Page 15

RVL No2 | 2016

RAUTATIEVIRKAMIES 2 / 2016 15 – Yksittäisillä lipuilla tehdyistä matkoista noin 15% on tehty säästölipulla. Säästölippujen määrän per vuoro määritellään kysyntäennusteiden perusteella ja se vaihtelee junan, viikonpäivän ja sesongin mukaan, kertoo hinnoittelu- ja tuotejohtaja Härme. Kääntäen siis 85% matkalleen yksittäisen lippua ostavista ei saa säästölippua. Keskustelussa on epäilty, että suurten kaupunkien väliset liput on saatu halpabussiyhtiöden tasolle osin eläkeläisten, opiskelijoiden ja lapsiperheiden kustannuksella. Mistä Härmen mukaan melko tarkkaan toteutunut neljänneksen keskimääräinen alennus syntyy ja miten siihen on varaa? – Reittivälejä on yli 60 000. Keskihinta ei ole laskenut täysin samalla prosentilla koko Suomessa ja jokaisella reittivälillä. Lasku katetaan sekä 50 miljoonan euron säästöihin tähtäävällä kilpailukykyohjelmalla että matkustajamäärien kasvulla kilpailukykyisempien hintojen ansiosta. Toisaalla tappiota, toisaalla osinkoja Elokuussa 2015 VR-konserni uutisoi liikevaihtonsa ja tuloksensa laskeneen. Voittoa tuli 6,1 miljoonaa euroa toisellakin vuosineljänneksellä. Matkustajaliikenteen liiketappio oli 1,9 miljoonaa, mutta se laski vertailukaudesta eli tappio pieneni jo ennen kilpailukykyohjelmaa, jolla VR vastasi kaukoliikenteen matkustajamäärien laskuun. Sen myötä lipunmyynti loppui 13 asemalla tammikuussa 2016. YT-neuvotteluja ennen henkilöstön vähennystarpeeksi arvioitiin 570, joka täs- mentyi 370:een. Enintään 214 henkilön irtisanomisten lisäksi toteutetaan muun muassa määräaikaisia lomautuksia. Kuuri on tehonnut toivotusti: VR uutisoi, Ennen lippu-uudistusta alle 6-vuotias matkusti vielä värikkäällä leikkilipulla, nykyään jo 4-vuotias maksaa. Vilppulasta Tampereelle matkaava aikuinen pääsee keskimääriseen 25% säästöön halvimmalla peruslipulla, mutta alennuksiin oikeutetuille ja yli 4-vuotiaiden lasten kanssa matkustaville hinta sen sijaan nousee. Taulukko 3. Rahaa kulkee edestakaisin valtion ja VR:n välillä. 


RVL No2 | 2016
To see the actual publication please follow the link above