6 voston direktiivin 77/541/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/34/EY teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä KHO:2017:24 Ympäristönsuojelulaki – Ympäristölupa – Lupamääräys – Vakuus – Kaivostoiminta – Kaivannaisjäte – Jälkihoito – Arvonlisävero Aluehallintoviraston päätöksen lupamääräyksessä 82 kaivostoimintaa harjoittava A Oy luvansaajana oli ympäristönsuojelulain 43 a §:n nojalla velvoitettu asettamaan elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) kaivannaisjätteen jätealuetta koskeva päätöksessä yksilöity vakuus jätehuollon varmistamiseksi. Aluehallintovirasto oli hyväksynyt luvansaajan kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmassa esitetyt laskentaperusteet jäte- ja varastoalueiden sulkemisen ja jälkihoitovaiheen aikana muodostuvan suotoveden käsittelyn varmistamiseksi asetetulle vakuudelle. Hakemuksessa vakuuden perusteena olleet sulkemisen ja jälkihoitovaiheen neliömetrihinnat oli esitetty verottomina. Päätöksessään aluehallintovirasto oli korottanut neliömetrikohtaisia yksikköhintoja siten, että niihin oli lisätty arvonlisävero (24 prosenttia). Asiassa oli yhtiön valituksesta ratkaistavana, oliko aluehallintovirasto voinut sisällyttää vakuusmääriin arvonlisäveron osuuden. Sovellettavana olleissa ympäristönsuojelulain säännöksissä tai niiden esitöissä ei ollut otettu kantaa arvonlisäveroa koskevaan kysymykseen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että kysymys oli avoimesta tulkintatilanteesta, jota ratkaistaessa oli otettava huomioon vakuusjärjestelmän ja arvonlisäverojärjestelmän erilaiset tavoitteet. Vakuusjärjestelyn tarkoitus huomioon ottaen lähtökohtana vakuuden määrää ratkaistaessa oli varautuminen vastaaviin kustannuksiin kuin velvoitteen hoitamisesta aiheutuisi toiminnanharjoittajalle. Ympäristönsuojelulakiin perustuva vakuus on riittävä vain, jos vakuussummasta voidaan kaikissa tapauksissa maksaa laiminlyötyjen jälkihoitotoimien suorittamisesta syntyvä ulkopuolisen yrittäjän arvonlisäverollinen lasku. Vakuus on ELYkeskuksen budjettirahoituksesta erillinen erä, joka on tarkoitettu käytettäväksi laissa ja luvassa määrättyihin jälkihoitotoimiin. Toimenpiteiden suorittamisesta aiheutuvat kustannukset, mukaan lukien arvonlisävero, on voitava kokonaan kattaa vakuudella. Vakuus ja sen käyttämisestä syntyvät laskut eivät kuulu ELY-keskuksen kirjanpitoon, eikä voida edellyttää, että ELY-keskus muista valtion varoista maksaisi laskuun sisältyvän arvonlisäveron osuuden siitä huolimatta, että vero myöhemmin tilitetään takaisin valtiolle. Hallintooikeuden päätöksen lopputulos, jolla A Oy:n valitus aluehallintoviraston päätöksestä oli hylätty, pysytettiin. Äänestys 5–2. Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 43 a § (647/2011) ja 43 b § 1 momentti Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta Ks. nyttemmin ympäristönsuojelulaki (527/2014) 59–61 § KHO:2017:26 Hyödyllisyysmallioikeus – Keksinnöllisyys – Ongelma–ratkaisumenetelmä – Selvä ero – Tekniikan taso – Alan ammattilainen – Keksinnöllinen oivallus – Yleistiedot – Ikkunarakenne Ikkunarakenteen hyödyllisyysmallioikeuden mitättömäksi julistamista koskevassa asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, voidaanko hyödyllisyysmallin keksinnöllisyyttä arvioida soveltamalla Euroopan patenttivirastossa patentin keksinnöllisyyden arvioimiseksi kehitettyä ongelma– ratkaisu-menetelmää. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei hyödyllisyysmalliasioissa saman keksinnöllisyyskynnyksen soveltaminen kuin patenttiasioissa ollut Suomessa mahdollista. Koska ongelma–ratkaisu-menetelmä vastasi kysymykseen, täyttääkö keksintö patentoitavalta ratkaisulta edellyttävät kriteerit, hyödyllisyysmallirekisteröintiä ei voitu mitätöidä sillä perusteella, ettei sen kohteena oleva keksintö ollut tämän menetelmän mukaisesti arvioituna keksinnöllinen. Keksintö saattoi silloinkin, kun alan ammattilainen päätyisi hyödyllisyysmallin mukaiseen ratkaisuun etenemällä tunnetusta tekniikasta ilman patenttilaissa tarkoitettua keksinnöllistä oivallusta, erota tunnetusta tekniikasta hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin olisi, jos se esimerkiksi eroaisi lähintä tunnettua tekniikkaa edustavassa julkaisussa kuvatusta ratkaisusta sellaisten elementtien osalta, jotka eivät olleet itsessään triviaaleja. Toisaalta tavanomaisena tuotekehittelynä ilmenevää alan yleistiedon soveltamista tunnetun tekniikan tasoon ei voitu pitää riittävänä hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain mukaisen keksinnöllisyyden tason saavuttamiseksi. Patentti- ja rekisterihallitus ja markkinaoikeus olivat katsoneet, että hyödyllisyysmallin mukainen ikkunarakenne ei täyttänyt hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa säädettyä selvän eron vaatimusta. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta. Laki hyödyllisyysmallioikeudesta 2 § 1 momentti, 19 § 1 momentti ja 21 § 1 momentti HE 232/1990 vp ja HE 56/2008 vp KHO:2017:27 Maksutalletus – Valitusoikeus – Kuuleminen – Maksutalletuksen edellytykset – Aluehallintovirasto Yhtiö oli aluehallintovirastoon toimittamassaan ilmoituksessa pyytänyt saada maksutalletuslain nojalla tallettaa aluehallintovirastoon kaupungille suoritettavan, käräjäoikeuden tuomiolla ensisijaisesti yhtiön maksettavaksi tuomitun korvauksen, koska korvauksen saajana oleva kaupunki oli kieltäytynyt vastaanottamasta suoritusta. Aluehallintovirasto oli päätöksellään hyväksynyt talletuksen. Hallinto oikeus jätti kaupungin valituksen tutkimatta. Asiassa oli korkeimmassa hallinto oikeudessa ensinnä ratkaistavana, oliko kaupungilla oikeus valittaa aluehallintoviraston päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että aluehallintoviraston maksutalletusasiassa tekemä päätös vaimomentti_
Momentti | 2017 No3
To see the actual publication please follow the link above