7 Momentti 3/2017 Momentti kutti kaupungin etuun tai oikeuteen hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Aluehallintovirasto tutki talletusasiaa ratkaistessaan, oliko saatava maksutalletuslain mukainen, oliko velkoja kieltäytynyt maksutalletuslaissa tarkoitetulla tavalla ottamasta vastaan suoritusta ja oliko ilmoituksessa aluehallintovirastolle mainittu maksutalletuslain mukaisesti syy, johon vaatimus maksuvelvollisuuden täyttymisestä tallettamalla perustui. Kaupungilla ei ollut mahdollisuutta saattaa hallintoviranomaisen päätöstä talletuksen tekemisen edellytyksistä ratkaistavaksi missään muussa oikeudenkäynnissä. Korkein hallinto oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja otti asian välittömästi ratkaistavakseen. Asiassa oli myös ratkaistavana, oliko aluehallintoviraston tullut kuulla kaupunkia ennen talletuksen vastaanottamista. Korkein hallinto oikeus totesi, että asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että kaupungin kuuleminen olisi vaarantanut maksutalletusta koskevan päätöksen tarkoituksen toteutumisen. Maksutalletuslain 2 §:n 2 momentin mukainen suoritusvelvollisen velvollisuus ilmoittaa talletuksesta talletuksen tekemisen jälkeen ei myöskään korvannut viranomaisen hallintolakiin perustuvaa etukäteistä kuulemisvelvollisuutta. Aluehallintoviraston olisi näin ollen tullut kuulla kaupunkia ennen maksutalletusasiaa koskevan päätöksen tekemistä. Koska kaupunki oli voinut oikeudenkäynnin kuluessa esittää käsityksensä asiasta, aluehallintoviraston päätöstä ei kumottu kuulemisvirheen perusteella. Korkein hallinto-oikeus katsoi muutoin, että maksutalletuslain mukaiset edellytykset talletuksen tekemiselle olivat täyttyneet ja että aluehallintoviraston oli siten tullut hyväksyä yhtiön ilmoituksen mukainen talletus. Korkein hallintooikeus hylkäsi kaupungin valituksen, ja aluehallintoviraston päätös jäi näin ollen voimaan. Äänestys 3–2. Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 momentti Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta maksuvelvollisuudesta 1 § 1 momentti, 2 § 1 ja 2 momentti, 5 § 2 momentti, 6 § 1 momentti Laki aluehallintovirastoista 23 § 1 momentti Hallintolaki 11 § 1 momentti sekä 34 § 1 ja 2 momentti KHO:2017:28 Kunnallisvalitus – Kaupunginhallituksen valitus oikaisuvaatimuksen johdosta annetusta päätöksestä – Kaupunginhallituksen valitusoikeus S:n kaupungin sivistyslautakunta muutti kuntalaissa (356/1995) tarkoitetun oikaisuvaatimuksen johdosta rehtorin päätöstä tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisestä pidentämällä virkasuhteen kestoa. S:n kaupunginhallitus haki kunnallisvalituksin muutosta oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen. Hallinto-oikeus jätti valituksen tutkimatta sillä perusteella, että S:n kaupunginhallituksella ei ollut kuntalain eikä myöskään hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin perusteella valitusoikeutta asiassa. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen. Hallintolainkäyttölain 8 §:n 1 momentti huomioon ottaen kysymys kaupunginhallituksen valitusoikeudesta tuli ratkaista vain kuntalain säännöksiä soveltaen. Kuntalaissa ei ollut säädetty kunnan viranomaisen saman kunnan toisen viranomaisen päätökseen kohdistamasta oikaisuvaatimus ja valitusoikeudesta. Oikeuskirjallisuudenkaan mukaan kunnan tai kaupunginhallituksella ei ollut oikeutta tehdä kuntalain mukaista oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta. Kuntalain järjestelmässä kaupunginhallituksen mahdollisuudet vaikuttaa kaupungin toisen viranomaisen päätöksentekoon perustuivat muutoksenhaun sijasta otto-oikeuden käyttämiseen ennen kuin asiassa tehtiin valituskelpoinen päätös. Mainitussa asiassa kaupunginhallitus ei ollut käyttänyt otto-oikeuttaan. Kuntalaki (365/1995) 92 § 1 ja 3 momentti, 100 § (844/1996) Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 8 § 1 momentti Kirjallisuus: Harjula – Prättälä, Kuntalaki – tausta ja tulkinnat (8. uudistettu painos, 2012, s. 768) KHO:2017:29 Arvonlisävero – Poikkeukset myynnin verollisuudesta – Terveyden ja sairaanhoitopalvelu – Apuhoitaja – Jalkojenhoito – Lääkärin lähete – Unionin oikeus A oli vuonna 1987 suorittamansa tutkinnon perusteella merkitty Valviran ylläpitämään terveydenhuollon ammattihenkilöiden Terhikki rekisteriin nimikkeellä apuhoitaja. A oli vuonna 2008 suorittanut sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksessa lisäkoulutuksena jalkojenhoitajan ammattitutkinnon. Valvira ei merkinnyt ammatillisena lisätutkintona suoritettua jalkojenhoitajatutkintoa Terhikkirekisteriin. A suoritti jalkojenhoitopalveluja yksityisenä ammatinharjoittajana asiakkainaan muun muassa diabeetikkoja, reumasairaita, Parkinsonin tautia ja MStautia sairastavia ja halvaantuneita henkilöitä, sairaalan toimeksiannosta leikkaukseen valmistautuvia potilaita sekä henkilöitä, joille A antoi jalkojen hyvinvointia edistävää ja sairauksia ennaltaehkäisevää hoitoa. A ei suorittanut kosmeettista jalkojenhoitoa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että A:n antama jalkojenhoito oli arvonlisäverolain 34 §:ssä ja 35 §:ssä tarkoitettua terveyden- ja sairaanhoitopalvelua myös silloin, kun hoito ei perustunut asiakkaan saamaan lääkärin määräykseen tai lähetteeseen. Kun otettiin huomioon se, että Opetushallituksen antaman lausunnon mukaan jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittaneen apuhoitajan, taustakoulutuksen omaavan henkilön osaaminen oli rinnastettavissa lain nojalla rekisteröityyn eli Terhikki-rekisteriin merkityn lähihoitajan jalkojenhoidon osaamisalan suorittaneen henkilön osaamiseen, A:n asettaminen verotuksellisesti eri asemaan lain nojalla rekisteröityihin jalkojenhoitopalveluja suorittaviin henkilöihin nähden oli unionin oikeuden vastaista. Verohallinnon ennakkoratkaisu ajalle 16.4.2015–31.12.2016. Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 34 § 1 momentti ja 35 § Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 132 artikla 1 kohta
Momentti | 2017 No3
To see the actual publication please follow the link above