KEILAAJA | 39
Pahoitteluni heti alkuun siitä, että käytän tässä
kirjoituksessani kunnia -sanaa sen eri muodoissa
ehkä enemmän – ehkä vähän väkisinkin – kuin
hyvälle tekstille olisi kunniaksi.
Ponnin sanan käyttöön lähtee siitä, että Suomen Keilailuliiton
hallitus myönsi minulle noin kuukausi sitten
pitämässään kokouksessaan SKL:n kunniajäsenyyden Helsingin
Bowlingliiton esityksestä. On kuulemma ensimmäinen
laatuaan koko SKL:n lähes 80-vuotisessa historiassa.
Kunniapuheenjohtajia liitossamme on ollut kaksi: edesmenneet
Kauko Ahlström ja Sampsa Ahokas. Kunniapuheenjohtajia
voi sääntöjen mukaan olla vain yksi kerrallaan.
Alkuun haluankin kiittää HBL:a ja SKL:a minulle
suodusta kunniasta. Olen saamastani huomionosoituksesta
ja kunniasta hyvällä tavalla sekä nöyrä että ylpeä. Haluan
ymmärtää, että tähän mennessä lähes 45 vuotta kestänyt
työni Suomen keilailun hyväksi ei ole mennyt hukkaan.
Mutta yksin en ole talkoissa ollut. Timo Jutilaa mukaillen:
kiitos – kunnia – kuuluu koko joukkueelle. Teille
kaikille.
Vuosikymmenten aikana on ollut hienoa havaita, että
lajimme piirissä on paljon osaavia, ahkeria ihmisiä. Omalla
kunnioitettavalla toiminnallaan he
ovat mahdollistaneet ja mahdollistavat,
että halleissa ja seuroissa on
toimintaa.
Tällainen itsensä peliin laittaminen
on kunniaksi lajillemme,
jolla ei ole taloudellisia resursseja
siinä määrin käytettävissään kuin
eräillä muilla lajeilla. Rahaa tärkeämpi
resurssi on kuitenkin juuri
se vapaaehtoinen työ, jota sadat, mahdollisesti jopa tuhannet
keilaajat ympäri Suomea tekevät lajimme hyväksi.
Heitä kaikkia meidän on syytä kunnioittaa. He ansaitsevat
kunnioituksemme.
x x x
Kun mietin suomalaista keilailua, ei voi välttyä siltä vääjäämättömältä
totuudelta, että lajimme historia on todella
kunniakas. Tähän mennessä suomalaiset keilaajat ovat
kahmineet erilaisista arvokisoista noin 700 mitalia.
Se on mahtava, kunnioitettava määrä, johon en tiedä
muiden lajien yltäneen. Saattaa olla, että katselen asiaa
hieman keilailusävytteisillä silmälaseilla, mutta tätä mieltä
olen, kunnes joku toisin todistaa. Toki vertailut eri lajien
välillä myös mitalitilastojen osalta ovat aina enemmän tai
vähemmän tulkinnanvaraisia.
Se, että lajimme tulevaisuuskin olisi kunniakas, on
meistä kaikista itsestämme kiinni. Miten itse kukin meistä
hoitaa oman leiviskänsä, joka meille on uskottu. Miten
uusien jäsenten rekrytointi onnistuu. Miten pystymme resurssoimaan
toimintaamme lajimme eri tasoilla ja tahoilla
ja niin edelleen. Kunnian kentät eivät avaudu itsestään.
x x x
”Nyt saat kuulla kunniasi” -sanonta ei lausahduksessa
mukana olevasta kunnia -sanasta huolimatta
ole kovin myönteinen ilmaus. Sanonnallahan
moititaan, haukutaan sen kohdetta.
Tällainenkin ”kunnia” on meille
kaikille tuttua. Mainitsemani lajimme
lukuisat ahkerat ja osaavat talkootyöläiset
saavat liian usein vaivanpalkakseen
vain sivustahuutelijoiden moitteita.
Se ei ole kunniallista toimintaa.
Huutelun sijaan pitäisi
kantaa vastuuta. Näyttää
itse, miten asiat on
hoidettava. Varmaa on,
että tekemätöntä työtä
keilailun parista löytyy.
Siitä vaan mukaan seuratoimintaan
ja muihin
keilailuaktiviteetteihin.
Sitä paitsi: onhan
keilailun hyväksi tehtävä
työ palkitsevaa. Itse
muistelen lämmöllä vaikkapa
sitä, kun 1980-luvun
alkupuoliskolta lähtien tehtiin
parikymmentä vuotta keilaseuran
lehteä, joka jaettiin paikkakunnalla
jokaiseen talouteen.
Oli jotenkin voittajan fiilis, kun
keilailun ilosanomaa saatiin vuosittain
välitettyä laajalle lukijakunnalle
ja lehdestä saadut tuotot
seuran tilille.
Nyt kunnioitan Keilaaja-lehden
lukijoita niin, että lopetan
tekstini tällä kertaa tähän.
Harri Järvinen
Järvinen järkeilee
Kunniajäsen kiittää
Se, että lajimme
tulevaisuuskin olisi
kunniakas, on meistä
itsestämme kiinni.
Kunnian kentät eivät
avaudu itsestään.