Joonas Jähi (vas) on ollut yksi niistä keilaajista, joiden kanssa Petteri Salonen on kiertänyt paljon kisoja maailmalla. Kuva vuoden 2009 EM-kilpailuista,
joista Joonas ja Petteri ottivat mastersista pronssia.
Urheilijan polku
Petteri Salonen
Petteri Salonen nousi kaikkien tietoisuuteen voitettuaan nuorten maailmanmestaruuden Koreassa
vuonna 1998. Urapolulle mahtuu kuitenkin kaikenlaista, eikä polku ole ollut helpoin.
KTEKSTI: JAANA PUHAKKA
uten kaksi aiempaa urapolkusarjamme
8 | KEILAAJA
keilaajaa, Tom
Hahl ja Pauliina Aalto, myös
nyt esiteltävä Petteri Salonen
tuli keilaradoille pikkupoikana
isänsä jalanjäljissä.
Mistä ja koska urheilijanpolkusi sai alkunsa?
Miten ajauduit keilailun pariin?
– Voisin sanoa, että olen "syntynyt ja kasvanut"
keilailun pariin ja sen parissa. Tarinoiden
mukaan olen ollut isäni (Pekka Salonen) mukana
keilahalleilla sylivauvasta lähtien. Varsinaisesti
en ole ollut urheilullinen tai mitenkään
urheiluhullu lapsuudessani, vaan keilailun kautta
olen ajautunut urheilun maailmaan.
Koska keilailu valikoitui lajiksesi?
– Keilailustakin tuli itselleni urheilua vasta
teini-iän kynnyksellä, noin 12–13 -vuotiaana,
kun Tapanilan Erän harjoitustunneille tuli muita
junnuja. Heistä moni oli aika äkkiä minua
parempia.
Asia vaivasi sen verran, että piti alkaa harjoitella
enemmän kuin 1–3 tuntia viikossa.
– Tässä vaiheessa isäni siirsi viisaasti neuvonta
ja valmennusvastuun Kurosen Vilille
ja muille Erän junnujen ohjaajille (Ilpo Heloaro
ja edesmennyt Asko Nuutinen). Näihin
aikoihin kävin myös tenniskurssit Tapanilassa
(alkeis- ja jatkokurssi), mutta tennis ei kilpailumielessä
kiinnostanut, vaan lähinnä satunnaiset
pelailut vanhempien vuorolla täyttivät
tenniksen pelihimot.
– Aloin harjoitella omasta mielestäni melko
paljonkin, 5–20 tuntia viikossa, riippuen aina
keilahallin varaustilanteesta eli siitä, oliko vapaata
rataa tarjolla. Välillä odoteltiin ja kytättiin
tuntitolkulla, josko joku jäisi saapumatta
vakiovuorolleen. Illat venyivätkin Tapanilan
keilahallilla kohtuullisen pitkiksi, kun vapaita
ratoja olikin vasta klo 21.30 jälkeen.
Miten koit kodin ja perheen vaikutuksen
urheilijapolullasi?
– Huonoista tuloksista huolimatta isäni
jaksoi viedä minua karsintoihin, silloin Kokkolaan
ja Ouluunkin asti. Äitini ei juurikaan