KEILAAJA | 9 nen näkemättömällä tavalla, jätti päivätyönsä ja aloitti ammattimaisen keilaamisen. – Olihan se kova veto lopettaa hyvässä työpaikassa ja alkaa vain keilata. Rohkea ratkaisu ja paljon sain palautetta, kuinka typerää se oli. Vain muutama ihminen sanoi positiivista silloin, noin vuosi ennen MM-kisoja. Onneksi Leena (Mikan vaimo) oli täysin puolellani päätöksessä. Otin asian tosissani ja keilasin "ammattimaisesti" eli paljon kisoja ja harjoittelemista. Vähemmän silloin oli vapaa-aikaa kuin normityön yhteydessä. Eli kyllä se aika paljon vaati, mutta se oli paljon "mukavampaa" kaikkine pettymyksineenkin kuin oikea työnteko sähkärinä rakennuksilla, Mika kertoo. – Lähdin MM-kisoihin tavoitteena joukkuekulta. Henkilökohtaisesti toivoin pääseväni mastersfinaaliin. Singlen pelasin ok, alhaisessa tulostasossa. Parikisa meni huonommin, joten seurasin mitä "isompaa" tulosta tehneet tekivät. Sen jälkeen päätin siirtyä ylemmäs pelaamaan ja se toimi mainiosti. Heitin trion ja joukkueen hyvin yli 1300 molemmat ja nousin all eventsissa hopealle. Triopronssi tuli myös, mutta joukkueena ei pärjätty, mikä oli pettymys. – Mastersfinaalin alotin 170 sarjalla, mutta sen jälkeen pelasin tosi hyvin ja ehkä ensimmäistä kertaa koskaan en tiennyt tuloksia tai tilannetta, ennen kuin viimeisessä ruudussa kysyin, pääsenkö mukaan (pudotuspeleihin), kun jäi keila pystyyn. Ja riittihän se mukaan pudotuksiin, joissa ensin voitin Tomas Leanderssonin ja sitten Teemun (Raatikainen). Se tunne oli mahtava. Siihen aikaan se tuntui, etten voi enää voittaa mitään isompaa. – Ja banketti oli myös elämys, joka ei unohdu. Vuosien 1991 ja 1995 kisojen jälkeen Mika keilasi vielä kahdet MM-kilpailut, 2008 ja 2010 eli melkoisen aikajanan tällä tasolla. Harppaus 2000-luvun kisoihin oli suuri. – Todella erilaiset kisat kuin 1991 tai 1995 MM-kisat. Olin ollut jo pidempään oikea ammattilainen ja odotukset olivat korkealla. Pettymyksiä molemmat kisat olivat henkilökohtaisella tasolla ja hopealle jääminen MM-joukkuefinaalissa, minun viimeisessä maajoukkuesarjassa vieläkin harmittaa. Mutta se oli todella hieno matsi olla mukana kaikkine käänteineen. Sanoin pojille ennen finaalin alkua, että tämä on mun viimeinen sarja Suomi-paita päällä eli auttakaa saavuttamaan mun unelma. Ja hienosti me se pelattiinkin. Olin päättänyt niiden kisojen aikana, että se tulee olemaan viimeinen kerta, kun pelaan niitä kisoja, Mika kertoo MM-finaalista, jossa Suomi taipui USA:lle. Uudet tuulet Menestykset ruokkivat Mikan unelmia ja hän oli jälleen valmis suureen riskinottoon ja muutokseen elämässään. PBA houkutteli. – Muutimme jenkkeihin vuoden 1996 alussa toteuttamaan unelmaani kehittyä pelaajana. Eli jälleen kerran iso päätös perheeltä ja minulta. Ja paljon oli taas kritiikkiä ja puhetta maitojunalla kotiin pian tulemisesta. Pelasin siellä reilut kolme vuotta "professional amateur" periaatteella. Silloin oli vielä Jenkeissä paljon rahakkaita kisoja amatööreille. Kun kisat vähenivät ja heikkenivät radikaalisti, monet alkoivat siirtyä PBA:n. Nähtyäni PBA-finaalin, jossa kolme parasta olivat samoja kavereita, keitä vastaan olin pelannut muutamat viime vuodet, ajattelin, että kyllä minunkin pitää koittaa, Mika kertaa ensimmäisiä vaiheitaan USA:ssa. – Onneksi minulla oli hyvä sponsori, joka mahdollisti asian helposti. Eli liityin PBA:n toukokuussa 1999 ja jouduin käymään vielä viimeisen PBA koulun, mitä