Kaupunki ei ole luonteeltaan tasalaatui-nen, vaan moninainen. Siitä se syntyy, siitä se elää. On toki olemassa idyllisiä pikkukaupunkeja ja kolkkoja hallinto-kaupunkeja, jotka ovat ilmeeltään yhtenäisiä. Edellisissä matkaillaan, jälkimmäisissä asioi-daan. En nyt kuitenkaan puhu pelkästään taloista, vaan kulttuurista. Kunnon kaupunki on aina myös monikulttuurinen. Viime aikoina kovasti esillä oleva käsite on huomattavasti fiksumpi kuin maineensa. Usein kylläkin käy niin, että kaupunki tulee tunnetuksi vain yhden kulttuurin lajin tai tapah-tuman kautta. Lahti oli pitkään yhtä kuin talviur-heilu ja Salpausselän kisat. Niiden ohella on kau-punkia tehty ja tehdään kulttuurisesti tykö esi-merkiksi Sibelius-festivaalin, Sleepy Sleepersin tai Summer Up:in kautta. Pitemmän päälle sellainen monokulttuuri-suus ei kuitenkaan toimi. Kyse on hieman sa-masta kuin yhden tehtaan varaan rakentuneiden paikkakuntien kohdalla. Eli kun vaurautta kun-taan tai kaupunkiin tuonut tehdas ajetaan alas, jäljelle ei jää mitään, koska varsinaisesti mitään muuta ei edes ollut. Huimaava menestys kantaa aina sisällään tuhon siemenen. Kulttuurissa pätee sama, vaikka se on usein taloudellista toimintaa kestävämpää ja vakaam-paa. Salpausselän kisojen kohdallahan tuo on nähty, aikoinaan voittamattomalta tuntuva ins-tituutio on vuosien mittaan menettänyt merki-tystään ja lahtelainen kulttuuri-ilmasto on sen myötä muuttunut. Onneksi Lahdesta on muuksikin, eli kulttuu-rista tyhjiötä ei ole talviurheilun viehätyksen laannuttua tänne sittenkään syntynyt. Eikä enti-sen kulttuurikukkulan kunkun tilalle myöskään tarvita mitään uutta hallitsijaa, sillä monikulttuu-risuus tarkoittaa jo ihan sananmukaisesti lukuisia eri toimijoita. Osa niistä on näkyviä, osa enem-män tai vähemmän piilossa. Osa tarvitsee elääk-seen rahaa, tiloja ja vakituista henkilökuntaa, osa taas luottaa vapaaehtoisvoimiin. Monikulttuurisuus ei silti ole vain määrälli-nen käsite, vaan se tarkoittaa lajien ja jopa laatu-jen moninaisuutta. Eli kaikilla taiteen lajeilla on oma historiallinen oikeutuksensa, eikä taiteessa aina tarvitse edes onnistua täydellisesti. Siinä se on talouden ja teollisuuden vastakohta. Talo ei saa sortua eikä silta romahtaa, mutta rokkibän-din keikka voi mennä pieleen, sillä ei se maail-maa pilaa. Harrastaja- ja kokeileva taide ei ole aina mieltä ylentävää, mutta oma paikkansa on niilläkin, sillä niistä voi vaivihkaa kasvaa jotain uutta ja ainutlaatuista. Kulttuuria ei myöskään voi varsinaisesti suunnitella, sillä se on omalaatui-nen sekoitus hetkeä ja perinnettä. Markku Koski Kirjoittaja on lahtelainen toimittaja ja yhteiskuntatieteiden tohtori Kuva: Sonja Siikanen Lahti on moni- kulttuurinen 15
Kaupunkilainen | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above