoteen 2009 saakka. A oli ollut
kahdeksanvuotias, kun B vapaaehtoisesti
oli muuttanut Suomeen.
Tämän jälkeen A oli asunut isoäitinsä
kanssa. Vaikka A:n isä oli ollut
A:n laillinen huoltaja, oli isoäiti
tosiasiallisesti vastannut A:n kasvatuksesta.
B oli hakenut oleskelulupaa
A:lle vuonna 2013, eli neljä
vuotta Suomeen muuttonsa jälkeen.
A oli asunut Thaimaassa
vuoteen 2015, jolloin hän oli saapunut
Suomeen.
Korkein hallinto-oikeus totesi,
että sellaisissa tapauksissa, joissa
vanhempi oli muuttanut kotimaastaan
vapaaehtoisesti ja oleskelulupaa
lapselle oli haettu vasta useita
vuosia vanhemman Suomeen saapumisen
jälkeen, lähtökohtana
voitiin pitää sitä, että vanhemman
ja lapsen välillä ei enää vallinnut
ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa
tarkoitettua perhesidettä.