Työhyvinvointi – työpahoinvointi Muutokset ovat ravistelleet perinteisiä asioita kovalla kädellä. VR ei ole ollut ainoa, jossa muutokset näkyvät myös asiakkaille. Posti seuraa samaa kehitystä hyvin tiiviisti perässä. Nyt palataan jälleen sen kysymyksen äärelle, miten asiakas kohdataan ja missä? Jokainen henkilö niin junassa, palvelutiskillä kuin puhelimen tai chatin äärellä työskentelevä, on asiakaspalvelutehtävissä. Asiakkaita kohtaavat niin logistiikan kuin matkustajaliikenteenkin työntekijät. Suuri haaste tänä päivänä on saada asiakas tuntemaan itsensä palvelluksi samalla kun resursseja kiristetään äärimmilleen. Työhyvinvointi työntekijän näkökulmasta tarkoittaa sitä, että työtä on sopivasti ja sitä arvostetaan. Arvostus tulee pääosin asiakkailta ja esimiehiltä. Omaa työtä pitää arvostaa myös itse. Jos tuntee itsensä tarpeettomaksi, ”riistetyksi” tai arvottomaksi, työssä ei varmasti ole hyvä olla. Samoin, jos resurssit ovat riittämättömät ja työtä ei ehdi tai ei kerta kaikkiaan jaksa tehdä hyvin. Tai ei uskalla jäädä sairastamaan kotiin flunssaa, koska pelkää aiheuttavansa ongelmia työkavereilleen. Eikä vähäisintä ole edelleenkään pelko oman työpaikkansa säilymisestä myös tulevaisuudessa. Siltikin loppupelissä jokainen voi itse vaikuttaa työssä jaksamiseen aika lailla. Enää työtä ei tehdä tarkan valvonnan alaisena ja tiukasti raamitetusti. 28 RAUTATIEVIRKAMIES 3 / 2016 Lea Sahala valtakunnallinen pääluottamusmies VR-Yhtymä Oy lea.sahala@vrtranspoint.fi Muistan hyvin omat aloitusvuoteni Lääninhallituksen kansliassa. Nuorena, vasta valmistuneena merkonomina, minulla ei ollut aavistustakaan tiukoista kirjoittamattomista säännöistä, joita kansliassa vilisi. Siellä haluttiin antaa ymmärtää, että kaikki olemme yhtä suurta perhettä iloisine nimipäiväkahvikekkereineen, jotka lankesivat vuoron perään jokaisen järjestettäväksi. Kieltäytyminen ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista. Väki maaherraa myöten tuli laulamaan ja halaamaan ison kakun kera. Sankarille jäi tehtäväksi kahvittaa arvon väki valkoisella pöytäliinalla katetun kahvipöydän ääressä ja esittää pientä pyyntöä yläkertaan, ettei kahvia vaan läikkyisi maaherran, kansliapäällikön tai vielä pahempaa – näiden sihteereiden syliin. Tällaisia sääntöjä oli tässäkin talossa vielä 80-luvulla. Ei saanut mennä soittamaan kansliapäällikön ovisummeria suoraan, vaan olisi pitänyt mennä asia esittämään sihteerille. Ei saanut korjata pilkkuja oikeaan paikaan. Seurauksena oli punakynämerkintä ja koko sivun uudelleen kirjoittaminen. Sitä kun ei kummaamalla saanut asiakirjasta pois, oli sen verran hyvin siihen piirretty saatteella: konekirjoittajan tehtävä ei ole ajatella, pukeutumissäännöistä puhumattakaan. En viihtynyt siinä ilmapiirissä muutamaa vuotta kauempaa. Työhyvinvointi oli minulle silloin – ja on myös tänä päivänä – iso asia. Toki työllistymismahdollisuudet olivat aivan erilaiset tuolloin. ►Luottamuksella
RVL | 2016 • 4
To see the actual publication please follow the link above