Page 31

RVL No2 | 2016

RAUTATIEVIRKAMIES 2 / 2016 31 kaikki nyt ihan käsikirjoituksen mukaan mennyt. Yllättäen aikaiseksi saatiin kuitenkin todella maukas kolmen ruokalajin menu. Ruokalajit tehtiin Seinäjoen ja lähikuntien tuottamista tuoreista raaka-aineista. Oli hienoa uskaltaa heittäytyä kokkauksen kiehtovaan maailmaan ja oppia kalan käsittelyä, liekittämistä, terveellisen ja maittavan lähiruuan tekoa ja nauttia omien kätösten tuotoksista hyvässä seurassa. Tunnelma keittiössä oli loistava ja aika kului kuin siivillä. Kokkikoulupäivät eivät ole innostavia ainoastaan niiden osallistujille. Myös opastajille ne tarjoavat vaihtelua arkeen ja muistuttavat tiimityön tärkeydestä. Oli hienoa kuulla, että ammattilaisen vinkkelistä parasta on huomata kuinka pienet ammattikeittiön niksit kannustavat yrittämään ja onnistumaan ruoanlaitossa. Samettinen Sipulikeitto Siikaa, ruis- ja tattaririsottoa & tomaattisalsaa Marjaisa smoothie


RVL No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above