tuntia aikaa lähtöön. Siinä vaiheessa oli vielä alkuverryttely tekemättä ja lähtöpaikka katsastamatta. Ehdin verrytellä vain lyhyen sivauksen, ennen kuin piti suunnata lähtöalueelle. LÄHDÖSSÄ TAPAHTUU! Lähtö oli todella ruuhkainen ja siinä olisi pitänyt päästä erittäin nopeasti rynnimään hyville paikoille. Huono alkuverryttely teki lihaksista raskaan oloiset, kun hengitys ei ollut auki. Ilman ohuus vielä korosti alun vaikeutta huonosti lämmitellyillä lihaksilla. Pian latu kapeni yhden mentäväksi uraksi ja ladun reunat olivat todella pehmeitä lumisateen jäljiltä. Ohittaminen sivusta oli mahdotonta ja vaikka näin, että muita naisia oli edessä päin, ei minulla ollut mahdollisuutta nousta saavuttamaan heitä. Ihmettelin letkan hiljaista vauhtia alun jälkeen ja halusin todella mennä kovempaa. Pyysin englanniksi monta kertaa tilaa ja puskin väkisin parin miehen ohitse. Samalla aloin nähdä Riitta-Liisa Roposen selän edessä päin. Hän siis hiihti samassa letkassa. Tyydyin tuon tiedon valossa letkan verkkaiseeen vauhtiin ja yritin pitää oman paikkani. Kaikki vaikutti jo hyvältä, kunnes tuli ensimmäinen kolari alamäessä. Laskussa oli kova mutka ja yhtäkkiä edessäni oli kaatuneena kasa miehiä, joilla oli sukset solmussa. En pystynyt väistämään heitä ja hiihdin sekaan. Pääsin huonosti ylös, kun takaa tuli koko ajan lisää kaatuvia hiihtäjiä. Siinä vaiheessa edessä olleet naiset olivat karanneet ja lähdin ajamaan heitä vimmatusti kiinni. Sykkeet olivat korkealla ja tuntui raskaalta, mutta halusin saavuttaa vielä heidät. Hiihdin kovaa kiinni porukkaa, kunnes eteeni kaatui jälleen mies. Onneksi kaatuminen oli ylämäessä, joten en itse kaatunut, mutta kohta oli niin kapea että jouduin seisomaan hänen takanaan turhauttavan kauan, ennen kuin pääsin jatkamaan. Tuosta selvittyäni sain vihdoin letkan kiinni, mutta olin kuluttanut tärkeätä ”polttoainetta” reippaanlaisesti ja oli pakko päästä hiihtämään tasaisesti energiaa säästäen. Matka naisten perässä kuluikin mukavasti ja olo alkoi palautua reuhtomisesta. 20 km kohdalla sain juomaa ja olin aivan Ritun perässä. SINNIKKÄÄSTI MUKANA Olo oli hyvä ja fiilis korkealla. Ajattelin tässä olevan tilaisuuteni hyvään sijoitukseen. Tästä alkoi myös pitkä yhtenäinen nousuosuus, jonka jälkeen olisi vain laskupainoitteista pätkää maaliin. Vauhti hidastui ylämäessä jonkin verran ja oma oloni oli vahva. Lähdin vetämään porukkaa ja Ritu seurasi takanani. Huomasimme, että muut naiset olivat jo hieman jääneet ja jatkoimme määrätietoisesti ylöspäin. Nousu alkoi pikkuhiljaa minullakin painaa, sillä olihan se useita kilometreja pitkä ja välillä aika jyrkkä. Mäen päällä olin hieman väsynyt vetojuhdan töistä ja halusin lepäämään toisen taakse. Pian pääsin italialaisen naisen taakse lepäämään ja jatkoin laskuosuudet siinä. Lunta satoi erittäin sakeasti ja laseja ei voinut käyttää, joten laskeminen oli vaikeaa valkoisilla pelloilla. Olin jo oppinut varomaan ladun pehmeitä reunoja ja yritin vain seurata toisen perässä samoja linjoja laskien. Muut naiset ottivat laskut todella varman päälle ja välillä tuntui, että olisin voinut laskea jopa hieman kovempaa. Laskuosuuksilla paikat vaihtelivat ja naisia pyrki joka kohdassa sivuilta ohitse. En häiriintynyt siitä ja yritin välttää kolareita, joten annoin heidän mennä ohitse. Ladun kurvatessa kohti stadionia tiesin jäljellä olevan enää 7 km. Siinä vaiheessa tunnelma letkassa alkoi todella tiivistymään ja syntyi kiilaamista ja tönimistä. Seassa oli muutama mies, jotka jatkuvasti työnsivät minua sivuun isomman oikeudella ja jouduin käyttämään pal- 12
2014MarathonSkier_fi_Tammikuu
To see the actual publication please follow the link above