Petteri Salonen keilasi ensimmäisen kerran Suomen
paidassa 23-vuotiaana ja saavutti heti MM-kultaa.
KEILAAJA | 9
keilaamiseen puuttunut, vaikka muutaman kerran
hänkin on hallilla käynyt pelejäni katsomassa.
Hän on melkoinen jännittäjä ja onkin
tyytynyt olemaan kotona "huoltojoukoissa".
Voikin varmaan sanoa, että minun niin kuin
monen muunkin huipulle päässeen urheilijan,
tärkeimmät tukijat ovat olleet omat vanhemmat.
Miten urheilijanpolkusi eteni ja onko polun
varrella ollut merkittäviä ihmisiä, jotka ovat
vaikuttaneet urallasi?
– Muutaman vuoden treenailun jälkeen sain
"kutsun" sen aikaiseen junnujen maajoukkueryhmään
nimeltään Coke-Team, jolla Coca-
Cola oli sponsorina. Näinä vuosina tapasin
useita henkilöitä, mm. Kari Nenosen, joka
oli tuolloin Coke-teamin poikien valmentaja
sekä Annikki Maattolan, joka oli tyttöjen
valmentaja. Heidän ohjeensa ja neuvonsa realisoituivat
vasta myöhemmin eli ymmärsin ne
pitkän ajan kuluttua junnuajoistani. Junnuryhmässä
oli silloin myös nykyinen valmentajani
Erno Aholammi ja maajoukkuevalmentaja
Sami Konsteri.
– US Openia pelatessani 1999 tutustuin
Koivuniemen Mikaan ja pääsin treenaamaan
hänen kanssaan. Muutimme Mikan kanssa tekniikkaa
aika radikaalisti, koska tajusin, että ainoa
tie huipulle ja paremmaksi keilaajaksi, oli
muuttaa tekniikkaa ja opetella uusi tapa tehdä
palloa. Merkittäviä henkilöitä olivat myös Tornadoksen
seurakaverit, joilta opin paljon myös
itsestäni. Ilman Tapani Peltolan itsearviointikaavaketta
en varmaan olisi koskaan ottanut
vastaan valmennusta. Päälliköllä eli Luodon
Samilla taas on ollut erityinen rooli urallani.
Hänellä oli suuri vaikutus menestykseeni. Hän
luki minua aika täydellisesti ja meidän urheilijavalmentajasuhteemme
toimi saumattomasti.
Onko urheilijanpolullasi ollut jotain mieleenpainuvaa
tai merkittävä hetki?
– Ensimmäinen maajoukkue-edustustehtävä
avautui vasta vuonna 1998, kun olin jo
23-vuotias. Nuorten MM-kisat pelattiin Koreassa,
Incheonissa. Kisoihin lähdettiin omakustanteisesti,
joten halu menestyä oli ainakin
kova. Sieltä tuliaisina olikin henkilökohtainen
all events voitto, mastersin pronssi ja joukkuepronssi.
Tästä oikeastaan koko ura sai sykäyksen.
Kenen kanssa ja miten harjoittelit tuohon
aikaan?
– Tuohon aikaan kävimme pelaamassa,
milloin milläkin porukalla, mutta muutaman
mainitakseni, Timo Rantanen, joka oli Tapanilassa
ratamestarina, Lindgrenin Jussi ja
Hossin Olli olivat kavereita, joiden kanssa
kierrettiin paljon. Hossin Olli ja muutamat
muut Tornadoksen pelurit, osoittivat kiinnostusta
saada minut pelaamaan huippuseuraan.
Haave keilata SM-liigaa Tornadoksessa oli kova,
mutta niin oli myös kilpailu pelipaikoista.
Seuran edustusryhmässä oli tuolloin noin 10-
12 pelaajaa. Peltolan Tapani osoitti kuitenkin
luottamusta ja antoi peliaikaa. Tornadoksessa
opin keilaamaan monipuolisemmin sekä ottamaan
vastaan valmennusta.
Minkälaisia tavoitteita sinulla on ollut urasi
aikana? Ovatko ne toteutuneet?
