Lea Sahala valtakunnallinen pääluottamusmies VR-Yhtymä Oy lea.sahala@vrtranspoint.fi RAUTATIEVIRKAMIES 2 / 2017 27 ►Luottamuksella Työelämän murrosvaihe Aiempaa työelämää peilaten muistan vielä elävästi vuoden 1993 työvoimatilanteen. Lama oli ehkä pahimmillaan tai pikkuhiljaa taittumassa parempaan suuntaan. Uhkarohkeasti olin itse lähdössä vakituiselta työnantajaltani, Kuusankosken kaupungilta, ihan toisenlaiseen työ- ja elämänvaiheeseen. Irtisanomisilmoituksen palautteena tuli ilmoitus; jos nyt lähdet, menetettyjä etuja kaupungilla ei voi enää saada takaisin. Silloiset tulevaisuuden ennusteet olivat senkaltaiset, että vuonna 2012 paikkeilla kaupungilla tulee olemaan työvoimapula, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Nyt tuo aika on jo nähty. Ennusteet eivät ihan osuneet kohdilleen. Ei ole tullut työvoimapulaa tämänkaltaisista töistä. Päinvastoin. Luonnollisen poistuman ansiosta massiiviset yhteistoimintaneuvottelujen kautta tehtävät irtisanomiset on voitu välttää. Se työpiste, jossa itse työskentelin kaupungin palveluksessa, lopetettiin. Työntekijät sijoitettiin mahdollisuuksien mukaan, mutta kaikille ei löytynyt töitä. Myös VR:n henkilökunta on vähentynyt rajusti viimeisen 3 – 4 vuoden aikana. Ikäjakaumaa tarkastellessa on huomattavissa selkeästi, että työikäisten suurin joukko on keskittynyt yli 55 vuotiaisiin. Käydään työelämän murrosvaihetta, jolloin hiljainen tieto ja vanha VR:n osaaminen alkavat poistua työpaikoilta ja tilalle tulee uutta nuorta väkeä. Työtehtävissä eletään jonkinlaista murrosvaihetta. Harva työ on enää samanlaista tai pysyy samanlaisena kuin ennen. Uusia ohjelmia valmistellaan ja otetaan käyttöön lähes joka työpisteessä. Ei voi välttyä kokoaikaiselta kouluttautumiselta uusiin ohjelmiin. Työtehtävien muuttuminen ja monipuolistuminen tuo haasteita monella työpisteellä ja on haastavaa ja usein myös vastustusta nostattavaa. Olo tuntuu epävarmalta, kun 30 – 40 vuoden työkokemuksen jälkeen ei voi vain jäädä odottelemaan eläkkeelle pääsyä vaan on koko ajan pysyttävä mukana muuttuvassa työmaailmassa. Pelko omasta osaamisesta ja oppimisesta ei ole mitenkään väheksyttävä asia. Jos en opi tai osaa, onko kohta seuraavat yt:t nurkan takana odottamassa juuri minua? Mitäpä jos osaamattomuuteni aiheuttaa turvallisuusriskin? Kuka on vastuussa? Eikä tämä pelko koske ainoastaan vanhempia työntekijöitä. Nuorempien työntekijöiden taakkana on pysyä työtahdissa ja suoriutua tehtävistä, joiden kuormittavuus saattaa mennä yli oman kapasiteetin. Tätä ei ehkä uskalleta tuoda esille tarpeeksi ponnekkaasti. Pelko siitä, että tilalleni voidaan palkata joku tehokkaampi ja nopeampi estää kertomasta. Tai sitten työnantaja ei vain osaa ratkaista tilannetta työpaineen purkamiseksi. Resurssit on kiristetty äärimmilleen. Jostain saattaa kuitenkin pudota se karva, joka katkaisee kamelin selän. Työhyvinvoinnin eteen tehdään töitä konsernissa. Siitä puhutaan ja mietitään keinoja paremman ja terveellisemmän työhyvinvoinnin aikaansaamiseksi. Mutta miten se ylipäätään jalkautuu työpaikoille? Vai jalkautuuko se mitenkään. Kuluva vuosi on myös nimetty lähiesimiestyön teemavuodeksi. Minä kuitenkin kuulen paljon huolta työpaikoilta jaksamisesta ja työvuorojen kuormituksesta. Siitä, että työvuorojaan ei tiedä ajoissa. Kesälomien vahvistamattomuudesta. Kaikesta siitä, mikä työpaikalla on sitä päivittäistä hyvinvoinnin rakentajaa ja saa työn tekemisen tuntumaan mielekkäältä. Voimaan astunut eläkeuudistus on ollut monen mielestä tervetullut vaihtoehtoinen ratkaisu. Moni on tarttunut tilaisuuteen ottaa uusi osa-aikainen eläke käyttöön ja ratkaista näin kerralla työssäjaksamisen ongelma. Ja jos omasta terveydestä ja hyvinvoinnista on kysymys, se on aina otettava kaikessa huomioon ensimmäisenä. Kenenkään ei kannata riskeerata terveyttään ja hyvinvointiaan työnsä kustannuksella, jos on mahdollisuus ratkaista se muuten. Saattaa olla, että joissakin työpisteissä tämä voi tulla yllätyksenä työnantajallekin. Mielestäni resursseja mielekkääseen työntekemiseen pitää olla. Pitää pystyä varautumaan jollain tavalla myös äkillisiin muutoksiin. Jos työntekijämäärä äkisti vähenee, vaikka vain yhdellä, mutta pysyvästi tai pitkäaikaisesti, voi jäljelle jäävällä porukalla työn tekeminen ollakin jo liian kuormittavaa. Kuinka kalliiksi tulee, että työtä tehdään liian pienin resurssein ja stressaantuneena? Siitä kärsii työturvallisuus, tehokkuus, tarkkuus ja asiakaspalvelu. Jos vastaavasti työpaikalla on riittävä resurssi, työpiste kestää hyvin muutaman henkilön lomat ja sairaslomat. Todennäköisesti niitä sairauslomiakin saattaa olla vähemmän sellaisessa työpisteessä. Osaamisen kehittäminen on myös vaikeaa, jos ei ole aikaa opetella uutta ja perehtyä asioihin perinpohjaisesti. Tämä kaikki vaatii työaikaa tai työnantajan panostusta ja tukemista omaehtoiseen koulutukseen. Varmasti jokaisella on paineita ja pelkoja. Niiden taklaamiseen voi yrittää vaikuttaa omalla asenteellaan. Pakosti muutoksia tapahtuu ja työtehtävät laajenevat ja muuttuvat. Aikataulujen miettiminen vain pahentaa asiaa. Kun ottaa asian kerrallaan ja keskittyy vain siihen, voi unohtaa ne sata muuta odottavaa. Työelämä on tänä päivänä haaste ja uuden haasteen joutuu ottamaan vastaan joka päivä. Uuden asian oppimisesta voi olla ylpeä ja iloita onnistumisesta. Nyt on hyytävän kylmä toukokuu, mutta tätä lukiessanne toivottavasti aurinko paistaa jo lämpimämmin. Kesälomakausikin on jo hyvässä vauhdissa. Toivon kaikille hyvää ja rentouttavaa loma-aikaa ja aurinkoisia päiviä! Syksyä emme mieti vielä. Kyllä sekin sieltä tulee aikanaan ja omalla painollaan.
RVL | No2 • 2017
To see the actual publication please follow the link above