14 Qualitor 1/2015 UUDISTUVA S O S I A A L I - J A T E RVEYDENHUOLTO Kliiniset auditoinnit auditoijan silmin KOLMANNELLA KERRALLA PUREUDUTAAN YHÄ SYVEMMÄLLE TUTKIMUSTEN TAUSTOIHIN. PÄIVI WOOD Kirjoittaja on Suomen Röntgenhoitajaliiton toiminnanjohtaja ja Labqualityn Qualification-palveluiden kliininen auditoija. ENSIMMÄISISTÄ sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetuksen 423/00 mukanaan tuomista auditoinneista on vierähtänyt lähes 15 vuotta, ja kliinisten auditointien kolmas auditointikerta on jo hyvässä vauhdissa. Auditointien alussa toivottiin viiden vuoden välein tapahtuvan auditoinnin tasaantuvan vuosien saatossa, mutta edelleen on havaittavissa ruuhkahuippuja, ja itse asiassa elämme taas yhden sellaisen huipulla. Auditoijana on ollut palkitsevaa seurata laatutyön kehittymistä Suomessa. Kliiniset auditoinnit ovat jo pääsääntöisesti tuttuja kaikille lääketieteellisen säteilyn parissa työskenteleville, mutta vielä kolmannellakin kierroksella on yksiköitä, joille auditointikerta on ensimmäinen. Vuosien saatossa on ollut mukavaa havaita myös, miten asenteet kliinisiä auditointeja kohtaan ovat kentällä muuttuneet: auditoinnit ymmärretään nykyään omaa toimintaa kehittäviksi ja neuvoa antaviksi, ja vain aniharvoin auditoijat koetaan työpaikalle saapuvina inkvisiittoreina. Näissä tapauksissa toiminnan kehittäminen ei ole vielä edennyt asteelle, jolla oman toiminnan tarkastelu hyvien käytäntöjen kriteerejä vasten koettaisiin hyödylliseksi. Tilanne asettaakin auditoijan työlle aivan omanlaisiaan haasteita. KLIINISILLE AUDITOINNEILLE luovat joka kerran selkärangan STM:n alaisuudessa toimivan KLIARYn (Kliinisen auditoinnin asiantuntijaryhmä) antamat suositukset, joita »Auditoinnit koetaan nykyisin omaa toimintaa kehittäviksi ja neuvoa antaviksi.» auditoijat soveltavat auditoitaviin yksiköihin yksikkökohtaisesti. Auditointiohjelma rakentuukin pitkälti ohjeistuksen ja saadun ennakkomateriaaliin mukaan. Saattaa olla, että ohjelma noudattaa joissakin yksiköissä ”samaa kaavaa” kuin aiemminkin, mutta itse auditoinnissa kiinnitetään kuitenkin huomiota eri seikkoihin säteilyn käytössä ja toimintatavoissa. Kolmannella auditointikerralla KLIARY on nähnyt tarpeen kehittää auditointia edelleen, ja korostaa erityisesti säteilyn käytön merkitystä, joka aikaisemmissa auditoinneissa on saattanut jäädä vähemmälle huomiolle. Kolmas auditointikerta asettaa myös auditoijalle uudenlaisia haasteita, koska jo moneen asiaan on jo aiemmilla kerroilla kiinnitetty huomiota. Auditoijana paneutuminen asiaan vaatii paljon, sillä tavoitteena on auditoitavan yksikön saama hyöty. Kolmannella auditointikerralla pyrimme syventävässä auditoinnissa pureutumaan entistä tarkemmin röntgentutkimusten taustoihin ja tavoitteisiin, sekä tarkastelemaan sitä, miten suositellut hyvän käytännön kriteerit ovat implementoituneet yksikön työskentelytapoihin, ja onko ne ymmärretty tiimien jokaisella tasolla. Myös käytössä olevia itsearviointimalleja selvitetään. Lisäksi auditoinnissa käydään luonnollisesti läpi niitä aikaisempiin auditointeihin sisältyneitä kohteita, joissa on todettu puutteita tai annettu kehittämissuosituksia, sekä annettujen kehittämissuositusten toimeenpanon toteutumista. ON HIENOA nähdä, kuinka useissa paikoissa aikaisemmilla auditointikerroilla annetut suositukset on viety käytäntöön, ja koko yksikkö on herännyt laadun monitasoiseen merkitykseen säteilyn lääketieteellisessä käytössä. Maassamme on kuitenkin hyvin erilaisia lääketieteellisen säteilynkäytön yksiköitä. Joissakin yksiköissä on aktiivinen laaturyhmä, jonka jäsenistä osa saattaa toimia auditoijina, ja on näin ollen ajan hermolla. Toisaalta meillä on yksiköitä, joissa röntgenhoitaja on säteilynkäytön ainut ammattilainen, eikä muita radiologisia palveluja ole ollut saatavilla paikan päällä vuosikymmeniin. Käytännön työtä tehdessä ei ole aina helppoa pysyä ajan tasalla annetuista suosituksista ja näyttöön perustuvista tutkimuskäytännöistä ja –tuloksista. Tällöin kliiniset auditoinnit ovat helppo ja hyvä tapa kehittää ja tehostaa toimintaa. Valitettavasti eteen on tullut myös niitä yksiköitä, joille on kahdessa edellisessä auditoinnissa annettu samansuuntaiset, joskus jopa samat kehittämissuositukset, ja kolmannella kerralla ollaan edelleen samassa pisteessä – mitään ei ole tapahtunut. Auditoijasta tilanne tuntuu turhauttavalta ja surulliselta. Tilanne tuntuu varmasti auditoitavasta yksiköstäkin turhauttavalta: kliiniset auditoinnit ovat maksullista toimintaa, joten tuntuisi loogiselta, että johto hyödyntäisi annettuja ehdotuksia. Vaihtelevasti annetut suositukset ja kehittämisehdotukset kantavat hedelmää usein vasta viranomaistarkastusten jälkeen, jolloin usein jäädään yksin tehtävien korjaavien toimenpiteiden kanssa. Kliinisissä auditoinneissa taas parhaimmillaan annetaan yksikölle ”avaimet käteen”, ja ohjataan tarvittaessa kasvotusten, kollegaa mäessä auttaen. NIISSÄ TAPAUKSISSA, joissa auditoijat ovat pakotettuja kirjaamaan toistuvasti samat suositukset ja ehdotukset auditointiraporttiin, herää monenlaisia tunteita. Päällimmäisenä ajatuksena on kenties, välittääkö kukaan mistään? Olisiko tarkoituksenmukaisempaa, jos kliinisiä auditointeja tekevät tahot voisivat esittää poikkeamia ja havaintoja sertifioivan auditoinnin tapaan? Pitäisikö niihin reagoinnin ja korjaavien toimenpiteiden suorittamisen olla vapaaehtoista vai velvoittavaa? Nykyisen lain-
Qualitor 1 • 2015
To see the actual publication please follow the link above