Page 17

Yrittäjänainen | 2017 • No2

1990-LUKU VUOSIKYMMENEN alussa lama-aikana ajat olivat vaikeat yrittäjälle, ja monen pienyrittäjän toiminta päättyi konkurssiin. Liitto otti myönteisen kannan Suomen EU-jäsenyyteen. Vuosikymmenen lopussa naisyrittäjien määrä kasvoi ja koulutustaso nousi. > MITÄ TAPAHTUI? • Vuonna 1990 Birgitta Koivulasta tuli puheenjohtaja. Koivulan puheenjohtajakausi sijoittui pahimpaan lama-aikaan, joka kosketti voimakkaasti myös yrittäjänaisia. • Yhdistystoimintaan tuli uusia haasteita, esimerkiksi tarve jäsenten henkiseen virkistymiseen. • Liiton aloitteet koskivat muun muassa sosiaaliturvamaksujen alentamista, aloittavan yrittäjän yrittäjäeläkemaksun porrastamista ja pienyrittäjän lomarahaa. • Vuonna 1996 puheenjohtajaksi valittiin Ritva Sjöholm. Hän oli mukana perustamassa Naisyrittäjyyskeskusta ja tuli tunnetuksi lämpimänä, toiset ihmiset huomioon ottavana ja helposti lähestyttävänä ihmisenä. • Keskustelu äitiydestä aiheutuvista kustannuksista vahvistui. Ella Tuori Liiton teemana on lama-aikana “rohkeasti uuteen aikaan”. 1992 Suomen EU-jäsenyys toi uusia haasteita myös liiton toimintaan. 1995 HUITTISISTA KOTOISIN oleva fysioterapeutti, ratsastusterapeutti ja yrittäjä Ella Tuori on Suomen ensimmäisiä ratsastusterapeutteja. Vuoden 1994 Yrittäjänainen-lehdessä Tuori kertoo, että hänellä itsellään oli hevonen kasvatusäitinä. Rakkaus hevosiin syntyi siis jo lapsuudessa. Jutussa Tuori kertoo, että hänelle on tärkeintä nähdä tuloksia vammaisten lasten ja aikuisten kanssa työskennellessä. Tuorille hevonen ei ole työväline vaan kaveri. Vuonna 1994 Tuorin Tallissa työskenteli Tuorin ja hänen miehensä lisäksi kolme ihmistä. Yritys tunnettiin Huittisissa hevosihmisten omana paikkana. SYYSKOKOUS HELSINGISSÄ vuonna 1995 kokosi runsaan joukon naisia. Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen esitelmöi aiheesta ”naisten työllä Suomi nousuun”. Vuosikymmenen lopussa naisyrittäjien määrä kasvoi ja koulutustaso nousi.


Yrittäjänainen | 2017 • No2
To see the actual publication please follow the link above