2017 fcreipas.fi 7 Kimmo Ohtonen on kertonut avoimesti vaikeista kotioloistaan. Media-alalla työskentelevä Ohtonen on palkittu mm. Kultaisella Venlalla (2013). Hän oli vuonna 2016 ehdokkaana Vuoden tietokirjal- lisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi kirjallaan Karhu – voimaeläin. Junioriurallaan hän pelasi oranssi-mustissa maalivahtina. Pehmeä kosketus Alkulämmittely oli jo alka-nut, kun saavuin kentälle. Oli syyllinen olo. Hävetti. Hammasta purren hölkkä-sin maalille ja aloin verry-tellä. Toivoin, että harjoitukset menisivät ohi nopeasti, eikä koko asiasta mainittaisi lai-sinkaan. Joukkueenjohtajan astellessa luok-seni, tajusin kuitenkin, että tulisin saamaan rangaistuksen treeneistä lintsaamisesta. Jatkoin venyttelyä ja pidin kat-seeni nappulakenkien kärjissä. Joukkueenjoh-taja Masa kysyi, miksi minua ei ollut näkynyt harjoituksissa. En ollut suunnittelut kertovani hänelle mitään, mutta miehen rauhallinen pu-hesävy mursi suojakuo-reni. Kerroin, että kotona oli vähän vaikeaa. Masa näytti jo tietävän. Hetken hän myhäili itsekseen mietteliään näköisenä ennen kuin sanoi: ”Me täällä joukkueessa ollaan myös kuin perhe. Voit tulla tänne aina sellaisena kuin olet. Ja me autetaan sua, jos vain haluat.” Olin häkeltynyt. En ollut koskaan aiem-min kuullut mitään vastaavaa, enkä tiennyt, kuinka minun tulisi reagoida siihen. Oli-sin halunnut kertoa kaiken. Etten pystyisi hoitamaan tehtäviäni maalivahtina, koska kyljessäni oli pitkä ruuvimeisselin jättämä haava. Halusin pyytää apua, kertoa mitä kotonamme todella tapahtui. Halusin pyy-tää anteeksi, että olin lintsannut treeneistä. Mutta en löytänyt sanoja, joilla vastata Ma-salle. Nyökkäsin. ”Okei kiitti,” sanoin ja lähdin keräämään palloja kulmalipulta. Vuosien saatossa joukkuejohtaja Masan sanat ovat palanneet ajatuksiini. Tuo yksi ohikiitänyt hetki, Masan sanat, kiteyttivät yh-den tärkeimmän arvon, jonka varaan jouk-kuetoimintaa tulisi mielestäni rakentaa. Oli kyseessä pienet junnut tai aikuiset ammat-tilaiset. Tuolloin luulin, että pystyin piilottamaan lapsuuttani ja nuoruut-tani varjostaneen per-heväkivallan joukkue-tovereiltani. Perhetaus-tani oli, kirjaimellisesti-kin, avohaava, jota pii-lottelin pelipaitani alla. Tunsin siitä häpeää ja syyllisyyttä. Miksi kaik-kien muiden vanhem-mat, jotka aina kannustivat lapsiaan kentän laidalla, olivat niin normaaleja? Tietenkin kaikilla perheillä on omat kipu-pisteensä, omat salaisuutensa. Enkä minä-kään pystynyt piilottelemaan joukkuetove-reiltani kotini mörköjä. Ne seurasivat minua harjoituksiin, pukukoppiin ja pelimatkoille. Minun oli paha olla, minkä takia oli aikoja, jolloin en halunnut käydä harjoituksissa. En halunnut tulla harjoituksiin, koska siellä olin haavoittuvainen ongelmieni kanssa. Silti ly-hyitä taukoja huolimatta ilmaannuin aina harjoituksiin ja peleihin. Joku voima, jota en tuolloin ymmärtänyt, veti minua jouk-kueeni pariin kesät talvet. Salaisuuksistani huolimatta viirupaitojen riveihin sain tulla aina sellaisena kuin olin. Joukkueen jäsenenä oleminen antoi mi-nulle turvaa ja rakennetta elämään, asioita, mitä minulla ei ollut viheriön ulkopuolella. Lisäksi Pelaajana sain toteuttaa itseäni, ko-kea olevani merkityksellinen osa yhteisöä. Jalkapallo eheytti itsetuntoani, joka oli ri-kottu kotonani pienestä pitäen. Mihin lie olisin päätynyt ilman viirupaitoja. Pelaajien yksilöllisistä erilaisuuksista kas-vaa joukkue, joka on vahva kentällä vain, jos se on vahva pukukopissa. Onnellisessa ja hyvin johdetussa joukkueessa pelaajat ko-kevat olevansa turvassa. Että heidät hyväk-sytään. Joukkueenjohdon, vaikka yhdessä pelaajien vanhempien kanssa, tulisikin sään-nöllisin väliajoin puntaroida, voiko joukku-eemme, tämä suuri perhe, hyvin. Osoitta-vatko pelaajat toisilleen lämpöä ja ymmär-rystä, aivan kuten hyvinvoivassa perheessä tehdään. Miten omalla panoksellamme kasvatamme näitä elämänalkuja? Jos joku joukkueen jäsenistä näyttää oireilevan, mitä voimme tehdä hänen hyväkseen? Vaikka joukkue ei voi muuttaa yhden pe-laajan kotioloja, voi se ihmisläheisellä lä-hestymistavallaan luoda pelaajille sellaisen yhteisön, jonka jäsenenä oleminen auttaa häntä selviytymään monenmoisista kentän ulkopuolisista kriiseistä. Näyttävillä yksilösuorituksilla usein voi-tetaan otteluita, mutta hyvinvoiva seuratoi-minta voi auttaa erilaisista yksilöistä kasva-maan onnellisia ja elämässä pärjääviä jouk-kuepelaajia. Tämän Reippaan A-junnujen joukkueenjohtaja Masa opetti minulle yli 20 vuotta sitten. Kimmo Ohtonen ”Jalkapallo eheytti itsetuntoani, joka oli rikottu kotonani pienestä pitäen. Mihin lie olisin päätynyt ilman viirupaitoja. ” Kuva Ohtosen kirjasta Karhu – voimaeläin (Docendo Oy) Kuvaaja: Laura Heimonen
FC Reipas | 2017 Seuralehti
To see the actual publication please follow the link above