081502

Kaupunkilainen | 2015 No4

Liikuttava Seikkailu –ryhmästä saa lisätietoja terveydenhoitajilta. Astu sisään omatoimikirjastoon! Omatoimikirjasto lisää aukioloaikaa. Lapset ovat innostuneet yhteisistä liikuntaleikeistä. Liikuttava Seikkailu on 6-10-vuotiaiden lasten perheille tarkoitettu ryhmä, jossa liikutaan ja touhutaan yhdessä koko perheen voimin. Teksti: Heli Ranta Kuva: Lauri Rotko Ryhmän tavoitteena on kehittää perheille suunnattua toimintaa, joka auttaa huomaa-maan hyvät asiat ja hetket per-heen arjessa. Se kannustaa esi-merkiksi yhteiseen arkisyömi-seen ja liikkumiseen. Ryhmää vetävät Lahden kaupungin ter-veydenhoitajat. Liikuttava Seikkailu koostuu Haaga-Helian liikunnanohjaa-jaopiskelijoiden vetämästä las-ten ja perheiden liikuntaosuu-desta sekä vanhempien vertais-tuesta, jossa etsitään keinoja tukea lapsen ja koko perheen terveitä ruokailutapoja sekä kei-noja erilaisiin pulmatilanteisiin. Ryhmällä on kokoontumis-kerta myös perheen yhteiselle kokkaamiselle. Edellisissä ryh-missä lapset ja aikuiset ovat esi-merkiksi valmistaneet yhdessä terveellisen ilta- tai välipalan. Lisäksi ryhmällä on suljettu Fa-cebook- sivusto, jossa on voinut jakaa asioista luottamukselli-sesti. – Liikuntaosuudessa lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia liikuntaleikkejä ja pelejä, ja lap-set ovat pitäneet niistä kovasti. Ajatuksena on ollut esitellä vinkkejä pihaleikkeihin ja tapoi-hin lisätä liikuntaa arkeen, ker-too terveydenhoitaja Tuija Lou-hiniitty. Louhiniitty on aikaisempina vuosina vetänyt liikunta- ja kok-kausryhmiä. – Kokkasimme koulun kotita-lousluokassa. Kaikilla oli haus-kaa ja lapset maistelivat yllättä-vänkin ennakkoluulottomasti viher- ja marjasmoothieita, hän kertoo. Terveydenhoitaja Tiina Pank- ka on myös saanut positiivista palautetta. – Perheet ovat tykänneet ryh- män toiminnasta ja sitoutui-vat siihen. Ryhmissä lasten it-setunto on kohonnut ja onnis-tumisen ilo esimerkiksi liikun-nassa näkyi, kertoo Pankka. Ryhmään osallistumisen jäl-keen perheissä on kiinnitetty entistä enemmän huomiota ter-veellisiin ruokavalintoihin, hän lisää. Kolmas Liikuttava Seikkailu -ryhmä alkaa tammikuussa 2016 ja mukaan mahtuu vielä. Ryhmä on maksuton ja yhteisiä kokoontumisia on kahdeksan. Teksti: Tanja Ojakangas Kuva: Juha Tanhua Omatoimikirjasto pal-velee silloin, kun henkilökunta ei ole paikalla. Kaupun-gissa on kolme omatoimikirjas-toa, Ahtialassa, Jalkarannassa ja Liipolassa. Kaikissa kolmessa kirjas-tossa on maanantaista perjan-taihin palveluaukioloajat, jol-loin saa apua tiedonhakuun, sähköiseen asiointiin ja muu-hun kirjaston käyttöön. Oma-toimikirjastot pidentävät kir-jastotilojen käyttöaikaa ja mah-dollistavat asioinnin lähikir-jastoissa myös viikonloppui-sin. Ne ovat auki joka päivä klo 7.00–22.00. Kirjaston tekniikka mah-dollistaa sisäänpääsyn kirjas-tokortilla ja nelinumeroisella PIN-koodilla. Omatoimiaikana kirjastossa voi lainata ja palaut-taa automaateilla, lukea lehtiä sekä käyttää kirjaston tietoko-neita työskentelyyn ja sähköi-seen asiointiin. Käyttöoikeuden omatoimi-kirjastoihin saa 15 vuotta täyt-tänyt Lahden kaupunginkir-jaston asiakas vaihtamalla kir-jastokorttinsa omatoimikirjas-tokorttiin. Kirjastokortin voi vaihtaa Ahtialan, Jalkarannan ja Liipolan kirjastoissa. Samalla korttiin liitetään nelinumeroi-nen PIN-koodi. Käyttöoikeus on henkilökohtainen, mutta vanhemmat voivat asioida kir-jastoissa lastensa kanssa. Helppoa ja turvallista Kirjastoon pääsee lukemalla kirjastokortti ulko-oven kortin-lukijalla ja näppäilemällä PIN-koodi. Näin tiedetään ketkä kir-jastoa ovat käyttäneet. Kirjas-toissa on myös tallentava kame-ravalvonta sekä vartijakutsupai-nike mahdollisia hätätilanteita varten. Muualla Suomessa ko-kemukset omatoimikirjastoista ovat olleet hyviä, eikä ongelmia ole ollut. Pääkirjastossa arkiaamuisin Lahden pääkirjastossa ovet ovat auki arkiaamuisin jo kello kah-deksasta lähtien. Omatoimi-aikana klo 8-10 kirjastossa voi lukea, asioida verkkokirjastossa, käyttää asiakaspäätteitä alaker-rassa aikuisten palvelualueella sekä lainata ja palauttaa aineis-toa itsepalveluna automaateilla. Maksujen maksaminen ja vara-usten nouto on mahdollista ai-kuisten palvelualueen asiakas-palvelupisteessä. Nastolan lainat myös Lahdesta Vuodenvaihteen jälkeen Nasto-lan kirjaston aineistoa voi pa-lauttaa kaikkiin Lahden kau-punginkirjaston toimipistei-siin. Lahden ja Nastolan kirjas-totietokannat yhdistyvät vuo-den 2016 aikana, jonka jälkeen Nastolan kirjaston aineistova-raukset, lainaaminen ja maksu-jen maksaminen on mahdollista kaikissa Lahden kirjaston toimi-pisteissä. Nastolan kirjasto palve-lee Rakokiven ostoskeskuk-sen vieressä, Toritie 4. Avoinna ma-to klo 12-19 ja pe klo 12-16 (1.1.2016 lähtien pe klo 10-17). Koko perheen yhteinen seikkailu Mukaan voi tulla terveydenhoi-tajan kutsumana tai ilmoittau-tumalla itse. Ryhmää on markkinoitu päi-väkodeissa, sähköisessä medi-assa ja terveydenhoitajien ter-veystarkastuksissa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset terveydenhoi-tajille: terttu.leppanen@lahti.fi tai taru.huotari@lahti.fi.  15


Kaupunkilainen | 2015 No4
To see the actual publication please follow the link above