Marjatta Tapiolan taidetta Sysmässä
VAIKUTTAVA
KATTAUS
Tapiolan lisäksi Pinxinmäellä nähdään
taidemaalari Reijo Viljasen töitä.
Viljasen taiteilijanuransa on kestänyt
jo lähes 35 vuotta. Hänen abstraktit
maalauksensa herättävät mielikuvan
luonnon maisemasta tai vuodenajoista.
Ne kaikki synnyttää yksi tekijä: väri.
Silja Rantanen käsittelee tuotannossaan
arkkitehtonisia muotoja
ja tiloja. Hän kuuluu suomalaisen nykytaiteen
keskeisiin vaikuttajiin. Maalausten
lisäksi Pinxinmäellä nähdään
kuvanveistäjä Pekka Pitkäsen teoksia.
Pinxinmäen kesänäyttely | Suopelto,
Sysmä Avoinna: 17.6.-12.8.2018
Marjatta Tapiola on yksi Suomen tämän hetken
arvostetuimmista nykytaiteilijoista. Tapiolan tyyli on
ekspressiivinen ja hän käyttää vahvoja värejä.
Tapiola on maalannut myös lukuisia muotokuvia
tunnetuista suomalaisista eri alojen vaikuttajista.
Hän on ikuistanut muun muassa kirjailija Eeva Joenpellon
ja pankinjohtaja Sirkka Hämäläisen. Tapiolan
maalaama tasavallan presidentti Sauli Niinistön
muotokuva eduskunnan puhemiehenä paljastettiin
eduskunnassa helmikuussa 2013.
Pro Finlandia -mitalilla ja kuvataiteen valtionpalkinnolla
palkittu taiteilija asuu ja työskentelee
sukutilallaan Sysmän Mataristossa. Tapiola maalaa ja
viimeistelee parhaillaan tulevan näyttelynsä teoksia
ateljeeksi kunnostetussa vanhassa puimalassa.
Teosten aiheita hän ei paljasta ennen kesäkuisia
näyttelyn avajaisia.
– Maalausten ideat kumpuavat alitajunnasta.
Kuva saattaa syntyä mieleen automatkalla tai aamukahvipöydässä,
ja kun idea tulee, kirjoitan sen yleensä
heti ylös. Siksi minulla onkin pieniä muistilappuja
takkien ja housujen taskut täynnä, hän naurahtaa.
Ideoiden loppumista Tapiola ei pelkää, mutta
hän sanoo, että vuosiin on mahtunut kuivempiakin
kausia.
– Yhdessä vaiheessa maalasin monta vuotta
pelkästään ihmisen pääkalloja, koska ne olivat alitajuntani
ainoa tuotos, hän hymähtää.
Tällä hetkellä Tapiola elää keskellä luovuuden runsauden
sarvea ja tekee ateljeessaan pitkiä työpäiviä.
Hän pitää säännöllisesti näyttelyjä, jotka ovat olleet
hyvin suosittuja. Pinxinmäelle valmistuvat maalaukset
ovat ensimmäistä kertaa esillä.
– Pinxinmäki on minulle entuudestaan hyvin
tuttu paikka. Luonnonläheisessä miljöössä teokset
pääsevät hienosti oikeuksiinsa.
15
/www.visitlahti.fi