koskaan järjestettiin. Kun olin liittynyt PBA:n jäseneksi ja alkanut pelata kiertuetta tuntui, että nyt olen viimeisellä portaalla. Muilla portailla olin menestynyt riittävästi, mutta en tiennyt, miten kovimmalla tasolla tulee käymään... Ammattilaisaika oli Mikan uran hohdokkainta aikaa, johon mahtuu sekä gloriaa että karvaita pettymyksiä. Koko huippu-urheilun tunnekirjo. – PBA on kokenut monenlaista sinä aikana, kun olen jäsenenä ollut. On ollut ylä- ja alamäkeä ja monenlaista on kokeiltu. Mutta kyllä PBA on ollut minulle menestys. Olen saanut kilpailla maailman parhaiden kanssa monenlaisilla formaateilla ja saavuttanut menestystä kaikilla. Totta kai me kaikki toivomme, että asiat olisivat paremmin ja olisi tullut vielä enemmän kaikkea, mutta PBA toteutti minun viimeisetkin urheilulliset unelmat. – On todella vaikea nimetä hienointa yksittäistä hetkeä. Kaikki voitot ovat aina hienoja ja ensimmäinen yleensä se mieliinpainuvin. Mutta US Openin voitto on tosi kova juttu ja tietysti TOC voitto ja se tilanne, jolloin se tapahtui. Ja nimeäminen PBA:n Vuoden pelaajaksi pari kertaa on todella mahtavaa, koska se kertoo koko kauden onnistumisesta. – Pettymyksiäkin on paljon niin kuin urheilussa aina ja myös niiden laittaminen järjestykseen on vaikeaa. Ehkä 2011 US Openin toinen sija on suurin, koska tein itse ison virheen. Ja myös PBA World Championshipsin toinen sija 2004, koska sillä voitolla olisin nyt saavuttanut kaikki neljä majorvoittoa ja grand slam "tittelin". Myös toiseksi jääminen kerran Medfordissa edelleen joskus harmittaa eri syistä, Mika kertoo. Valmentajaksi Puolitoista vuotta sitten Mika teki taas yhden suuren päätöksen elämässään. Hänelle avautui tilaisuus siirtyä valmentajaksi Arabi-Emiraatteihin ja hän käytti tilanteen. Mitä nyt sitten 50-vuotiaalle Mikalle kuuluu? – En tiedä, en ole tavannut häntä vielä, Mika virnistää haastatteluhetkellä ennen juhlapäiväänsä. – Mutta melkein 50-vuotias Mika valmentaa UAE:ssa ja keilaa itse jonkin verran. Mieli ja halu olisi keilata vieläkin enemmän, mutta kroppa ei oikein anna siihen mahdollisuuksia. Ja nyt, kun on kulunut 19 kuukautta, etten ole päätoimisesti keilannut, se näkyy myös taidoissa. Pääsen nopeasti ok keilailukuntoon, mutta sen viimeisen "tunteen" saaminen tuntuu kaukaiselta haaveelta. Olin helmikuussa katsomassa naisten tennistä täällä Dubaissa ja Angelique Gerberin matsia. Näin kuinka hän oli kivuissaan ja yritti olla aluksi näyttämättä sitä kenellekään. Myöhemmin se näkyi jo selvästi kaikille, mutta hän taisteli viimeiseen asti, vaikka hävisi sen semifinaalin. Se toi minulle paljon tunteita pintaan, muistoja monista kisoista, missä itse olen taistellut myös kipuja vastaan, en pelkästään keiloja vastaan. Juhlapäiväksi hänellä ei ollut suuria suunnitelmia. – Vietän itse päivän työn merkeissä täällä Arabi-Emiraateissa ja ehkä illalla avaan hyvän viinipullon, mutta toivottavasti löytyy aikaa vähän juhlistaa merkkipaalua paremmin lähiaikoina, Mika kertoo. Toivotamme Mikalle näin jälkikäteen paljon onnea merkkipäivän johdosta ja hyviä tuulia elämään jatkossakin. Josko vaikka sitten senioreiden maajoukkueessa vielä Suomi-paita päälle. Mika junioreiden PM-kilpailuissa 1985, hänen vieressään takana vasemmalla Tatu Kortalainen, edessä Sami Luoto (vas) ja Kimmo Lehtonen, jotka kumpikin ovat Mikan hyviä ystäviä.
KEILAAJA | 2017 • No2
To see the actual publication please follow the link above