– Nuorempana oli koko ajan halu päästä
maajoukkueeseen ja oppia lisää. Oikeastaan
kaikki tekeminen on muokkautunut tavoitteen
mukaan; tekniikan muuttaminen, henkilökohtainen
valmentaja, tietyt valinnat uran
aikana. Vuonna 2001 olin ensimmäistä kertaa
varamiehenä miesten PM-kisoihin, jonne nousinkin
Uotilan Pasin loukkaannuttua. Saman
vuoden EM-kisakoneeseen lähdin myös varamiehen
paikalta. Tästä lähtien olin oikeastaan
vakiokalustoa miesten maajoukkueessa aina
vuoteen 2014 saakka.
– Toinen merkittävä askel oli seuravaihdos
vuonna 2001 Tornadoksesta Tampereen
Keilakerhoon. Sinne pääsin Mannosen Petrin
ja Turtiaisen Jussin vanavedessä, vaikka
ulkopaikkakuntalainen olinkin. TKK:ssa on
tullut saavutettua menestystä ja opittua valtavasti
lisää keilailusta. Siitä olisikin tarinaa
ihan omaan juttuunsa.
Oletko koskaan miettinyt ammattilaisuraa?
– En varsinaisesti. Itsestä on tuntunut, että
olin aina vähän myöhässä. Nyt, kun olisi jo
tietotaitoa niin paljon, että voisi olla saumaa
pärjätä, niin ammattilaiskiertueen kutistuminen
on taas vienyt halut lähteä maailmalle. Ja
pitäisi olla nuorempikin.
Keilaat edelleen miesten maajoukkueryhmässä
ja tavoitteena ovat seuraavat arvokisat.
Olet voittanut jo paljon, vieläkö riittää nälkää?
– Halu pelata maajoukkueessa on edelleen
kova ja tavoitteena on myös edelleen maailmanmestaruus.
Henkilökohtainen maailmanmestaruus
vielä puuttuu, joten nälkää riittää
vielä ja sen takia tässä vielä ollaan. Meillä on
varmasti paras mahdollinen joukkue jälleen
lähdössä kisoihin ja hyvä joukkue tukee myös
aina henkilökohtaista peliä ja mahdollistaa
menestymisen.
Nyt miettiessäsi aikaa taaksepäin, miten
urheilijanpolkusi on mielestäsi kulkenut?
– Olen saanut paljon enemmän kuin, mitä
ikinä olisin voinut uskoa tai toivoa. Menestystä
ja uskomattomia kokemuksia. Porukkaa
on vaihtunut paljon ympärillä, mutta edelleen
keilataan myös samojen tyyppien kanssa. Olen
onnellinen, että ura on kestänyt näin pitkään. En
ole tietoisesti elänyt mitään huippu-urheilijan
elämää, mutta loppujen lopuksi olen tehnyt
melko järjestelmällisesti selkeitä valintoja urani
eteen, kuten raivannut tiettyjä esteitä pois
tieltä. Huippu-urheilijan elämää siinä mielessä
myös, että henkisesti olen tehnyt paljon uhrauksia.
Vastoinkäymisistä ja loukkaantumisista
huolimatta aina ollaan menty eteenpäin.
Olisitko tehnyt jotain toisin tai muuttanut
jotain?
– Loukkaantumisten takia jouduin olemaan
välillä pois pitkiäkin aikoja radoilta, mutta näistä
olen aina oppinut myös jotain ja myös sen,
mikä itselleni sopii. Ikuisesti ei voi esimerkiksi
treenata suuria määriä tai keilata isoja sarjamääriä.
On pakko panostaa laatuun ja tehdä muuta
harjoittelua. Fysiikkaan olisin voinut panostaa
enemmän, koska nyt laiskasta luonteesta kärsii
kroppa ja moni vamma olisi vältetty.
– Olen aina onnistunut tapaamaan oikeita
ihmisiä urani varrella ja monien kanssa kulkenut
pitkän polun yhdessä. Sen voisin nuorille
sanoa, että kannattaa pitää suhteet kunnossa ja
miettiä, ettei sulje mitään ovia takanaan. Keilailu
on pieni laji ja meillä on tiivis yhteisö.
Koskaan ei tiedä, mitä uran aikana tapahtuu
ja kenen kanssa tulee olemaan tekemisissä.
– Henkinen palautuminen on lajissamme
tärkeää ja tapahtuu oikeastaan ystävien kanssa
sekä totaalisesti toisenlaisen harrastuksen parissa.
Aloitin pari vuotta sitten metsästyksen,
jossa pääsee irti hyvin lajista. Ja kyllähän sohva
on paras akkujen lataamispaikka.