Page 23

Uinti | 2015 No3

11. Tuomo Vainion muistoturnaus 6.–7.6. Jyväskylä Teksti: Reija Häkkinen, Kuvat: Heikki Moisio saukot.sporttisaitti.com vesipallo 29 tuntia, 43 ottelua Vesipalloseurat halusivat viime kaudella tarjota aiempaa aktiivisemmin nuorille ja kokemattomille pelaajille mahdollisuutta pelata turnauksia valtakunnallisesti eri joukkueita vastaan. Kauden mittaan nähtiinkin monia hyviä junnuturnauksia, kuten joulun alla Cetuksen vesipetoturnaus, tammi-helmikuun Stadin skabat Kuhien isännöimänä ja pääsiäisen Cetus Baltic Open, jonka yhteydessä oli myös avoimet maajoukkueleirit. Kesäkuussa Jyväskylän Saukkojen järjestämä perinteinen XI Tuomo Vainion muistoturnaus oli kauden suurin yksittäinen junioreille järjestetty kokemattomiakin pelaajia sisältänyt turnaus. Turnauksessa pelattiin yhteensä 43 ottelua kahden päivän aikana. Paikalle tuli viisi seuraa, Cetus, Kuhat, Saukot, Sentterit ja Turun Uimarit, mutta mukana oli pelaajia lisäksi myös muun muassa Helsingin Simmiksestä (HSS), Uinti Tampereesta ja Oulun Lohista. Yhteensä 129 nuorta vesipalloilijaa osallistui tapahtumaan. Mukana on kokeneempiakin pelaajia, mutta osalle turnaus oli ensimmäinen vesipalloturnaus ikinä. Tapahtuma oli jännittävä ja rankka sekä pelaajille, mutta myös valmentajille ja huoltojoukoillekin. Tuomareina rehkivät Helsingin Kuhien Kalle Nousiainen ja Kati Kettunen, sekä Jyväskylän Pekka Natunen, Niko Laukkanen, Rami Niemi ja Jenni Kujala. Yhteistyötä turnauksessa tehtiin Jyväskylän kaupungin, Lozzi-ravintolan ja Gasthaus Laajiksen kanssa. Järjestämällä ruokailut ja majoitukset yhteisessä paikassa pyrittiin pelien lisäksi lisäämään joukkueiden pelaajien tuntemusta toisistaan ja mahdollisuutta yhteiseen illanviettoon. Vaikka keli ei ulkoilua lauantaina lopulta oikein suosinutkaan, olivat saadut kommentit turnauksesta pääosin positiivisia. Nuorimpien pelaajien kohdalla on jatkossa syytä vielä aikaisempaa tarkemmin miettiä kuinka toteutetaan kokemattomien pelaajien pelit. Joukkueet ovat keskenään iästä riippumatta välillä niin eritasoisia, että heikommalle joukkueelle olisi ehkä hyvä mahdollistaa lisäpelaajien pitäminen kentällä. Lisäksi peliajan suhteen tuli turnauksen yhteydessä myös kehitysehdotuksia, olisi hyvä jos kokemattomien pelaajien pelit kestäisivät joko 12 minuuttia kokonaisuutena, tai esimerkiksi 2x6 minuuttia. Nyt pelattu 2x12 minuuttia koettiin joidenkin joukkueiden osalta raskaaksi. n


Uinti | 2015 No3
To see the actual publication please follow the link above