080602

Kaupunkilainen | 2015 No4

Turvaranneke antaa turvaa yksinasujalle. - Kertaakaan en ole vielä apua tarvinnut, mutta kerran kuussa painan ohjeen mukaan nappia ja testaan laitetta, Maija Kurki kertoo. Ikäihminen saa apua kotona asumiseen Teksti: Ina Ruokolainen Kuvat: Juha Tanhua Apua ikkunanpesuun, helpo-tusta yksinäisyyteen ja neu-voja asuntoasioissa. Ikäihmis-ten neuvonta- ja palvelupiste Siirissä halutaan tarttua asioihin ajoissa, jotta kotona asuminen sujuisi mahdolli-simman pitkään. Kun ikäihmisten osuus väestöstä kas-vaa, palveluja tarvitaan lisää riippumatta yhteiskunnan taloustilanteesta. Yhä enemmän niitä tuotetaan kotiin, mikä vaatii kattavia neuvontapalveluilta. Lahden vastaus on ollut yhden luu-kun malli eli Siiri, josta saa kaikki muut sosiaali- ja terveysalan palvelut paitsi varsinaisen sairaanhoidon ja suoraa toi-meentulotukea. Näidenkin hakemiseen saa neuvoja. Puolentoista vuoden aikana palaute sekä asiakkailta että kaupungin organi-saatiosta on ollut pelkästään positiivista. – Siiriin voi tulla kysymään neuvoa ilman korkeaa kynnystä. Sekä työnteki-jän että asiakkaan kannalta on hyvä, että tänne on keskitetty sekä neuvonta että päätöksenteko. Se on parantanut tiedon-kulkua ja yhdenvertaisuutta. Emme oi-keastaan ymmärrä, miten aiemmin tu-limme toimeen ilman Siiriä! asiakasoh-jauspäällikkö Corinne Soini sanoo. Neuvonnasta kotipalveluihin Ensimmäinen kontakti syntyy usein, kun asiakas ei enää selviä esimerkiksi ikku-noiden pesusta. Tuolloin häntä voidaan auttaa löytämään sopiva siivouspalvelu ja täyttämään kotitalousvähennyslo-makkeet. Osa tulee paikalle myös silkkaa yk-sinäisyyttään, jolloin kysyjä saa neu-voja harrastuksista, yhdistystoimin-nasta ja tahoista, jotka voivat tarjota Palaute sekä Siirin asiakkailta että kaupungin organisaatiosta on ollut pelkästään positiivista. 6


Kaupunkilainen | 2015 No4
To see the actual publication please follow the link above