Mikä on
kameraseurasi tila?
5
Vuoden 2019 teemanäyttelyn
aihe ”Tila” oli oivallinen valinta
Kouvolan Kameraseuralta!
On jo vuosia puhuttu siitä, että kameraseurat ukkou-tuvat
ja sitä myöten kehitys jämähtää, josta seuraa
ennen pitkään seuran toiminnan vähittäinen hii-puminen
ja pahimmassa tapauksessa sen kuolema.
Tämä on sinällään erikoinen kehityskulku, koska
valokuvaus on ollut jo vuosia yksi suosituimmista har-rastuksista
ja voisi olettaa, että asiasta kiinnostuneita
harrastajia olisi tulossa mukaan kameraseuratoimin-taan
ovista ja ikkunoista. Suurimmassa osassa seuroja
näin ei kuitenkaan ole. Miksi näin? Juurisyitä on
useita. Itse näen ainakin seuraavat merkittävimpinä.
Ikuisuusvirat. Seurojen puheenjohtajat ja mahdol-lisesti
muut vastuunkantajat toimivat liian kauan
”viroissaan”, jolloin ei tule välttämättä uusia ja tuo-reita
ajatuksia toiminnan kehittämiseksi. Toki on hyvä
pitää oman seuran perinteistä kiinni, mutta se ei tar-koita
sitä, etteikö asioita voisi tehdä toisella. Itse olen
pitänyt kiinni viiden vuoden tai kahden kauden peri-aatteesta,
jonka jälkeen on veren vaihduttava, koska
asiat alkavat jo siinä kohtaa henkilöityä aivan liikaa.
Sisäpiiriytyminen on mille tahansa yhdistystoimin-nalle
myrkkyä. Tähän on ainoa lääke avoimuus ja
tilan antaminen uusille ideoille ja ennen kaikkea
uusille ihmisille. Normaalien jäseniltojen yhteydessä
on todella helppo ”unohtaa” toivottaa uusi jäsen ter-vetulleeksi
joukkoon, kun vanhat tutut alkavat turista
keskenään. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota,
koska pääsääntöisesti suomalaiset ovat ujoja eivätkä
rohkene pitää itsestään meteliä uudessa porukassa.
Tässä integroimisessa on suuri apu seurakummeista/
mentoreista, joita on joissakin seuroissa käytössä,
mutta meistä ihan jokainen voi kiinnittää omaan
käyttäytymiseen huomiota.
Toiminnan suppeus on myös ansa, johon on helppo
astua ja joka johtuu yleensä siitä, että seuran joh-toon
ei tule tarpeeksi uutta verta ja/tai siellä ei anneta
tilaa uusille ajatuksille. Maailma ympärillämme antaa
Teema mahdollisti monta
tulokulmaa aiheeseen ja se
antoi myös inspiraation
tähän kirjoitukseen.
paljon mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen.
Vinkkejä voi kysellä muista seuroista esimerkiksi
Facebookin SKsL Vertaistukiryhmässä, joka on
seuran hallinnossa toimiville ja muille aktiiveille
tarkoitettu keskusteluryhmä. Tähän tarkoitukseen
on liiton uusilla web sivuilla oma osio Seuratoimijan
työkalupakki, johon on tarkoitus lisätä pikkuhiljaa
materiaaleja ja vinkkejä hyviksi koetuista käytän-nöistä.
Jos internetin käyttö on vierasta, niin kannattaa
myös rohkeasti tarttua puhelimeen ja soittaa liiton
hallituksen edustajille.
Yhteistyö ja avoimuus on yksi parhaista keinoista
pitää seuratoiminta aktiivisena. Tämä ei tarkoita
pelkästään sitä, että oman seuran sisällä toimitaan
hyvässä yhteistyössä, vaan kannattaa olla avoimena
myös muihin oman toiminta-alueen toimijoihin.
Kumppaneita kyllä riittää pienemmissäkin pitäjissä.
Kannattaa myös nostaa omaa häntää julkisesti aina
kun omassa seurassa tapahtuu jotain vähänkin mer-kittävää.
Paikallinen media on usein näistä asioista
kiinnostunut ja on samalla ilmaista mainosta omalle
seuralle. Tästä on hyviä kokemuksia monessa seurassa.
Kiitos Kouvolan Kameraseuralle teemanäyttelyn
organisoimisesta. Tässä meillä on seura, jonka
toiminnasta kannattaa ottaa mallia, koska heillä
annetaan tilaa uusille ajatuksille. Lopuksi heitän vielä
haasteen kaikille muille: Onko teidän seurassanne
tilaa uusille ajatuksille?
Lähettäkää ideoitanne ja hyviksi todettuja käytän-töjä
osoitteeseen tiedotus@sksl.fi ja koostamme niistä
vuoden 2020 aikana kokonaisuuksia Seuratoimijan
työkalupakkiin.
Jukka Kosonen
Puheenjohtaja, SKsL näyttely- ja arvonimivastaava
Suomen Kameraseurojen Liitto ry
link