Viini- ja Puutarhatila Pihamaa, Janne Pihamaa
Kesäjanon sammuttavat Lahden seudun pienpanimoiden limonadit,
oluet, siiderit ja sahti. Pihamaan Panimo keskittyy oluen, siiderin ja
limonadien valmistukseen. Kanavan Panimo on käsityöläisoluita käymisteitse
valmistava pienpanimo, jonka vähittäismyymälä on avannut
ovensa Päijännetalolla Vääksyssä. Hollolan Hirven maatilapanimo
valmistaa kuuluisaa kivisahtia ja maistuvia oluita. Täyteläistä Krouvin
Sahtia pääsee maistelemaan Hartolassa Krouvin Panimoravintolassa,
mutta vierrettäkin on myynnissä. Lahtelaisen Teerenpelin oluet ja
siiderit sekä myös viski ovat tulleet tutuiksi yli 20 toimintavuoden
aikana.
Iitin Maatilatorin myymälästä korkealaatuisia liha- ja leipomotuotteita
ja muuta lähiruokaa sekä käsitöitä. Samassa
pihapiirissä palvelee myös Kalatori Savuevä. Iitin Vuolenkoskella
Kilkkilän Farmin Farmipuodissa voi tehdä todellisia
lähiruokaostoksia – mm. oman tilan strutsituotteita tuoreena,
pakastettuna ja säilykkeinä ja paljon muita herkkuja. Nämä ja
monet muut persoonalliset ostos- ja kahvipaikat löytää Iitistä.
Keinuhongan tilalta Padasjoelta voi
ostaa tilan omaa pihvikarjanlihaa sekä
muita lähialueen tuottajien herkkuja.
Keinuhongassa voi herkutella myös
paikan päällä kahvilassa ja tehdä ostoksia
sisustustuotteiden ja vaatteiden lifestyle
puodissa
Kahiwa Coffee Roasters on lahtelainen
kahvipaahtimo, sekä raakakahvin maahantuoja.
Raakakahvi pyritään aina hankkimaan
mahdollisimman suoraan viljelijältä,
minimoiden turhat välikädet, jotta reilu
korvaus työstä ja kahvista päätyy oikeaan
osoitteeseen. Kahvi paahdetaan aina
erityisellä tarkkuudella, pyrkien tuomaan
esiin kahvien oman uniikin luonteen.
Lahtelainen Bean & Burner -kahvipaahtimo
toimii Askonalueella vanhassa Upon
valimorakennuksessa. Suomen paras suodatinkahvi
2018 - Caffin Etiopia Kayon
Natural – paahdetaan täällä.
Mansikat, vadelmat, herukat,
omenat ja muut herkut ovat
saatavilla lukuisilta Lahden seudun
marjatiloilta. Voit poimia
itse tai ostaa marjat valmiiksi
poimittuna. Marjatilat mainostavat
näkyvästi tienvarsilla.
Lisää ostospaikkoja:
visitlahti.fi/
ostokset
Lisää
herkuttelupaikkoja:
visitlahti.fi/
ravintolat
LÄHIRUOKAA JA
AITOJA MAKUJA
Kahiwa Coffee Roasters
Keinuhongan Sonniburger
Vääksyn Mylly
Viini- ja Puutarhatila Pihamaan tilalla
Asikkalan Kalkkisissa viljellään marjoja ja
vihanneksia, ja pääosin tilan omista
raaka-aineista on valmistettu jo yli
kymmenen vuoden ajan tilaviinejä. Maalaispuodissa
voi täyttää ostoskorin tilaviinien
lisäksi paikallisilla herkuilla juustoista
jauhoihin ja tuoreesta leivästä hunajaan.
Tai herkutella paikan päällä kahviossa.
Orimattilalainen perheyritys
Maatila-Liha Meronen tarjoaa
maistuvaa lähiseudun lihaa sen eri
muodoissa. Makkarat, leikkeleet,
tuoretta lihaa ja palvituotteita voi
ostaa idyllisestä maatilapuodista,
joka sijaitsee Orimattilan Virenojalla
vanhassa navettarakennuksessa
Merosen tilan pihapiirissä.
Vääksyn Myllyn Myllypuodista Asikkalasta saa vanhan
ajan hyvää palvelua ja voi samalla aistia myllyn elämää
vuosikymmenien ajalta. Vääksyn Myllyn jalostama
Suomessa viljelty vilja on tuotettu mahdollisimman lähellä
myllyä. Okeroisten mylly jauhaa Kinnarin tilan omista
viljoista korkealaatuisia, puhtaita ja lisäaineettomia jauhoja
joilla on erinomaiset leivontaominaisuudet. Kinnarin tilan
tuotteita voi ostaa Okeroisten Myllypuodista tai Kinnarin
tilan Pioni ja Piironki -tilamyymälästä.
12
/ostokset
/ravintolat